Taksinkuljettaja Toni Nokelaisen aamuöinen evästauko sai yllättävän käänteen Imatran taksiasemalla keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun nurkan takaa ilmestyi yhtäkkiä karhunpentu.

– Siinä se juoksenteli edestakaisin keskusliikenneasemalla neljältä aamuyöllä. Ehdin napata kännykän esille ja kuvata sitä hetken aikaa ennen kuin karhunpentu poistui näkyvistä nurkan taakse, Nokelainen kertaa tapahtumia.

Nokelainen soitti havainnostaan hätäkeskukseen ja kiersi autolla rakennuksen taakse vielä katsomaan, että näkyisikö karhunpentua jossain.

– Hätäkeskuksesta sanottiin, että soittaa uudestaan, jos karhunpentua näkyy vielä jossain. Se oli kuitenkin ehtinyt poistua jonnekin, enkä enää nähnyt sitä.

Nokelainen oli vähintäänkin hämmästynyt karhunpennun kohtaamisesta keskellä kaupunkia.

– En ole ennen nähnyt karhua livenä, vaikka ajelen taksia yötä päivää milloin missäkin. Muita eläimiä on kyllä tullut vastaan aina hirvistä ja peuroista lähtien. Yllätti, että karhu voi tulla näinkin keskelle kaupunkia.

Karhunpennun vierailusta Imatran keskustassa uutisoi ensin Uutisvuoksi.

"Karhunpennun päätökset eivät aina ole järkeviä"

Ruokolahden-Imatran riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan Hannu Kurjen mukaan yleisimmin karhunpennun voi nähdä harhailemassa keväällä, kun naaraskarhu erottaa erauspennun kiima-ajan alkaessa touko-kesäkuussa.

Erauspennulla tarkoitetaan vuoden ikäistä karhunpentua.

– Erauspentu joutuu silloin omille teilleen, eivätkä sen itsenäiset päätökset ole aina järkeviä. Se voi olla hieman pallo hukassa ilman opasta ja eksyä myös kaupunkialueelle.

Nokelaisen kuvaaman videon perusteella Kurki arvioi pennun olleen nimenomaan omillaan oleva erauspentu.

– Pentuja eksyy kaupunkialueelle silloin tällöin. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta Imatralla tai muuallakaan.

Imatran havainnon tapauksessa karhunpentu oli eksynyt keskelle kaupunkia. Lähin metsäalue keskusliikenneasemalta sijaitsee Vuoksen toisella puolella muutaman kilometrin päässä.

– Ei kannata yrittää lähestyä eikä mennä silittämään karhunpentua, jos sellaisen kohtaa. Karhunpentu pelkää tilannetta enemmän kuin ihminen, Kurki ohjeistaa.

Tänään lauantaina on päästy nauttimaan hyvästä säästä lähes koko maassa. Pilvisyyttä on ollut Etelä-Karjalasta Pohjanmaalle yltävällä alueella.

Ylen meteorologi Toni Hellinen povaa huomiselle korkeampia lämpötiloja koko maahan.

– Hellerajoja tullaan rikkomaan tai ainakin hätyyttelemään koko maassa, Lappia lukuun ottamatta.

Suomessa virallinen helleraja on 25 astetta.

Erityisesti aamu ja ilta ovat aurinkoisia. Päivällä saattaa esiintyä kumpupilviä.

Juhannuksesta Hellinen kertoo, että keskikesän juhlaa kohden sää lämpenee, mutta samalla myös sateet lisääntyvät.

– Poutaisinta tulee olemaan Etelä-Suomessa.

Hellinen kuitenkin muistuttaa, että juhannussään ennustaminen tässä vaiheessa on vielä todella epävarmaa.

Voit keskustella artikkelista 15.6 kello 22.00 saakka.

Lauantaista ratamoottoripyöräkilpailua ajettiin sateessa Imatran katuradalla, kun kilpailu yhtäkkiä keskeytettiin muutama kierros ennen ruutulippua. Lappeenrantalainen Tomi Vainikka ja helsinkiläinen Heimo Märkälä seurasivat kisaa pääsuoran katsomosta.

– Nähtiin kaatuminen nopeasti näytöltä ja ihmeteltiin, miten on mahtanut käydä. Aika pahannäköinen. Kuski makasi siellä, Vainikka kuvailee.

Onnettomuuskuvia näytettiin tapahtuman näytöillä vain muutamia sekunteja. Yleisö saattoi vain arvailla, mitä "Navetan mutkien" jälkeen suoralla osuudella on tapahtunut.

– Valitettavasti onnettomuudet kuuluvat tähän lajiin, Vainikka ja Märkälä toteavat.

Kilpailija osui valopylvääseen

Imatranajon organisaatio vahvisti sunnuntaina, että lauantaisessa onnettomuudessa menehtynyt kuljettaja oli sveitsiläinen Mathias Gnägi, 32.

– Kuljettaja ajoi kilpailussa yhdeksäntenä. Edellä ajavaan sekä takana ajavaan oli kymmenen sekunnin väli, kun hän pienellä suoralla menetti pyöränsä hallinnan, kaatui ja loukkasi itsensä, kertaa Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala.

Kuljettaja liukui valopylvästä päin ennen Pietarintielle kääntyvää mutkaa. Kilpailu keskeytettiin välittömästi onnettomuuden jälkeen. Gnägi menehtyi saamiinsa vammoihin Etelä-Karjalan keskussairaalassa

Kilpailun järjestäjä Imatran Moottorikerho ja lajin kattojärjestö Suomen Moottoriliitto ottavat osaa kilpailijan omaisten ja kanssakilpailijoiden suruun..

Sade kuuluu ratamoottoripyöräilyyn

Moottoriliiton Nevalan mukaan sade ei ollut niin rankka, että kisa olisi pitänyt peruuttaa.

– Road racingia ajetaan perinteisesti myös sateella. Kyllä tämä oli vain ikävä onnettomuus, joita aina joskus sattuu.

Moottoriliitto perusti tutkijalautakunnan selvittämään, mikä onnettomuuden aiheutti ja kuinka sellainen voidaan jatkossa välttää. Myös Kaakkois-Suomen poliisi tutkii onnettomuutta.

Kisaviikonloppu jatkui normaalisti sunnuntaina.

– Kilpailijoiden kanssa keskusteltiin asiasta aamulla. He halusivat yksimielisesti kunnioittaa menehtynyttä kilpailijaa ja jatkaa kilpailua normaalisti, Nevala kertoo.

Pylväs, johon kilpailija osui, oli poistettu sunnuntain ajoihin mennessä.

"Rata on turvallisempi kuin vuosia sitten"

Mathias Gnägi on kolmas Imatranajossa kuollut kuljettaja. Englantilainen Vernon Cottle menehtyi vuonna 1964 ja skotlantilainen Jock Taylor vuonna 1982.

Vuonna 1986 surmansa sai yleisössä ollut poika. Tämä onnettomuus päätti tapahtuman järjestämisen Imatran katuradalla, kunnes Imatranajo teki paluun kolme vuotta sitten IRRC-luokan osakilpailuna.

Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala ei näe, että lauantain onnettomuus vaikuttaisi Imatranajon järjestämiseen tulevaisuudessa.

– Ei tätä voi edes verrata siihen aikaan. Rata on nyt paljon turvallisempi kuin vuosia sitten. Totta kai katuratakilpailuun liittyy enemmän riskejä kuin varsinaisilla radoilla ajettaviin kilpailuihin.

Saimaan ammattiopisto Sampon sähköalan koulutuksesta tehty kantelu ei johda jatkotoimiin eduskunnan oikeusasiamiehen toimesta.

Oikeusasiamiehen mukaan Sampo ei ole toiminut sähköalan koulutusalalla lainvastaisesti ja koulutus täyttää vaatimukset.

Sampon entinen sähköalan opettaja teki Samposta kantelun reilu vuosi sitten.

Entisen opettajan mukaan ammattiopistossa hyväksytään tutkintoja, vaikka valmistuvalla ei ole tarvittavia taitoja toimia sähköalalla. Ylen tutkivan journalismin toimitus MOT kertoi asiasta runsas vuosi sitten.

Sampossa tehtiin kantelun jälkeen ulkopuolisen toimesta sisäinen tarkastus, missä ei havaittu puutteita. Oikeusasiamies otti kannanotossaan tämän sisäisen tarkastustuksen tuloksen huomioon.

Oikeusasiamies huomioi myös Opetushallituksen arvion, jonka mukaan Sampon opetus on täyttänyt niin laadulliset kuin lainsäädännön vaatimukset.

Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto ja VTT testaavat, miten uusiutuvan energian avulla voidaan tehdä ruoan tuotannossa tarvittavaa proteiinia ilmasta. Koelaitos on ollut toiminnassa kesäkuusta alkaen.

– Päivässä saamme koelaitoksessa tuotettua proteiinia sen verran, mitä yksi ihminen vuorokaudessa tarvitsee, laskee tutkimusapulainen Miika Vainikka.

Proteiinijauhe näyttää vehnäjauholta ja LUT-yliopiston professorin Jero Aholan mukaan siltä se myös maistuu. Mutta miten ilmasta voidaan valmistaa proteiinia?

Kahdeksan pönttöä

LUT -yliopiston takapihalla Lappeenrannassa vaimea sähkömoottorin ääni ja ilmastoinnin humina paljastavat, että pysäköintialueella olevaan konttiin pumpataan ilmaa.

Sisällä kontissa on VTT:n kehittämä laitteisto, johon kuuluu kahdeksan soikion muotoista, suljettua pönttöä. Tutkijat kutsuvat niitä pedeiksi.

– Niiden läpi johdetaan ilmaa, ja ilmassa oleva hiilidioksidi saadaan talteen, selittää LUT-yliopiston tutkimusapulainen Lauri Järvinen.

Hiilidioksidia tarvitaan proteiinin valmistuksessa. Samalla ilmasta saadaan myös vettä, jota voitaisiin puhdistamisen jälkeen käyttää mikrobien kasvattamiseen. Mikrobit valmistavat keinotekoisesti proteiinia.

– Teemme keinotekoisesti sen, minkä kasvit tekevät luontaisesti. Ne ottavat tarvitsemansa hiilidioksidin ja auringon säteilyn ilmasta ja vettä maasta. Lisäksi tarvitaan ravinteita, sanoo professori Jero Ahola.

Oheistuotteena on syntynyt tehokas hiilinielu, kun hiilidioksidi otetaan ilmasta talteen.

Al-Jazeera kiinnostui

Yle kertoi jo pari vuotta sitten, kuinka Lappeenrannan teknillinen yliopisto ryhtyi ratkaisemaan maailman ruokaongelmaa aurinkosähkön, hiilidioksidin ja veden avulla. Tuolloin LUT ja VTT onnistuivat ensimmäisen kerran valmistamaan aurinkosähkön avulla vedestä ja hiilidioksidista ruoan raaka-aineena käytettävää yksisoluproteiinia.

– Tämä on maataloutta ilman maata. Meistä kiinnostui yli 400 mediaa eri puolilla maailmaa, ja kansainvälinen julkisuus yllätti meidät täysin, kertoi Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa tuolloin.

Myös qatarilainen Al-Jazeera julkaisi videon proteiinin valmistamisesta. Prosessissa tarvittavaa aurinkosähköä on saatavilla Persianlahden maissa käytännössä rajattomasti. Samaan aikaan maailman ruokapula pahenee, ja tutkijat etsivät kuumeisesti keinoa hyödyntää aavikoita ruoan valmistuksessa.

– Me pystymme tekemään proteiinia alle kaksi euroa kilolta, ja koska sen voi tehdä vaikka aavikolla, sillä on merkitystä jo nälänhädän poistamisessa, pohti Saksa syksyllä 2017.

Nyt ruokaa voitaisiin siis periaatteessa valmistaa vaikka sähköttömällä hiekka-aavikolla.

Ruokaa ilmasta ja sähköä auringosta

Ilmasta talteen otettu hiilidioksidi pumpataan bioreaktoriin, jossa se sekoittuu nesteeseen. Reaktorista neste pumpataan edelleen elektrolyyseriksi kutsuttuun laitteeseen, jossa prosessin tuloksena syntyy vetyä ja vettä.

– Vety, happi ja hiilidioksidi ovat välttämättömiä proteiinia sisältävien mikrobien kasvattamiseen, sanoo Jero Ahola.

Tulos on ratkaiseva, kun suunnitellaan ruoan keinotekoista valmistamista. LUT-yliopisto ja VTT ovat rakentaneet maailman ensimmäisen koelaitoksen, jossa erotetaan ilmasta mikrobien kasvamiseen tarvittavaa vettä ja hiilidioksidia. Aurinkosähkön avulla vesimolekyyli puolestaan pilkotaan vedyksi ja hapeksi.

Varsinainen proteiinin kasvatus tapahtuu suljetussa prosessissa bioreaktorissa, joten tuotannosta ei aiheudu maataloudelle tyypillisiä valumia eikä ilmaan pääse kasvihuonekaasuja.

Mutta pelkästään ilman ja aurinkosähkön avulla ruokaa ei voida valmistaa. Kasvatuksessa tarvitaan ravinteita, kuten fosforia, kalsiumia ja kaliumia. Ne lisätään kasvunesteeseen, jota pumpataan bioreaktoriin yhdessä kaasujen kanssa.

Lopputuotetta, eli vaaleanharmaata nestettä valutetaan bioreaktorin pohjasta koeputkiloon.

– Lopputuloksena on mikrobimassaa, joka kuivataan ja steriloidaan. Siitä saadaan jauhoa, joka sisältää runsaasti proteiineja. Vain mielikuvitus on rajana, mihin proteiineja tullaan käyttämään, sanoo professori Jero Ahola.

Proteiinia jogurtteihin ja lihaa korvaaviin elintarvikkeisiin

Ruoantuotannon kaupallistaminen on vasta alkamassa, mutta LUT-yliopiston tutkimusta hyödyntävä startup-yritys Solar Foods suunnittelee jo proteiinia valmistavaa tehdasta Suomeen.

– Sitä voidaan käyttää vaikkapa kasvipohjaisten jogurttien tai pastan valmistuksessa, sekä lihaa korvaavien kasvipohjaisten tuotteiden raaka-aineena, sanoo toimitusjohtaja Pasi Vainikka.

Yhtiön tavoitteena on avata ensimmäinen tuotantolaitos vuonna 2021. Sen kapasiteetiksi arvioidaan 100 tonnia proteiinia vuodessa. Suunnitteilla on myös suurempi, noin 6000 tonnia vuodessa tuottava proteiinitehdas. Sen rakentamispäätös tehdään, kunhan kokemuksia saadaan pienemmän laitoksen toiminnasta.

– Vaihtoehtoinen proteiini ja proteiinilähteet ovat iso trendi maailmalla, ja hyvin nopeasti tarvitaan tuotantolaitoksia myös maailmalla, arvioi toimitusjohtaja Pasi Vainikka.

Solar Foods hakee tuottamalleen proteiinille Euroopan unionilta hyväksyntää uuselintarvikkeeksi. Tarvittavat testaukset kestävät pari vuotta, jonka jälkeen yritys voi aloittaa kaupallisen tuotannon.

Moottoripyörät vilahtavat ohi. Katuradalla ajaessa kuljettajan on huomioitava kovassa vauhdissa vaaranpaikat: kaivonkannet, kivet, tolpat ja sadekeli. Laji on koitunut monen kuskin kohtaloksi.

Viime lauantaina superbike-luokan kuski, sveitsiläinen Mathias Gnägi kaatui Imatran ajossa ja kuoli saamiinsa vammoihin.

Joutsenolainen ratamoottoripyöräilijä Mikko Uski osallistui myös tämänvuotiseen Imatran ajoon. Muuten iloinen mies hiljenee, kun puhe tulee kanssakilpailijan kuolemasta.

– Kyllähän siinä yllättävän tyhjä fiilis tuli, kun lauantaina uutisen kuuli.

Hän kertoo, että kuljettajat ja muut kisoissa mukana olevat tiedostavat riskin, joka ratamoottoripyöräilyyn liittyy. Uski on käsitellyt lajin vaarallisuutta omassa mielessään ja tiedostaa jopa kuoleman läsnäolon. Silti kisan lähtökuopissa pelolle ei ole tilaa.

– Kuoleman ajattelulle ei ole tilaa lähdössä. Jos moisia ajatuksia lähtee siinä vaiheessa mietiskelemään, laji loppuu hyvin äkkiä.

Elämyshakuinen ihmistyyppi harrastaa vaarallisia lajeja

Vaarallisia lajeja harrastavat ihmiset ovat elämyshakuisia. Urheilupsykologi ja Jyväskylän yliopiston professori Taru Lintusen mukaan elämyshakuisuus on huipussaan 18–20-vuotiaana.

– Se on hyvä ikävaihe kokeilla rohkeasti uusia asioita ja etsiä omaa elämänpolkua. Sitten taipumus elämyshakuisuuteen laimenee, kertoo liikuntatieteiden professori Taru Lintunen.

Mikko Uski oli reilut 35-vuotias, kun ratamoottoripyöräilyinto yltyi ja mies lähti kilpailemaan lajissa.

– Kyllä lajin aloitusta määritti se, että taloudelliset resurssit antoi silloin myöten lajin aloittamiselle, Uski kertoo.

Mitä se kertoo, että vaarallisten lajien harrastajat ovat yli 30-vuotiaita? Esimerkiksi menehtynyt sveitsiläiskuski oli 32-vuotias ja joutsenolainen Uski on 44-vuotias.

– Se kertonee, että ryhmästä, kanssakilpailijoista ja harrastusporukasta on tullut tärkeä sosiaalinen viiteryhmä, jonka kanssa haluaa olla. Harrastuksista löytyy samantyyppisiä ihmisiä ja silloin myös ympäristö vahvistaa elämyshakuista ominaisuutta, Lintunen miettii.

Kilpamoottoripyöräilijä Uski vahvistaa psykologin väitteen.

– Sosiaalinen yhteisö kilpamoottoripyöräilyssä on tosi vahva. Kilpailuvarikoilla on erittäin hyvä, lämmin ja sosiaalinen meininki. Se on yksi puoli, mikä lajissa kiehtoo.

Vaarantunne saa nousemaan satulaan

Vaikka yhteisön vaikutus on vahva, Uskia kiehtoo kilpamoottoripyöräilyssä eniten vaarantunne. Vaarantunteeseen on syynsä. Muun muassa Imatranajo on vaatinut neljä kuolonuhria vuosien varrella.

Uski kuvailee harrastuksen tuottamaa adrenaliiniryöppyä isoksi.

– Parhaat adrenaliinihumalat ikinä olen saanut lajin parissa. Vaarantunne on se, mikä radalle vie, kuvailee kuljettaja Mikko Uski.

Elämyshakuiset ihmiset kokevat tarvitsevansa paljon jännitystä ja vaihtelua. Urheilupsykologi Lintunen kuvailee, että elämyshakuisten ihmisten kyky kestää rutiineja, arkipäiväisyyttä ja monotonisuutta on heikompi kuin muilla ihmisillä.

– Jos on äärimmäistä hurjapäisyyttä, silloin kannattaisi keskustella ja miettiä, miten voisi saada muilla keinoin elämään jännitystä, hienoja kokemuksia ja vaihtelua kuin harrastamalla hengenvaarallista lajia.

Ei pelota

Pelkääkö Mikko Uski koskaan pyörän päälle hyppäämistä ja radalle lähtöä?

– En pelkää. Tietyllä tavalla olen hyväksynyt asiat, mitä lajin parissa voi käydä, toteaa vajaa kymmenen vuotta kilpamoottoripyöräilyä harrastanut Uski.

Urheilupsykologi Taru Lintusen mukaan elämyshakuisilla ihmisillä pelon tunteminen on erilaista kuin muilla.

– Pelon herääminen on elämyshakuisilla vaimeampaa kuin keskimäärin muilla ihmisillä.

Maallikosta saattaa tuntua hurjalta, että jotkut ajavat henkensä kaupalla katuradalla moottoripyörää. Urheilupsykologi muistuttaa, että saamme kiittää jännitys- ja elämyshakuisia ihmisiä paljosta.

– Ihmislajiahan on levittäytynyt ympäri maapalloa. Se on edellyttänyt, että on ollut hurjapäitä, jotka on lähtenyt uusia maita valloittamaan.

Lajia turvallisemmaksi?

Onnettomuuksia kilpamoottoripyöräilyssä perustellaan usein sillä, että "ne kuuluvat lajin luonteeseen". Pitäisikö lajista tehdä turvallisempi?

Kilpamoottoripyöräilijä Mikko Uskin mukaan se olisi vaikeaa.

– Moottoriradoilla se olisi helpompaa, kun siellä on enemmän tilaa, esimerkiksi ulosajoalueita.

Moottoriratoihin verrattuna katuradat ovat vaarallisempia.

– On kiviä ja tolppia, joihin voi ajautua. Katuradoilla nämä ovat vaan sellaisia riskejä, jotka pitää hyväksyä. Kaikista katuradoista ei vaan voi tehdä niin turvallisia, ynnää Mikko Uski.

Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala vakuuttaa, että Imatran katuradalla on tehty paljon parannuksia turvallisuuden lisäämiseksi.

– Imatran katuradalla on tehty paljon töitä turva-alueiden suhteen, mutta totta kai katuratakilpailuun sisältyy enemmän riskejä kuin varsinaisilla radoilla ajettavaan kilpailuun, Nevala kertoo.

Imatran kuolemaan johtanut onnettomuus sattui sadekelillä. Sadekelillä ajoa Uski ei vähentäisi, koska sään vaihtelu kuuluu hänen mielestään ulkoilmalajiin.

Kilpailu jatkuu kuolemasta huolimatta

Mikko Uski käsitteli lauantai-illan kanssakilpailijan traagista kohtaloa, mutta seuraavana päivänä hän ei enää asiaa pohtinut, vaan hyppäsi satulaan ja lähti kisaradalle.

– Saattaa kuulostaa raadolliselta, mutta kuolemantapaus ei vaikeuttanut radalle lähtöä.

Uski on käynyt läpi lajin vaarallisuuden valmiiksi mielessään jo aiemmin.

– Sunnuntai-aamuna varikolla oli vaisu ja apea tunnelma. Kun kilpailulähdöt alkoi lähestyä, niin kyllä siinä sellainen elämän jatkuminen nosti taas päätään.

– Kypärä päähän ja keskittyminen kilpailuun alkoi. Kaiken muun oikeastaan suljin pois päästä, kuvailee Mikko Uski.

Ratsuväkimuseon ulko-ovelle johtaa keskiviikkona alkuiltapäivästä jono.

Lappeenrannan Linnoituksessa sijaitseva museo avautui pitkän tauon jälkeen ja jonosta päätellen avautumista on kaupungissa odotettu.

Ratsuväkimuseo oli remontissa runsaat kaksi vuotta. Pienen kosteusvaurion korjaus venähti lopulta peruskorjaukseksi, koska rakennuksesta löytyi laajempia vaurioita.

Peruskorjauksen aikana myös museon näyttely modernisoitiin.

– Oli tarkoitus uudistaa vähän 1970-luvulle haiseva näyttely, kuvailee näyttelystä vastaava projektitutkija Jani Loijas tehtävänantoa.

Ratsuväkimuseo avattiin vuonna 1973. Museo kertoo sananmukaisesti ratsuväen historiasta.

Loijaksen mukaan suurin muutos entiseen on se, että nyt kaikkiin esillä oleviin esineisiin liittyy tarina. Hän ottaa esimerkiksi vanhan univormun.

– Se on ollut ollut tietyn henkilön käytössä tiettynä aikana. Näyttelyssä kerrotaan myös tästä henkilöstä jotain. Tuodaan asioita lähemmäksi. Se on ollut itselle tärkein lähtökohta, Loijas kertoo.

Näyttelyyn on tuotu myös Ratsuväkimuseon kokoelmista löytyneitä esineitä, joita ei Loijaksen tietojen mukaan ole koskaan nähty museossa.

– Olemme saaneet myös mukavasti ratsuväkeen liittyvää lainaesineistöä Turun ja Kansallismuseon suunnalta. Puhutaan 1500- ja 1600-lukujen esineistä.

Loijaksen mukaan näyttelyn tavoite on olla katsojalleen elämyksellinen. Sitä tavoitellaan esimerkiksi audiovisuaalisuudella.

Museoon on saatu esimerksi klippejä ratsuväen toiminnasta toisen maailmansodan aikana.

– Vanhimmat filmimateriaalit ovat myös hyvin mielenkiintoisia. Ne ovat sisällissodan loppupuolelta. Saksalaisten joukkojen kuvaamassa materiaalissa on uudelleen perustettu itsenäisen Suomen ratsuväki on hyvin esillä, Loijas intoilee.

Värisävyjen säilyminen yllätti tutkijan

Ratsuväkimuseo toimii Lappeenrannan kaupungin vanhimmassa rakennuksessa. Se rakennettiin vuonna 1772 venäläisen varuskunnan vartiotuvaksi. Talossa oli vuosien saatossa erilaista toimintaa ennen Ratsuväkimuseon perustamista.

Remontin aikana rakennus kaivettiin niin sanotusti luilleen, mikä oli Lappeenrannan museoiden rakennustutkijan Sini Saarilahden mukaan herkullista.

– Levytettyjen seinäpintojen ja lattioiden alta paljastui löytöjä, mitä ei osattu odottaa, Saarilahti sanoo.

Esimerkiksi seinien alta löytyivät kaikki värikerrokset 1700-luvun lopulta alkaen.

– Suurin yllätys oli, että värisävyt olivat säilyneet niin hyvin. Pystyimme näkemään, miltä tämä on näyttänyt eri aikoina.

Alapohjan täytemaasta puolestaan löytyi luita, mikä on Saarilahden mukaan Linnoituksessa tyypillistä.

Rakennuksen eri aikakausien vaiheita on Saarilahden mukaan jätetty nähtäville itse rakennukseen. Näyttelyssä on myös rakennuksesta kertovia selvityksiä, joita voi selailla.

Saarilahti kuvailee rakennuksen remonttia mielenkiintoiseksi, antoisaksi ja raskaaksi.

– Tämä on vaatinut hirveän määrän selvityksiä, pureutumista ja paneutumista. Joinakin päivinä olen käynyt museossa monta kertaa, Saarilahti kuvailee.

Anette Nurkka järjesteli keväällä ystävänsä polttareita. Ystävänsä häissä kaasona toimiva Nurkka varasi lennon Pyhtäällä sijaitsevan elämyskeskus Siriuksen tuulitunneliin yhdessä kahden muun kaason kanssa. Kaasot halusivat toteuttaa morsiamen pitkäaikaisen toiveen tuulitunnelilennosta.

160 euron varaus piti maksaa heti. Kaasot maksoivat sen verkkopankissa.

Tiistai-iltana yksi polttariseurueesta huomasi yhtiön Facebook-sivulta, että se on lopettanut toimintansa.

– Toinen kaasoista meni paniikkiin ja minä rupesin raivoamaan. Suutuin ihan totaalisesti. Ärsytti, koska tämä oli kohokohta, jota kaikki olimme älyttömästi odottaneet, Nurkka kuvailee.

Sirius Sport Resort ilmoitti toimintansa päättymisestä Facebookissa tiistaina. Julkaisu on saanut runsaasti kommentteja pettyneiltä asiakkailta. Asiakkaat haluavat tietää, miten saavat rahansa takaisin lahjakorteista ja jo maksetuista varauksista.

Jotkut olivat ehtineet käyttää varauksiin satoja euroja.

Osa on tiedustellut asiaa yhtiöltä Facebookin viestipalvelun kautta. Vastaukseksi he ovat saaneet automaattiviestin, jossa kerrotaan, että yhtiön toiminta on päättynyt.

Lappeenrantalainen Nurkka kertoo yrittäneensä soittaa yritykseen keskiviikkona, mutta tuloksetta.

Myös Nurkka kommentoi Facebookissa yhtiön julkaisua. Morsian huomasi kommentin ja on ollut harmissaan, että kaasot olivat järjestäneet kallista ohjelmaa ja menettävät nyt rahansa.

Nurkalle rahan menetystä suurempi pettymys on yhtiön tapa hoitaa asia ja polttareiden odotetun tapahtuman peruuntuminen. Hän sanoo olevansa pettynyt siihen, ettei yhtiö ole ollut yhteydessä asiakkaisiin.

– Jos tämä olisi ollut vain omalle kohdalle, oma aktiviteetti, niin sen ehkä jollain tavalla ymmärtäisi. Mutta kun haluamme saada meidän morsiamelle täydelliset polttarit ja kyse ei ole vain meistä niin pettymys on paljon suurempi.

Ovien piti avautua viime viikolla

Sirius Sport Resort avattiin vuonna 2013. Se oli Suomen ensimmäinen tuulitunneli. Elämyskeskuksen pystyttäminen maksoi noin 15 miljoonaa euroa. Viime syksynä se sai kilpailijan Helsinkiin, jossa avattiin vapaalentotunneli Fööni.

Ennen lopettamisilmoitusta pyhtääläinen elämyskeskus ehti olla suljettuna yli kuukauden ajan huoltotöiden ja vesivahingon korjausten vuoksi. Vielä viikko sitten Sirius Sport Resortin toimitusjohtaja Maxim Schamin kertoi Ylelle, että tavoitteena olisi ollut saada ovet auki viime viikon aikana.

Elämyskeskus on kamppaillut talousvaikeuksien kanssa koko toimintansa ajan. Tuulitunneli aiheutti yhtiölle jättitappiot jo ensimmäisenä vuonna, kun Siriuksen tulos oli yli kaksi miljoonaa euroa pakkasen puolella.

– Joulukuusta lähtien tilanne on parantunut ja jokainen kuukausi on ollut positiivinen. Tämä remontti vaikutti aika pahasti, mutta mistään konkurssista ei puhuta, toimitusjohtaja Maxim Schamin sanoi Ylelle viime viikolla.

Yle ei ole tavoittanut Schaminia kommentoimaan tiistaina tullutta yhtiön lopettamisilmoitusta.

Älä osta sikaa säkissä

Lahjakortteihin ja ennakkoon maksettuihin palveluihin liittyy paljon riskejä.

– Tähän pätee vanha sanonta: älä osta sikaa säkissä. Jos yritys menee konkurssiin eikä jatkajaa löydy, raha menee kankkulan kaivoon, sanoo kuluttajaoikeuden asiantuntija, lakimies Tuula Sario.

Konkurssikypsät yrityksetkin voivat Sarion mukaan jaella auliisti lahjakortteja, joten varovaisuutta on syytä noudattaa.

– Lahjakortin ostajat jäävät nuolemaan näppejään, vaikka se ei moraalisesti oikein olekaan. Konkurssitilanteessa etuoikeutettuja velkojia on niin paljon, ettei siitä jää ylimääräistä, Sario toteaa.

Sarion mukaan etukäteen ostettuja palveluja ei koskaan kannata maksaa käteisellä eikä pankkikortilla. Paras tapa on hänen mielestään on luottokortti.

– Silloin pankki joutuu palauttamaan summan. Toinen hyvä vaihtoehto on pyytää lasku, jonka eräpäivä on vasta sen jälkeen kun palvelu on käytetty.

Siriusta ei ainakaan toistaiseksi haettu konkurssiin.

Morsian harmissaan

Ystävänsä polttareita järjestelleen Anette Nurkan mukaan matka tuulitunneliin oli tarkoitettu morsiamen ja kaasojen tapahtumaksi polttaripäivän aamuna. Ajatus oli, että muu polttariseurue liittyisi mukaan lennon jälkeen. Lento tuulitunnelissa oli varattu vain morsiamelle.

Nurkka ja muut kaasot eivät tienneet yhtiön ongelmista varausta tehdessään.

– Olisin toivonut jonkinlaista avoimuutta. Jos heillä on kerran ollut jo pidemmän aikaa ongelmia, niin miksi ei ole tullut mitään viestiä asiakkaille? Toisekseen, minkä takia vaaditaan etukäteismaksua, jos on epävarmuus, onko yhtiö enää kohta pystyssä?

Yhtiön lopettamisuutisen jälkeen kaasot ehtivät hetkeksi unohtaa elämyskeskuksen, kun alkoivat kiireellä miettiä korvaavaa aktiviteettia jo puolentoista viikon päästä järjestettäviin polttareihin.

– Kunnes tuli mieleen, että miten rahoitus. Olemme jo pistäneet isoja summia muihinkin polttariohjelmiin, joten mistä otetaan vielä ylimääräistä rahaa uuteen aktiviteettiin?

Nurkka kertoo, että korvaava, samanhintainen aktiviteetti on kuitenkin löytynyt.

Voisiko toiminta jatkua?

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiön Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindström sanoo, että lopettamisilmoitus on aina ikävä oli kyseessä sitten matkailuyritys tai muu seudun yritys. Hän haluaa olla kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen ja uskoa, että lopettamispäätös avaa uusia mahdollisuuksia.

Lindström toivookin, että toiminta Pyhtäällä jatkuu tavalla tai toisella.

– En tarkoita välttämättä juridisesti juuri tämän yhtiön toimintaa, mutta tarkoitan tuulitunnelin toimintaa, mitä siellä on tehty ja sen toiminnan kehittämistä. En missään nimessä halua sitä sulkea pois.

Cursorilla on alueen kehittämisyhtiönä Lindströmin mukaan selkeä rooli ja vastuu kääriä hihat ja tehdä parhaansa, jotka jatkoa tiloihin löytyy.

– Täytyy lähteä analyyttisesti, ammattimaisesti peilaamaan markkinoita, että mitä yrittäjiä mahdollisesti löytyisi, jotka voisivat olla kiinnostuneita tästä. Mahdollisesti luoda entistä paremmat yhteydet entiseen omistajaan ja peilata sitä kautta, löytyykö jotain mahdollisuuksia.

Jylpyn teollisuusalueella kolme nuorta mopoilijaa pörrää menopeleillään tyhjällä piha-alueella. Lähistöllä ei näy muita ihmisiä. Muutama satunnainen auto ajaa ohitse pääkadulla.

Mopotallin piha-alueella mopoilijat saavat päristellä vaikka ilta-aikaan häiritsemättä ketään.

Mopotallin sisällä työkalut ovat siististi omilla paikoillaan puisissa hyllyissä hallin reunustoilla. Ilmassa tuoksuu bensa ja öljy.

Kolmikko alkaa tottuneesti irroittaa katteita eli päällimmäisiä muoviosia yhdestä moposta. Nuorten mielestä mopotallille on selvä tarve.

– Tosi moni saattaa asua vaikka kerrostalossa, eikä heillä ei ole tallia tai työkaluja mopon korjaukseen. Täällä on kaikki tarvittavat välineet. Varsinkin, jos ei ole taitoa, niin on muita, jotka voivat auttaa, kotkalainen mopoilija Ville Hannula sanoo.

Mopotallissa nuoret voivat rassata mopoja ja lupa piha-alueella temppuiluun on kysytty ja saatu. Ihan helposti se ei kuitenkaan käynyt.

Asukkaat eivät kaipaa mopoilijoita naapuriinsa

Kotkan kaupungin nuorisotyön yksikkö on etsinyt sopivaa luvallista mopoilualuetta nuorille viime syksystä saakka. Sopivia mopoilualueita etsittiin yhdessä nuorten kanssa pikkubussilla kierrellen kevään aikana.

Sopivan paikan löytämistä on jarruttanut se, etteivät asukkaat ole halunneet mopoaluetta kotiensa kulmille.

– On todella harmillista, miten negatiivisesti mopoilijoihin suhtaudutaan. Osa asukkaista haluaa, ettei mopoilijoita olisi olemassa ollenkaan, Kotkan kaupungin nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen kertoo.

Nuorisotyön yksiköllä on ollut kolme vahvaa ehdokasta mopoilualueelle. Pisimmälle suunnitelmat etenivät Santalahdessa, jossa Kotkan kaupunki oli valmis lahjoittamaan vanhan tienpätkän nuorten käyttöön.

– Nuolaisimme ennen kuin tipahti. Veimme roskiksia jo alueelle valmiiksi ja ajattelimme, että tästä se lähtee. Sitten kysyimme naapureiden mielipiteitä. Heidän mielestään mopoilijoista olisi aiheutunut äänihaittoja, Kotkan kaupungin nuorisonohjaaja Jouni Puumalainenharmittelee.

Nuorisotyön yksikkö sai Takakylän asukkailta sen verran palautetta mopoalueen liian läheisestä sijainnista, että suunnitelmasta päätettiin luopua. Asuin- ja mopoalueen välissä olisi ollut metsäkaistale ja välimatkaa muutamia kilometrejä.

– Muutaman puhelun jälkeen päätimme, ettei sitä kannata toteuttaa. Ei siinäkään olisi ollut mitään järkeä, jos koko kesän olisimme istuneet puhelimessa vastaanottamassa valituksia, Ruotsalainen sanoo.

“Mene muualle ajelemaan, senkin kakara”

Yle kertoi muutama vuosi sitten Pyhtään mopotallista, joka rauhoitti asukkaita häiriköineet mopoilijat. Nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen kokee, että mopoilijoihin suhtautuminen on ollut melko kielteistä myös Kotkassa. Palautetta satelee erityisesti äänistä.

– Toivottavaa ei tietenkään ole, että mopoja rassataan ja viritetään niin, että niistä lähtisi normaalia kovemmat äänet. Äänet kuitenkin kuuluvat kaupunkielämään. Olivat ne sitten mopoja, autoja tai jotain muuta.

Kotkalaiset Ville Hannula, Kimi Ristilä että Miko Vilola ovat saaneet suoraa palautetta mopoilusta aikuisten suusta. Suurin osa kommenteista on sävyltään negatiivista.

– Aika paljon tulee kaikenlaista. Yleensä se on sellaista, että mene muualle ajelemaan tästä senkin kakara. Ei niistä kannata välittää. Kunhan ei itse vain häiritse kenenkään piha-aluetta, Hannula kuvailee.

Kevytmoottoripyörällä ajeleva Kimi Ristilä ei ymmärrä joidenkin autoilijoiden käytöstä liikenteessä.

– Jotkut tööttäilevät ja ohittelevat esimerkiksi viidenkympin alueella. He menevät ohi ja jäävät siihen eteen ajamaan neljääkymppiä.

Mopoalue tai mopotalli ei kuitenkaan ratkaise sitä, etteikö mopoilla myös jatkossa ajettaisi julkisilla teillä. Nuoret toisaalta ymmärtävät mopojen äänistä aiheutuvat valitukset.

– Kyllähän mopot kovaa ääntä pitävät. Ihan ymmärrettävää on, että niistä valitetaan. Toisaalta hekin ovat varmasti nuorempana rällänneet mopoilla tai muuten pitäneet kovaa mekkalaa, Ville Hannula huomauttaa.

Nuorten oma aktiivisuus palkitsi

Kesän lähestyessä paine löytää sopivaa mopoilualuetta nuorten käyttöön kasvoi, eikä tilanne näyttänyt hyvältä.

Aktiiviset nuoret ehdottivat lopulta luvallisen mopoalueen sijasta mopotallia, jossa he voisivat rauhassa rassata mopoja ja tavata kavereita. Nuoret itse selvittivät mahdollisia paikkoja mopotallille ja esittivät ehdotuksensa Jylpyn teollisuusalueella sijaitsevasta hallitilasta kaupungille.

Nuorisotyön yksikkö selvitti asiaa ja kävi katsomassa kahta varastoa yhdessä nuorten kanssa. Sopiva hallitila löytyi nuorten aktiivisuuden ansiosta lopulta Sorvaajantieltä.

– Mopojen rassaus on meille tavallaan intohimo, joten meillä oli motivaatiota etsiä sopivaa tallia, Ville Hannula kertoo.

Sijainti teollisuusalueella ei haittaa nuoria, päinvastoin.

– Tämä on kaikkien ulottuvilla ja tässä on vähän asutusta lähellä. Mun mielestä todella hyvä paikka, eikä parempaa paikkaa olisi välttämättä voinut löytääkään, Hannula kehuu.

Mopotallia vastapäätä sijaitsee asuinhuoneisto yhden kiinteistön yhteydessä. Nämä asukkaat suhtautuivat myötämielisesti, ja mopotalli sai heiltä luvan.

Kotkan kaupungin nuorisotyön yksikkö vuokraa 80 neliön hallitilat elokuun loppuun saakka. Mahdollisesta jatkosta päätetään syksyllä.

"Ei tämä hirveän isolta vastuulta tunnu"

Mopoilevien nuorten toiveisiin on vastattu ainakin osittain Kotkassa. Tälle kesälle kaavailtu luvallinen mopoalue ei vielä toteutunut, mutta nuoret ovat nyt saaneet oman mopotallin mopojen rassausta varten.

Mopotallissa on kaikki oleellinen: tarvittavat työkalut, tilaa rassata, sohvat hengausta varten ja kahvinkeitin.

Nuoret vastaavat itse mopotallin toiminnasta.

– Ei tämä hirveän isolta vastuulta tunnu, kunhan pidämme paikat siistinä ja käyttäydymme kunnolla, Hannula kertoo.

Mopotallin seinälle on kiinnitetty yhteiset pelisäännöt, joita kaikkien tulee noudattaa. Mopotalliin on myös tervetullut, vaikka ei omistaisikaan mopoa.

Tärkeintä nuorten mielestä on, että kaikki ovat tervetulleita eikä ketään syrjitä.

– Olemme mukavia kaikille, eikä ketään jätetä ketään ulkopuolelle. Yritämme auttaa kaikkia ja varsinkin niitä, jotka opettelevat korjaamaan mopoja, Hannula sanoo.

Mopotalli on varmasti avoinna aina tiistaisin ja torstaisin kello 17–21. Nuoret kuitenkin kannustavat piipahtamaan paikalla muulloinkin, koska suurella todennäköisyydellä he viihtyvät hallilla aukioloaikojen ulkopuolella.

Nuorisonohjaaja Jouni Puumalainen suhtautuu luottavaisesti nuorisoon.

– Me ohjaajat käymme silloin tällöin katsomassa, miten homma pyörii. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä, nuoret kyllä osaavat hoitaa hommansa ja tuntevat vastuunsa.

Etsintä jatkuu yhä

Mopoalueen etsintä jatkuu edelleen ja nuorisotyön yksikön tavoitteena on löytää sopiva alue ensi kesäksi.

– Ensi vuodelle olisi tarkoitus saada pysyvä tila. Kokeillaan tätä hommaa nyt tässä Jylpyssä ja jos nuoret haluavat tämän tilan, niin välttämättä ei tarvita mitään uutta tilaa, Jouni Puumalainen huomauttaa.

Mopotallin tilannetta katsotaan uudestaan syksyllä.

– Lähtökohtana on, ettei mopoalue saa olla kaukana. Kyllä sen pitää löytyä Länsi-Kotkan, Karhulan tai Kotkansaaren alueelta, Leena Ruotsalainen huomauttaa.

Nuoret mopoilijat ovat olleet toistaiseksi tyytyväisiä Jylpyssä sijaitsevaan mopotalliin.

– Ei tässä voi olla kuin kiitollinen, että kaupunki on järkännyt meille nuorille tällaisen tilan käyttöön, Ville Hannula kiittelee.

Vaikka mopotallin pihapiirissä on lupa temppuilla, mahdolliselle mopoalueelle on kuitenkin muutamia toiveita mopoilijoilta.

– Mahdollisimman pitkä ja iso tila, jossa on tasainen maa. Vähän liikennettä ja kaukana asutuksesta, Hannula luettelee.

Imatralla toukokuussa tapahtunut tavarajunan suistuminen johtui poistamatta jääneestä pysäytyskengästä, kertoi Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) Twitterissä torstaina.

Toukokuun 21. päivänä tavarajunan vaunu suistui kiskoilta Imatralla. Sähköradan ratajohto vaurioitui onnettomuuden vuoksi ja kaikki junaliikenne keskeytyi useaksi tunniksi.

Tavarajunan viimeisen vaunun alta oli jäänyt poistamatta niin sanottu pysäytyskenkä, joka varmistaa junan paikallaan pysymisen. Tästä syystä vaunu suistui raiteilta.

Asia selviää Otkesin alustavasta tutkinnasta onnettomuuden syihin. Otkesin mukaan alustava tutkinta ei johda varsinaiseen tutkintaan.

Lue lisää:

Imatralla pääraide taas auki liikenteelle - osa aamun junista korvataan vielä busseilla

Juhannusaatonaattona kello 21 Suomen aikaa sen pitäisi olla selvää. Onko kahden suomalaisen kaupungin muutos teollisuuskaupungeista ympäristökaupungeiksi tarpeeksi vakuuttavaa? Sitä arvioi kansainvälinen viisihenkinen tuomaristo. Tuomaristo on perehtynyt etukäteen kaupunkien ilmastotoimiin ja arvioinut niitä eri kriteerein.

– Tuomaristo myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka innostuneita kaupungin edustajat ovat tekemään kestävän kehityksen työtä, kertoo tuomaristossa kolmena edellisenä vuotena istunut Espoon kaupunginvaltuutettu ja Euroopan alueiden komitean jäsen, Sirpa Hertell (vihr.)

Aikataulusyistä Hertell jäi tuomaristosta tänä vuonna pois, joten tällä kertaa siihen ei kuulu yhtään suomalaista jäsentä. Sen sijaan tuomaristossa istuu kaksi ranskalaista jäsentä, mikä herättää lahtelaisissa huolta, sillä Lahden kanssa finaalissa kilpailevat juuri ranskalaiskaupungit, Lille ja Strasbourg.

– Tuomaristo ei tietenkään voi vetää kotiinpäin. On tosi tärkeää olla puolueeton ja rehellinen, sanoo Hertell.

Aluepolitiikka voi kuitenkin vaikuttaa päätökseen. Lahti on mukana finaalissa kolmatta kertaa, mutta viime vuonnakaan parhaat pisteet eivät riittäneet voittoon saakka. Euroopan vihreä pääkaupunki 2020 tittelin korjasi Lissabon.

– Vaikka sitä ei ole sääntöihin kirjattu, niin kyllä tuomaristo katsoo alueellista tasapainoa. Voittajien pitää tulla eri puolilta Eurooppaa. Pohjoismaat ovat niin vahvoja kestävän kehityksen edistämisessä, että saattaisi käydä niin, että voittajat olisivat hyvin usein Pohjois-Euroopasta.

Aluepolitiikkaa voi näkyä myös siinä, että molemmat suomalaiset kaupungit eivät todennäköisesti voi voittaa.

–Se on poikkeuksellista, jos kaksi kaupunkia samasta maasta voittaa, sanoo Hertell.

Palkinto hyödyttää myös asukkaita

EU:n vihreä pääkaupunki –kilpailua on järjestetty vuodesta 2010. Ensimmäisenä vuonna pääkaupungiksi valittiin Tukholma. Tänä vuonna voittajalle on luvassa 350 000 euron palkinto. Palkinto edellyttää myös, että ilmastotoimia jatketaan kilpailun jälkeenkin, sillä voittajakaupunki toimii muille EU kaupungeille esimerkkinä.

– Kun kestävään kehitykseen ja ympäristön viihtyvyyteen panostetaan, hyötyvät siitä myös asukkaat. Se myös houkuttelee yrityksiä, sillä yritykset haluavat sijoittua kestävän kehityksen kaupunkeihin. Se taas tuo työpaikkoja ja vetovoimaa kaupungille, perustelee Hertell.

Lahti esittelee hiilineutraalia jääkiekkojoukkuetta

Lahti on hakenut titteliä yhä uudelleen, koska näkee sen tuovan maine- ja brändihyötyä kaupungille. Vaikka Lahti on määrätietoisesti tehnyt kestävän kehityksen työtä, Suomessa Lahtea ei mielletä varsinaisesti ympäristökaupungiksi.

– Se on juuri lahtelaisten etu, että muutos on ollut iso. Heidän lähtökohtansa eivät ole olleet mitenkään helpot, mutta tahto muuttua kestävän kehityksen kaupungiksi on ollut vahva, sanoo Sirpa Hertell.

Lahti on luopunut kivihiilen käytöstä tänä keväänä ja se on aloittamassa ensimmäisenä maailmassa asukkaille tarkoitetun henkilökohtaisen päästökaupan. Lahteen saapuvat kansainväliset vieraat haluvat usein perehtyä kaupungin vesistöosaamiseen ja jätteiden tehokkaaseen kierrätykseen.

Oslossa lahtelaisten esitykseen kuuluu myös jääkiekkojoukkue Pelicans, jonka pelaajat kertovat kuinka joukkue pyrkii hiilineutraaliksi.

Suomalaisia finalisteja yhdistää yliopisto

Lappeenrannan kaupunki on finaalissa European Green Leaf -sarjassa, johon osallistuu pienempiä kaupunkeja. Lappeenrannan kanssa tittelistä kilpailevat Mechelen Belgiasta ja Limerick Irlannista.

Lappeenranta on jo pitkään markkinoinut itseään ympäristöasioilla. Vuonna 2016 se valittiin muun muassa WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailun finaaliin ja Suomen ilmastopääkaupungiksi.

Lappeenrannan joukkuetta Norjassa vetävän kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan Lappeenranta toteuttaa vihreitä arvoja yritysten ja oppilaitosten kanssa yhteistyössä.

– Ympäristöasiat toteutuvat yhteistyönä ja verkostomaisesti. Se on sellainen kombinaatio, jossa kaikki ovat saaneet tulosta aikaiseksi, Kimmo Jarva korostaa.

Erikoinen yhdistävä tekijä suomalaisten finalistien, Lappeenrannan ja Lahden, välillä on molemmissa kaupungeissa toimiva Lappeenrannan ja Lahden teknillinen yliopisto. Se on profiloitunut erityisesti uusiutuvan energian tutkimuksessa.

Äskettäin yliopisto kertoi muun muassa tutkimuksesta, jossa ilman hiilidioksidista tehdään proteiinia. Tutkimuksen pohjalta on jo syntymässä yritystoimintaakin.

Kello 19:30 alkavaa palkintogaalaa voi seurata suorana tästä linkistä.

Ilmatieteen laitos on antanut metsä- ja ruohikkopalovaroituksen koko Etelä- ja Keski-Suomeen. Se tarkoittaa, että niillä alueilla juhannuskokoista ei voi kuin haaveilla.

Mutta tokihan veden päällä voi kokkoa polttaa, moni kenties ihmettelee?

Ei voi.

Uusi pelastuslaki tuli voimaan vuoden alussa ja siinä määritetään, että nuotion tai avotulen sytyttäminen ei ole sallittua, mikäli alueelle on annettu metsä- tai ruohikkopalovaroitus. Laki on ehdoton.

— Niillä alueilla, joille metsäpalovaroitus on annettu, nuotion tai avotulen tekeminen on täysin kielletty. Kokko on iso nuotio, eikä sellaisia ei saa sytyttää. Tämä säädös on ihan ehdoton, ihan sama missä kokko on, niin niitä ei saa tämän mukaan sytyttää, sanoo pelastusneuvos Janne Koivukoski sisäministeriöstä.

Varoitusten takia kokkoja saa polttaa vain Kainuussa, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.

Lakia rikkova voi saada sakkoja

Se tarkoittaa sitä, että monet perinteiset juhannuskokot jäävät tänä vuonna polttamatta, siitä huolimatta, että suuria kaupunkien kokkoja on rakennettu jo useita päiviä. Yhden kokon oli määrä syttyä Lappeenrannan Myllysaaressa, mutta nyt kokko on hinattu vesiteitse pois. Sama kohtalo odottanee myös esimerkiksi Helsingin Seurasaaren juhannuskokkoa.

Poikkeuslupaa ei voi saada oman alueensa pelastusviranomaisilta tai minkäänlaisilla varotoimenpiteillä.

— Kukaan viranomainen ei voi poiketa laissa säädetystä. Jos rikkoo kyseistä kohtaa, niin siitä voidaan tuomita pelastusrikkomuksesta sakkoon. Jokainen, joka on sytyttänyt tulen, vastaa kaikista seurauksista, joita aiheuttaa, Koivukoski sanoo.

Metsäpalovaroitusalueita voi seurata Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Juhannusaatolle on lisäksi ennustettu ukkosia, joihin voi liittyä voimakkaita puuskia. Ennusteen mukaan metsäpalovaroitusalue ei muutu koko juhannuksen aikana.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin toimitusjohtaja Pentti Itkonen istuu Lappeenrannan keskussairaalan rantasaunan terassilla katse tiukasti Saimaalle suunnattuna. Vaikka Itkonen ei kalamies olekaan on Saimaa hänelle rakas ja merkityksellinen vesistö.

Koti sijaitsee Saimaan äärellä Lappeenrannan Karstunrannassa. Siellä on yli satavuotias asuinrakennus, jonka hirret ja tiilet on tuotu vaimon kotipitäjästä ja rakennettu uudelleen hirsi ja tiili kerrallaan.

Pentti Itkonen sanoi viisi vuotta sitten julkisuudessa jäävänsä eläkkeelle, kun soteuudistus saadaan maaliin. Toisin kävi. Pentti Itkonen täyttää elokuussa 69 vuotta ja jää syyskuun alusta eläkkeelle Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin toimitusjohtajan tehtävästä.

– Kyllä uudistuksen eteen on paljon töitä ehditty tehdä ja ylimääräisiä kustannuksia on matkan varrella syntynyt, kun sotea ei vieläkään valmiiksi saatu.

Maakunnallinen sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on toiminut Etelä-Karjalassa vuodesta 2010.

Filosofian tohtori Pentti Itkonen tuli vuonna 2009 rakentamaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriä. Sitä ennen hän oli viisi vuotta sosiaali- ja terveysministeriössä kehittämisjohtajana.

Paljon hyvää on saatu aikaan

Pentti Itkonen on ylpeä Eksotessa kehitetyissä asioista. Esimerkiksi laitoshoidon purkaminen ja kotiin vietyjen palvelujen ja kuntoutuksen kehittäminen sekä ensihoitomalli ja liikkuvat palvelut ovat asioita joita on tultu katsomaan muualtakin Suomesta kertoo Itkonen.

– Meillä on ollut myös hyvä henkilökunta, johtajia ja esimiehiä myöten, jotka ovat sitoutuneita ja motivoituneita tähän tekemiseen.

Esimerkiksi liikkuva Mallu-auto vie terveydenhoitopalveluita eri puolille Etelä-Karjalaa. Mallu-auto on Eksoten liikkuva sairaanhoitajan vastaanotto. Auto päivystää muutaman tunnin vaikka Ylämaan entisen kunnantalon pihalla. Asiakkaat voivat autossa käydä tapaamassa sairaanhoitajaa, joka voi ottaa esimerkiksi verikokeita potilaasta.

Liikkuvan auton “sisus” voidaan muuttaa tarpeen mukaan. Koululaisten hampaat voidaan tarkastaa Mallu-autossa oman koulun pihalla, ilman että oppilaiden tarvitsee lähteä kymmenien kilometrien päähän hampaiden tarkastukseen. Näin säästyy kaikkien aikaa ja vaivaa.

Asioita pitää uskaltaa viedä eteenpäin

Kaikkia muutoksen tuulet eivät ole miellyttäneet. Kuntien terveyskeskusten ja vuodeosastojen alasajot ovat olleet monelle kuntalaiselle viimeinen niitti. Pentti Itkonen kertoo, että hän on liiankin selvästi kertonut oman mielipiteensä ja siitä ei ole aina pidetty. Eksoten arvostelu on henkilöitynyt usein suoraan häneen. Itkosella onkin selkeä neuvo seuraajalleen.

– Näin suuren organisaation johtajalla pitää olla mielipide ja se pitää myöskin sanoa. Pitää uskaltaa viedä asioita eteenpäin.

Suurimmat haasteet Eksotella ovat samat kuin muuallakin maassa: väestön ikääntyminen ja siitä aiheutuvat kustannukset. Lääkäri- ja hoitajapula on krooninen kaikissa maakunnissa. Kuntien mahdollisuudet rahoittaa terveyspalveluja ovat laskussa.

– Tosiasia on, että palvelut tarvitsevat enemmän rahoitusta kuin on ajateltu. Asiat eivät ratkea määrärahoja vähentämällä.

Palvelujen kehittämiseen pitää Itkosen mielestä pystyä satsaamaan vaikeassakin taloustilanteessa.

– Nopealla aikataululla ei ole näköpiirissä mitään sellaista toimintatavan muutosta tai digitalisaation tuomaa suurta hyötyä, etteivät kustannukset nousisi.

Maakuntavero ei ole ratkaisu

Mahdollista maakuntaverotusta Itkonen ei pidä ratkaisuna maakuntien kehnoon taloustilanteeseen.

– Kunnatkaan eivät pysty saamaan verotuloja riittävästi. Mitä ne maakunnat verottaisivat, kysyy Itkonen.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri on myynyt liiketoimintojaan ulkopuolisille. Samoin kunnat ovat myyneet sote-kiinteistöjään.

– Kaikki mahdollinen on kohta myyty. Tulot eivät lisäänny verotuksen kautta, mutta menot kasvavat koko ajan.

Pentti Itkonen uskoo, että kun tekniset järjestelmät saadaan kuntoon, näyttää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus jo paljon valoisammalta. Ihmisten työ sotessa on sidottu erilaisiin järjestelmiin, jotka vievät valtavasti aikaa varsinaisesta työstä.

– Nyt vasta ollaan siirtymässä siihen, että nämä järjestelmät vapauttavat työntekijät käyttämään sitä omaa osaamistaan ja taitoa, jota on koulutuksella ja kokemuksella hankittu.

Yhteistyökumppaneita useasta ilmansuunnasta

Piskuinen Etelä-Karjala etsii yhteistyömahdollisuuksia myös Venäjältä. Etelä-Karjalan keskussairaala tarjoaa itsemaksaville ulkomaisille synnyttäjille mahdollisuuden synnyttää Lappeenrannassa. Kumppaneita tarvitaan, jotta laajan päivystyksen sairaala voidaan säilyttää Etelä-Karjalassa.

Yhteistyö naapurimaakuntien kanssa on vähäistä. Kymenlaakson intressit ovat Helsingin suunnassa. Etelä-Savo puolestaan kurkottaa Kuopion ja Keski-Suomen suuntaan.

Helsingin yliopistollisen sairaalan kanssa tehtävä yhteistyö on kuitenkin merkittävää. Vuosittain Eksote ostaa yliopistosairaalalta palveluja jo noin 20 miljoonalla eurolla.

– Pääkaupunkiseutu on meille luonnollinen ja tärkeä suunta. Tavoitteena on muun muassa saada lääkäreiksi opiskelevia ensin työharjoitteluun, ja myöhemmin työskentelemään Etelä-Karjalaan

Yhteistyöstä kertoo myös se, että Eksoten laboratorio- ja kuvantamispalvelut siirtyvät liikkeenluovutuksena Helsingin yliopistollisen sairaalan Huslabille vuoden 2019 lopussa.

Elämä jatkuu

Pentti Itkonen jää eläkkeelle syyskuussa 69-vuotiaana. Lupaus siitä, ettei hän jää eläkkeelle ennen kuin sote on saatu maaliin jää vähän kaivertamaan. Toisaalta jatkuva sote-uudistuksen odottelu on puuduttanut.

– Alussa oli tekemisen meininki ja saatiin paljon asioita eteenpäin. Se on kieltämättä turhauttavaa, kun sotea ei valmiiksi saatu.

Täysin vapaaherraksi Pentti Itkonen ei aio heittäytyä syksylläkään. Jäsenyys Kelan hallituksessa jatkuu ainakin vuoden vaihteeseen. Myös houkutus jakaa vuosikymmenten aikana kertynyttä sosiaali- ja terveydenhuollon tietotaitoa on Itkosella mielessä.

Sen enempää hän ei kuitenkaan vielä halua suunnitelmistaan kertoa.

Kotona, Lappeenrannan Karstunrannassa mieluisaa tekemistä ja puuhastelua riittää suurella tontilla ympäri vuoden. Läheisyydessä sijaitsee Rauhan golfkenttä, joka vie miehen useita kertoja kesässä rakkaan golfharrastuksen pariin. Myös pyörälenkit ja talvella hiihtoretket kuuluvat kunnostaan huolta pitävän miehen rutiineihin.

Kuuntele Pentti Itkosen haastattelu tästä.

Rauhallinen ja syvä puhallus pilliin. Jos mittari värähtää, poliisi voi kirjoittaa suoraan sakon rattijuopumuksesta. Kesäkuun alussa voimaan tullut uusi lakimuutos tietää lisätöitä poliisille.

Tähän asti syytteet rattijuopumuksesta on lähtenyt käräjäoikeuskäsittelyyn, jonka jälkeen käräjäoikeus on määrännyt seuraamuksen kuten sakon ja määrännyt ajokiellon. Kaikkineen tämä vei aikaa joitain kuukausia.

Nyt asia on nopeutunut, kun poliisi voi heti määrätä sakon tavatessaan rattijuopon ja ajokielto tulee poliisin lupahallinnosta.

Edelleen oikeus mennä tuomioistuimen kautta

Rattijuopumukseen syyllistynyt saa itse päättää, suostuuko ottamaan suoraan sakon vai haluaako, että asia etenee tuomioistuimeen. Kun epäilty suostuu sakkoon, hän luopuu suullisesta tuomioistuinkäsittelystä.

Kaakkois-Suomen poliisin mukaan ihmiset ovat suhtautuneet uuteen lakiin hyvin ja suurin osa on valinnut poliisin kirjoittaman sakon.

– Se tietysti nopeuttaa asioita ja helpottaa rattijuoppouteen syyllistyneitä, jos kaikki hoituu kertalaakista, sanoo ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisista.

Vielä ei tiedetä, kuinka lakimuutos vaikuttaa aikaan, joka kuluu ajokiellon määräämiseen. Kihlakunnansyyttäjä Osmo Mannisen mukaan epäiltyjä kiinnostaa eniten ajokieltojen pituudet, koska se vaikuttaa kulkemisiin.

– Poliisin lupahallinto voi määrätä varsinaisen ajokiellon vasta sitten, kun syyttäjä tai käräjäoikeus on ratkaissut, onko epäilty syyllistynyt rattijuopumukseen vai ei, sanoo kihlakunnansyyttäjä Manninen Itä-Suomen syyttäjänvirastosta.

Uutta lakia voidaan soveltaa vain lievempiin rattijuopumuksiin

Uutta sakkokäytäntöä voidaan soveltaa vain lievempiin rattijuopumuksiin. Törkeät rattijuopumukset menevät edelleen tuomioistuimen päätettäväksi.

– Ja jos epäillään huumaantuneena ajoa, sitä ei pysty sakolla hoitamaan, ynnää ylikomisario Lankinen.

Kesäkuun alussa voimaan tullut sakkomenettely koskee vain tarkkuusalkometrillä puhallutettuja rattijuopumuksia. Verikokeissa todetut promillerajojen ylitykset menevät edelleen tuomioistuinten kautta.

Lisää töitä poliisille

Lakimuutoksen myötä poliisin lupahallinnon työmäärä kasvaa, kun se joutuu määräämään ajokiellot. Tähän asti ajokiellon on määrännyt käräjäoikeus.

– On iso työ, kun ajokiellot käsitellään nyt poliisilaitoksella. Ensin partio määrää väliaikaisen ajokiellon, ja sitten poliisin lupahallinto määrittelee lopullisen ajokiellon pituuden, kertoo ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisista.

Lakimuutos tietää myös lisätöitä partioille.

– Aika paljonkin tulee töitä lisää. Partio joutuu tekemään suppeaa esitutkintaa eli kuulustelemaan rattijuopumuksesta epäillyn henkilön, Lankinen kuvailee.

Aiemmin kuulustelut on tehty poliisilaitoksella.

Rattijuopumukset tietävät silti töitä syyttäjille

Ylikomisario Jukka Lankinen arvioi, että lakimuutos helpottaa tuomioistuinten työtaakkaa. Syyttäjien työtaakka puolestaan pysyy vähintään samana.

– Lakimuutos ei suoranaisesti helpota ja vähennä töitämme. Aikaisemmin syyttäjä teki syytteen käräjäoikeuteen rattijuopumuksista, nyt poliisi kirjoittaa sakon ja rattijuopumus tulee ratkaistavaksi syyttäjälle. Ratkaisija tässä vaan vaihtuu tuomioistuimesta syyttäjäksi, kertoo kihlakunnansyyttäjä Osmo Manninen Itä-Suomen syyttäjänvirastosta.

– Tavoitteena tässä on ehkä se, että tuomioistuimelta siirretään sakkomenettelyyn tällaisia rutiininomaisia juttuja, jotka eivät vaadi oikeudellista harkintaa, pohtii Manninen lakiuudistuksen syitä.

Tähän asti rattijuopot ovat päätyneet käräjäoikeuteen. Nyt käräjäoikeuden penkit eivät enää kulu, kun rutiininomaiset rattijuopumustapaukset siirtyvät poliisin ratkaistavaksi tien päälle.

Valtava kupoli tuijotti 11 miehen seuruetta, joka oli hiihtänyt noin kuukauden päästäkseen näkemään sen. Kylmän sodan aikaisen Dye3 -tutka-aseman, jolla yksikään suomalainen retkikunta ei tiettävästi ole ennen käynyt.

Tutka-asema oli uponnut jäähän. Miehet hiihtivät sitä kohti Suomen lipun kanssa. Väsymys painoi jo pahoin. Verneri Nurmi tunsi olonsa epätodelliseksi.

– Olin keskellä mannerjäätikköä hylätyllä tutka-asemalla parhaiden ystävieni kanssa. Siinä pysähtyi miettimään, kuinka hienoa on olla osa sitä porukkaa, Nurmi kertoo.

Hän ei vielä tiennyt, mitä kaikkea hylätty tutka-asema kätki sisälleen. Siitä nuorukaisten oli määrä ottaa selvää hiukan myöhemmin. Siksi mukaan oli pakattu monikaasumittari ja hengityssuojaimet. Ensin oli aika juhlia.

Tämän hetken eteen oli tehty töitä kolme vuotta.

Retkikunta kasaan

610 kilometriä matkaa, 33 päivää aikaa ja lastina satakiloinen, perässävedettävä ahkio miestä kohti. Mukana vain yhdet vaihtokalsarit.

Lappeenrantalaiset Verneri Nurmi ja Risto Tella sekä imatralainen Mikko Rita olivat tänä keväänä osa 11 hengen retkikuntaa, joka päätti hiihtää läpi Grönlannin mannerjään. Oli kyse myös historiallisesta reissusta, sillä tavoitteena oli astua yhdelle kylmän sodan aikaisista tutka-asemista täysin ilman ulkopuolista tukea.

Ajatus reissusta lähti retkikunnan johtajalta Verneri Nurmen isoveljeltä Nestorilta. Tämä puhui asiasta Mikko Ritalle, kun he olivat samalla erikoisrajajääkärikurssilla Imatran Immolassa. Pähkäily – lähteäkö vai ei – kesti vain hetken ja päättyi yhteismielin päätökseen lähteä reissuun.

Sen jälkeen alkoi retkikunnan kasaaminen.

– Aloimme soitella miehille, jotka tunsimme hyvin ja joiden kanssa olemme olleet pahoissa paikoissa sekä kovissa olosuhteissa. Myös luottamus oli tärkeää, kertoo Mikko Rita.

Kasaan hitsautui 11 hengen retkikunta miehistä, jotka olivat valmiita uhraamaan lähivuosina kaiken vapaa-aikansa Grönlannin reissun valmisteluun. Oli vuosi 2016.

Miehillä ei ollut tarpeeksi kokemusta eikä tietoa siitä, mitä kaikkea reissu vaatisi. Siksi he alkoivat treenata muun muassa telttojen pystytystä, köysien varassa liikkumista, jääkarhuihin liittyvää turvallisuutta ja lääkinnällisiä taitoja.

Valmistautumiseen kuului myös fyysisen ja vähän henkisenkin puolen treenaamista. Fyysinen puoli on urheilullisilla erikoisrajajääkäreillä parempi kuin mattimeikäläisellä, mutta kiloja oli jokaisen saatava lisää. Jäätiköllä niitä lähtisi reippaasti pois.

– Kunkin jätkän piti vetää rengasta puolen vuoden aikana yhteensä 100 tuntia simuloiden ahkion vetoa. Retkikunnan johtaja laati siihen päiväkirjankin, sanoo Verneri Nurmi.

Myös hiihtourakkaa harjoiteltiin etukäteen. Viimeisin ja suurin harjoitusretki oli keväällä 2018. Se tehtiin Sarekissa, Ruotsin Lapissa. Retkellä harjoiteltiin viikon aikana päivittäisiä rutiineja, jotka olisivat edessä myös Grönlannissa.

Lyhyempi kenraaliharjoitus ennen suurta koitosta pidettiin Saimaan jäällä hiukan ennen lähtöä eli talvella 2019. Kahden yön reissun aikana harjoiteltiin telttojen pystyttämistä lumisessa ja tuulisessa säässä.

Luulot pois

Retki alkoi maaliskuun lopussa lennolla Helsingistä Kööpenhaminan kautta Grönlannin länsirannikolle Kangerlussuaqiin. Sieltä retkikunta siirtyi varusteineen linja-autolla jäätikön reunalle. Osa varusteista, kuten sukset ja ahkiot, olivat lähteneet lentorahdilla matkaan jo pari viikkoa aiemmin.

Miehet vetivät sukset jalkaansa ja lähtivät matkaan mannerjään toiselta puolelta aprillipäivänä 1.4.2019. Heti alkuun miehiltä otettiin luulot pois.

– Reissu lähti käyntiin vesisateella ja myrskyillä. Sellaisia päiviä matkaan mahtui monia. Grönlannin myrskyt ovat kovia ja yllättäviä eikä niiden kanssa pidä herpaantua, toteaa Mikko Rita.

Sää myös vaihteli valtavasti. Parhaimmillaan auringossa oli melkein 20 lämpöastetta. Pahimmillaan miehet hiihtivät 30 asteen pakkasessa ja myrskyissä, joissa tuulen nopeus puuskissa oli 40-50 metriä sekunnissa.

Miehet olivat saaneet tuntumaa huonoihin keleihin ja märkiin vaatteisiin jo harjoitellessaan Grönlannin hiihtourakkaa, mutta kaikkeen ei osattu varautua ennakkoon. Varusteet Grönlantiin oli tarkoin valittu ja teetetty, mutta siitä huolimatta ensimmäinen teltta hajosi jo matkan toisena päivänä.

– Reissun päätteeksi yhtään ainutta ehjää telttaa ei enää ollut jäljellä, kertoo Risto Tella.

Osa muistakin varusteista koki kovia kolauksia raskaiden hiihtopäivien aikana. Verneri Nurmelta meni mono rikki.

– Yritin pari kertaa liimata ja teipata sitä, mutta parisataa kilometriä menin rikkinäisellä monolla, sanoo Nurmi.

Myös ruokapuolella eteen tuli odottamattomia ongelmia.

Koko ajan nälkä

Pari viikkoa ennen lähtöä retkikunta oli valmistanut reissua varten karkeasti 500 kiloa erilaisia ruoka-annoksia. Miehet kuivattivat muun muassa 63 kiloa lihaa, jonka painoksi jäi kuivatusoperaation jälkeen 18 kiloa.

Ruokapuoli oli tarkoin mietitty ja jokaiselle päivälle oli laskettu optimaaliset kalorimäärät kulutukseen nähden. Näissä oli myös pysyttävä, jotta ruoka riitti koko reissun ajaksi.

Mikään ruokamäärä ei kuitenkaan tuntunut olevan tarpeeksi.

– Ruoka riitti siten, että jaksoi hiihtää ja olla, mutta itselläni oli viimeiset kolme viikkoa nälkä. Näläntunne alkoi hävitä vasta reissun jälkeen, kertoo Risto Tella.

Energiaa piti kuitenkin saada paljon ja yksi tapa oli lisätä runsaasti voita joka ruokaan. Sitä laitettiin paitsi aamupuuroon ja leivän päälle, myös välipalalla kaakaon sekaan.

Piristystä parinvaihdosta

Miehet yöpyivät teltoissa pareittain. Vaikka retkeen oli valmistauduttu myös henkisellä puolella, hangessa puurtaminen aiheutti välillä turhautumisen tunteita ja väsymystä. Toisen naama saattoi alkaa ärsyttää.

– Telttaparit oli aika onnistuneesti valittu, mutta pieniä ärähdyksiä saattoi tulla. Pitää kuitenkin vähän sietää sellaista, että kaveri vahingossa vähän tönäisee tai vetää kyynärpäällä naamaan, naurahtaa Mikko Rita.

Retkikunnalla oli tähän niksi takataskussa. Reissun puolivälissä miehet kokeilivat pitkän päivän päätteeksi parinvaihtoa eli sekoittivat telttaparit.

Parinvaihtoiltana jokaisessa teltassa tarjottiin vieraalle parasta mahdollista ruokaa juomien kera. Se toikin piristystä jäätiköllä muodostuneeseen arkeen. Miehet myös huomasivat, että väsymyksestä johtuva kiukuttelu ei kuitenkaan auta ketään.

– Täytyi pitää yhteinen tavoite mielessä. Se, että päästään Grönlannin halki, sanoo Verneri Nurmi.

Puolivälin etapin ylittäminen oli merkityksellistä moneltakin kantilta. Yksi oli se, että miehet pääsivät vaihtamaan ylleen puhtaan, uuden aluskerraston.

Tavaran paljouden vuoksi retkikunnan jäsenet olivat varanneet vain yhdet ylimääräiset aluskerrastot ja bokserit mukaan. Merinovilla materiaalina pitikin olon mukavana ja kuivana pitkään.

Ensimmäiset retkikunnan jäsenet vaihtoivat alusvaatteensa jotakuinkin matkan puolessa välissä. Mikko Rita ja Verneri Nurmi kuuluivat niihin, jotka jatkoivat samoilla eteenpäin.

– Aina välillä oli tunne, että pitäisi vaihtaa. Eivät ne kuitenkaan tuntuneet tarpeeksi likaisilta, miehet pohtivat.

Risto Tella sitkutteli samoissa alusvaatteissa koko matkan.

– Ei oikein tullut missään kohtaan sellaista tunnetta, että olisi tarvetta vaihtaa.

Jallua tutka-asemalla

Matkasuunnitelmaan kuului käynti kahdella amerikkalaisten hylätyllä kylmän sodan aikaisilla tutka-asemilla Dye2 ja Dye3. Jälkimmäiselle pääsy oli yksi retken suurista tavoitteista. Sinne retkikunta saapui, kun matkaa oli taitettu kaksi kolmannesta.

Verneri Nurmi pohti, että miehet laittaisivat ensin teltat pystyyn ja söisivät ennen kuin menisivät asemalle sisään.

– Sitten kun Suomen lippu meni kärkeen, kaikki muu unohtui. Menimme saman tien kupoliin juhlimaan.

Grönlannin läpi kulkee DEW-linja, jonka nimi tulee sanoista Distant Early Warning Line. Se oli kylmän sodan aikana osa vyöhykettä, jolla Yhdysvallat valvoi pohjoisen kautta lähestyviä uhkia kuten Neuvostoliiton mahdollista ydinasetta. DEW-linjan 30 asemasta neljä sijaitsi Grönlannissa.

Suomen Arktinen klubi pitää kirjaa kaikista yli kaksi viikkoa kestävistä hiihtovaelluksista, ja nämä miehet tekivät historiaa hiihtäessään tiettävästi ensimmäisenä suomalaisena retkikuntana Dye3-asemalle.

Sitä juhlittiin juomalla jaloviinaa ja pitämällä juhlallisia puheita. Alusvaatteetkin vaihtuivat niillä, jotka eivät vielä olleet niitä vaihtaneet.

– Dye 3:n kunniaksi päätimme laittaa päälle uudet kalsarit, kertovat Mikko Rita ja Verneri Nurmi.

Retkikunta päätti samalla juhlia suomalaista retkeilyhistoriaa ja pääsiäistä, jota Suomessa vietettiin vain päivää aiemmin. He yhdistivät sitä varten kaksi telttaa yhdeksi isoksi klubiteltaksi.

Vessapaperit paikallaan

Yöllä miehet lähtivät tutkimaan asemaa monikaasumittarin ja hengityssuojainten kera. Heitä oli varoitettu ennakkoon aseman sisäilman myrkyllisyydestä. Tunnelma tiivistyi, kun miehet astuivat portaita pitkin kupolista alas kerroksiin. Miehillä oli kaasunaamarit ja monikaasumittari mukanaan.

– Aivan jäätävän kokoinen laitos. Siellä oli kymmeniä makuuhuoneita, baari, kanttiini, televisiohuone, verstas, radiohuone ja kuntosali, Verneri Nurmi kertoo.

Aika tutka-asemalla oli pysähtynyt 1980-luvun lopulle.

Vessapaperit olivat paikallaan ja lakanat sängyissä. Yöpöydillä oli pähkinöitä.

– Polaroid-kameralla oli otettu kuvia asemalla palvelleiden pikkujouluista ja laitettu kuvia ilmoitustaululle. Jotkut huoneet olivat jään peitossa ja lattia vino.

Asemalta löytyi myös vanhoja lehtiä.

– Tiedelehdistä oli hauska lukea uusimmista tieteen saavutuksista ja ennustuksista ja verrata niitä nykypäivään.

Kauan odotettu suihku

Koitos päättyi reilun kuukauden hiihdon jälkeen 3.5.2019 jäätikön toiselle laidalle. Ritasta, Tellasta ja Nurmesta huokuu ilo siitä, että reissu tuli tehtyä. Samalla he ovat helpottuneita siitä, että reissu on ohi.

– Jokaisesta hiihtometristä sai taistella, mitään ei tullut ilmaiseksi.

Miehet arvostavat korkealle hienon kokemuksen, jota voi muistella jälkikäteen. Kolmikko nostaa esiin myös itsensä ylittämisen ja hyvän olon tunteen, joka siitä seuraa.

– Kun alkaa pitää lämmintä ruokaa kotona itsestäänselvyytenä, pitää tehdä jotain. Kurjien koettelemusten jälkeen normaali elämä tuntuu paljon helpommalta.

Ensimmäinen suihku hiihtourakan jälkeen sai jokaiselle retkikunnan jäsenelle hymyn huulille.

– Olo oli aika euforinen. Sieltä ei halunnut pois. Ei tullut edes katsottua kellosta, kauanko siellä hotellin suihkussa tuli vietettyä aikaa. Toinen, mitä odotin, olivat puhtaat lakanat ja tietysti ensimmäisen illan ruokabuffetti, kertoo Mikko Rita.

Retkikunnalla on hyvin yhteen hitsautunut porukka, joka aikoo koota rivinsä kasaan tulevaisuudessa jonkun toisen reissun merkeissä. Seuraavan reissun kohteeksi valikoitunee tosin paikka, jossa ei ole yhtä kylmä kuin Grönlannissa.

Tärkeintä on kuitenkin hyvä seura.

– Kyllä tässä jokunen vuosi voisi mennä ennen seuraavaa koettelemusta, hymähtää Mikko Rita.

Euroopan unionin neuvoston tärkein valmisteluelin kokoontuu heinäkuussa Lappeenrannassa. Suomen EU-puheenjohtajuus tuo Saimaan rannoille noin sata arvovaltaista vierasta.

Valmisteluelimeen kuuluvat jäsenmaiden EU-suurlähettiläät. Suurlähettiläiden lisäksi vieraaksi saapuvat myös heidän puolisonsa. Suomea kokouksessa edustaa EU-edustuston päällikkö Marja Rislakki.

Lähetysneuvos Reetta Härönojan mukaan asialistalla on muun muassa oikeus- ja sisäasioita sekä talous- ja rahoitusasioita. Näiden lisäksi kokouksessa käsitellään muuttoliikettä.

Valmisteluelin on nimeltään Coreper2. Se valmistelee asioita muun muassa EU-poliitikoille.

Vierailevat Lappeenrannassa ja Savonlinnassa

Härönoja kertoo, että komitealla on perinne pitää uudessa puheenjohtajamaassa epävirallinen kokous. Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa heinäkuun alussa.

Suomessa Coreper2-komitean vierailupaikkoina ovat Lappeenranta ja Savonlinna. Komitea tutustuu matkallaan muun muassa Suomen ja Venäjän väliseen Schengen alueen rajaan.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva keskeyttää kesälomansa kokouksen takia.

Brysselistä lento saapuu perjantaina 12.7. Lappeenrantaan ja paluumatkalle vieraat lähtevät Savonlinnasta sunnuntaina.

Ulkoliikuntapaikalla on hikiset tunnelmat. Lämpötila on päivän mittaan hivuttautunut hellelukemiin. Väkeä riittää silti myöhäiseen iltaan saakka ja varsinkin silloin kun päivän kuumuus hiukan hellittää.

Iina-Riikka Niiranen tekee askelkyykkyä Kimpisen urheilukentän laidalla ja työntää samalla liikkeellä lastenrattaita. Rattaissa istuu poika ja viereisellä kuntoilutelineellä temppuilee kuusivuotias Elma.

— Me käymme täällä koko perheen voimin, koska tämä on usein se helpoin paikka tulla. Ja kaikki voivat treenata kuka mitenkin, Niiranen kertoo.

— Mä kiipeilen tuolla yleensä. Hauskinta on, kun saa roikkua tuolla, säestää Elma.

Ulkoliikuntapaikkojen suosiota on vaikea mitata, sillä kävijätilastoja ei ole. Ne ovat kuitenkin helppokäyttöisiä, monipuolisia ja kaikkien saavutettavissa. Ulkoliikuntapaikoilta ei peritä pääsymaksuja ja niissä voi treenata mihin kellonaikaan tahansa.

— Kun paikka on hyvä, käyttäjä huomaa sen ja tulee uudestaankin. Ihmiset toivovat, että liikuntapaikka on hyvässä kunnossa ja lähellä omaa elinpiiriä, kertoo liikuntajohtaja Pasi Koistinen Lappeenrannan kaupungilta.

Sen allekirjoittaa myös Annika Sorsa, joka asuu Kimpisen urheilupuiston läheisyydessä. Hän kertoo kesäisin suuntaavansa ulkokuntosalille useana aamuna viikossa.

— Mie tykkään treenata vapailla painoilla ja välillä tehdä kuntopiiriä noilla laitteillakin, Sorsa kertoo.

Uusia ulkokuntosaleja ympäri Suomea

Lappeenrannassa lähiliikuntamahdollisuuksiin on satsattu ja uusia lähiliikuntapaikkoja rakennetaan. Sama trendi jyllää myös muissa kaupungeissa. Tampereella ulkokuntosaleja on kymmenen, Helsingissä yli 20. Jyväskylässä treenaamaan voi päästä kahdeksassa paikassa ja Turussa 20:ssä. Suuri osa ulkokuntosaleista on rakennettu viimeisen viiden vuoden aikana.

Uudet lähiliikuntapaikat lisäävät käyttömukavuutta ja toisaalta voivat ehkäistä myös esimerkiksi loukkaantumisia.

— Lähiliikuntapaikkoja ja ulkokuntosalejakin on paljon erilaisia. Osa vanhoista on ergonomisesti heikkoja, sillä niissä vaihtoehdot ovat joko aivan liian kevyitä tai aivan liian painavia, Koistinen kertoo.

Uudemmissa malleissa onkin säätövaraa, aivan kuin sisäkuntosalilaitteissakin. Ero on siinä, että ulkokuntosalilaitteet kestävät säävaihtelua eikä katoavia irto-osia juuri ole. Tosin Lappeenrannassa löytyy niitäkin paikkoja, joissa ulkokuntosalilta löytyy myös levypainoja ja tankoja. Käytännössä treenaajalla on vain mielikuvitus rajanaan.

Kokosimme alle viisi tehokasta liikettä, joilla voit kohottaa kuntoasi ulkokuntosaleilla.

1. Reidet ja pakarat

Kyykkyä voi tehdä ilman painoja, tangolla tai laitteessa. Kyykkäämällä treenaat reisiä ja pakaraa. Ensimmäisellä videolla käydään läpi kyykky painon kanssa ja toisessa kevennetty versio, joka sopii esimerkiksi senioreille tai aloittelijoille.

2. Rintalihas

Rintalihasta voi kehittää penkkipunnerruksella tai punnertamalla oman kehon painolla. Ensimmäisessä videossa käydään läpi penkkipunnerruksen tekniikka ja toisessa kevennetty versio, jossa punnerrus tapahtuu tukea vasten. Punnertaa voi myös maassa.

3. Selkä

Selkälihaksia voi kehittää kulmasoudulla ja leuanvedoilla. Ensimmäinen video esittelee kulmasoudun laitteella ja toisella videolla esitellään kaksi versiota leuanvedosta.

4. Pakarat

Askelkyykkyä on helppo varioida oman kunnon ja liikkuvuuden mukaan. Askelkyykky kehittää pakaraa ja koordinaatiokykyä.

5. Keskivartalo

Klassisen vatsarutistuksen voi tehdä vatsapenkissä tai maassa. Vatsarutistuksen voi tehdä suoraan tai kiertäen.

Treeniä lapsista vanhuksiin

Liikunnanohjaaja Anne Peuhkuri tietää, että lihaskuntoa olisi syytä treenailla joka iässä.

— Kaikillehan se on hyväksi. Mitä vanhempi on, sitä tärkeämmäksi lihaskuntoharjoittelu muodostuu. Toimintakyky pysyy yllä ja esimerkiksi kotona vessanpöntölle istuminen ei käy liian vaikeaksi. Mitä parempi lihaskunto, sitä helpommaksi arkitoimet muodostuvat, Peuhkuri kertoo.

Peuhkuri kannustaa lapsiperheitä yhdessä liikkumiseen, kunhan turvallisuusasiat on käyty läpi. On vanhempien vastuulla, että lapset eivät satuta itseään tai muita treenaajia, mutta tilaa riittää kaikille.

— Lapset pääsevät vaikka köysissä roilailemaan. Se, että lapset ottaa mukaan opettaa heille liikunnallista elämäntapaa ja lapsi saa mielekkäitä kokemuksia, kun saa luvan kanssa kiipeillä, Peuhkuri kertoo.

Videot: Kalle Purhonen / Yle

Valtakunnansyyttäjänvirasto ei nosta syytettä poliisikomisariota vastaan, joka määräsi Imatralla vapaana liikkuneet kolme lemmikkikoiraa ammuttavaksi toukokuun 27. päivä.

Syytteen nostamista oli vaatinut koirien omistaja.

Sekarotuiset koirat olivat karanneet samana päivänä omistajaltaan. Hän oli ilmoittanut asiasta paikalliseen löytöeläintarhaan, mutta ei ollut tehnyt ilmoitusta hätäkeskukselle.

Yle kertoi asiasta 29.5.

Paikalliset asukkaat epäilivät Venäjän villikoiriksi

Paikalliset asukkaat Imatralla olivat havainneet vapaana liikkuneet koirat ja ilmoittaneet niistä hätäkeskukseen.

Hätäkeskus ilmoitti aamulla poliisipartiolle, että epäilty villikoiralauma liikkui Imatran Savikannassa pihapiirissä.

Imatralle tulee aika ajoin villikoiria Venäjän puolelta.

Poliisipartio sai näköhavainnon koiriin ja ilmoitti asiasta tilannejohtajana toimineelle komisariolle, joka antoi luvan lopettaa koirat.

Koirilla ei ollut kaulapantaa

Poliisin tilannejohtajan päätös perustui poliisipartion välittämään tietoon, jonka mukaan koirilla ei ollut kaulapantaa eikä niiden käyttäytyminen viitannut lemmikkikoiriin. Koirat eivät antaneet ottaa itseään kiinni vaan liikkuivat holtittomasti pihapiirissä ja teiden yli.

Alueen asukkaat tiedustelivat huolestuneina poliisipartiolta, voiko alueella liikkua turvallisesti. Poliisipartio ohjasi pyöräileviä lapsia pois vaara-alueelta.

Esitutkintaa ei aloiteta

Lopettamisluvan antanut polisiin tilannejohtaja ei valtakunnansyyttäjän mukaan syyllistynyt rikokseen eikä esitutkintaa siksi aloiteta.

Valtakunnansyyttäjä perustelee päätöstään muun muassa sillä, että poliisilla oli perusteltu syy epäillä vapaana liikkuneita koiria kulkukoiriksi. Kulkukoirien vaarallisuus huomioiden tilannejohtajalla oli näin perusteltu syy tehdä päätös koirien lopettamisesta.

Kaakkois-Suomessa sijaitsevat itärajan vilkkaimmin liikennöidyt rajanylityspaikat. Ne ovat Vaalimaa, Nuijamaa ja Imatra. Liikennemäärien vuoksi rajanylityspaikat myös ruuhkaantuvat aika ajoin. Rajan ylittämiseen saattaa kulua useitakin tunteja.

Nyt tilanteeseen saattaa tulla helpotusta, koska Kaakkois-Suomen rajavartiosto on saamassa roiman henkilöstölisäyksen. Vuoden loppuun mennessä kaakon rajalle saadaan 110 uutta rajavartijaa.

– Lisäyksen merkitys on suuri. Se on yli kymmenen prosenttia meidän tämän hetkisestä rajavartijamäärästämme, Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentajan sijainen everstiluutnantti Esa Veikkanen sanoo.

Henkilöstölisäyksen pitäisi tuntua nimenomaan rajanylityksen sujuvuudessa, koska kaikki uudet rajavartijat sijoitetaan nimenomaan rajanylityspaikoille.

– Uusien rajavartijoiden työpanos käytetään siihen, että voidaan tarjota entistä turvallisemmat ja sujuvammat rajanylitykset, Esa Veikkanen toteaa.

Suurempia kurssieriä

Henkilöstömäärän lisäys itärajalla liittyy hallituksen parin vuoden takaiseen päätökseen vahvistaa rajaturvallisuutta. Siihen pyritään osaltaan kouluttamalla lisää rajavartioita.

Immolan raja- ja merivartijakoulusta on tänä vuonna jo valmistunut yksi suurempi kurssierä ja toinen valmistuu vuoden loppuun mennessä. Näistä uusista rajavartijoista siis 110 henkilöä siirtyy kaakkoisrajalle.

Huomattavan henkilöstölisäyksen vaikutus kaakkoisrajalla ei näillä näkymin vaikuta kuitenkaan kovin pitkään.

– Tämä johtuu siitä, että meiltä poistuu joka vuosi noin 30 rajavartijaa, Veikkanen sanoo.

Rajavartijoita poistuu Kaakon rajavartiostosta joka vuosi eläkkeelle, toisiin tehtäviin rajavartiolaitoksessa ja muiden työnantajien palvelukseen. Nykyisen henkilöstölisäyksen päälle ei lähivuosina ole myöskään tulossa juurikaan uutta henkilökuntaa.

– Suunnitelmien mukaan meille tulisi vain kaksi rajavartijaa vuodessa seuraavan kolmen vuoden aikana. Tänä vuonna tuleva lisäys on käytännössä siis syöty jo seuraavan kolmen vuoden aikana.

Kirkollisasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.)tukee kirkon mukanaoloa Pride-tapahtumissa. Hänen mielestään kirkko tekee näkyväksi erilaisuuden hyväksynnän osallistumalla Suomen suurimpaan kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumaan.

– Kirkko monen muun yhteisön tavoin tahtoo olla mukana tukemassa ihmisten oikeutta olla oma itsensä, oikeutta rakastaa, oikeutta olla erilainen ja silti kokea olevansa hyväksytty.

– Kirkon pitää olla siellä missä ihmisetkin ovat, jatkaa Saarikko.

Ministerin mukaan osallistuminen Prideen vahvistaa kirkon vuosia tekemää työtä perheiden parissa.

– Parisuhde- ja perhetyö on ollut kirkon arkipäivää ja tärkeää työtä. Kirkossa ei olla kyselty perhemuotoa tai rakastamisen suuntaa vaan ihmisten arkeen ja elämään haetaan armoa ja tukea, muotoilee Saarikko.

"Päivi Räsänen on yksittäinen kirkon jäsen"

Ministeri Saarikko pitää valitettavana, että kirkosta on eronnut viikon aikana paljon ihmisiä. Noin 1700 ihmistä on eronnut viikon aikana kirkosta Eroakirkosta.fi-palvelun kautta.

– Se, että Päivi Räsäsen yksittäiset kannanotot johtavat ihmisten haluun jättää kirkko, on tietysti valitettavaa.

Viikko sitten kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen julkaisi avoimen kirjeen arkkipiispalle, jossa hän ilmaisi huolensa kirkon päätöksestä olla osallisena Pride-tapahtumissa. Lisäksi Räsänen pohti, voiko hän pitää kirkkoa enää hengellisenä kotinaan.

– Päivi Räsänen on yksittäinen kirkon jäsen. Hänellä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta kirkko on enemmän kuin yksittäisten jäsenten mielipiteet tai yksittäiset arvokysymykset, Saarikko toteaa.

Kirkko noudattamaan tasa-arvoista avioliittolakia?

Saarikko toivoo kirkon tekevän päätöksen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisessä.

Elokuussa vuonna 2017 pastori Árpád Kovács vihki samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon. Tästä pastori sai kirjallisen varoituksen Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta.

Viime viikolla Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi hiippakunnan antaman kirjallisen varoituksen. Ministeri Saarikko ei kommentoi oikeuden päätöksiä.

– Minulla on luottavainen mieli, että ratkaisu löytyy, keitä kirkossa tulevaisuudessa avioliittoon vihitään. Toivon sellaista ratkaisua, joka kunnioittaa kirkon eri toimijoiden näkemyksiä ja toimii Suomen lain mukaisesti.

Viimeaikaista keskustelua ministeri Saarikko pitää tervetulleena.

– Minusta on hyvä, että kirkko keskustelee. Se on parempi kuin vaiennettu tai vaiettu kirkko, joka ei kuuluisi eikä näkyisi yhteiskunnassa mitenkään.

Saarikko ei aio osallistua Pride-tapahtumiin tänä vuonna.

– Aikataulusyistä valitettavasti tällä kertaa en pysty kulkueeseen osallistumaan, mutta se ei ole kannanotto mihinkään suuntaan, ynnää tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.