Laittoman koirabisneksen määrää on vaikea arvioida, sillä viranomaisten tietoon niistä tulee vain jäävuoren huippu. Kiinnijääneiden määrät liikkuvat sadoissa, bisneksestä saatavat rahat miljoonissa.

Helsingin satamassa toukokuun alussa järjestetyssä valvonnassa tarkastettiin 36 koiraa, joista noin puolet jäi viranomaisten haaviin puutteellisten maahantuloedellytysten vuoksi. Se antaa suuntaviivoja ongelman laajuudesta.

– Tämä vuoden valvontatulos oli hyvin realistinen. Määriä ei ole tutkittu, mutta Euroopan tasolla puhutaan, että laiton koirakuljetuskauppa tulee taloudellisesti kolmannella sijalla aseiden ja huumeiden salakuljetuksen jälkeen. Eli kyllä siinä aika isoista summista puhutaan, Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikka kuvailee.

Suomeen tuodaan laittomasti paljon pieniä sekarotuisia koiria, sillä niistä ei juuri ole kotimaista tarjontaa. Valvonnassa on viime aikoina jäänyt kiinni esimerkiksi chihuahua-, bullterrieri- ja bulldogg-tyyppisiä rotukoiria, jotka vaikuttavat olevat suosiossa.

Motiivi tuoda koiria laittomasti rajan yli on selvä. Rotukoiran hinta liikkuu tuhansissa euroissa, laittoman koiran saa noin 500 eurolla.

– Toisaalta myös laittomista rotukoirista pyydetään isoja summia. Viime viikolla Puolasta laittomasti tuotu kääpiöbullterrieri jouduttiin lopettamaan vakavien neurologisten oireiden vuoksi, eikä koiraa oltu rokotettu rabiesta vastaan. Koiran omistaja oli maksanut koirasta yli 2000 euroa, Haikka kertoo esimerkin.

Puolasta tuodun koiran kohdalla rabiesta ei lopulta löydetty. Tässä tapauksessa vältyttiin myös ihmisten kalliilta altistuksen jälkeiseltä estohoidolta, sillä koira saatiin vuorokauden sisällä ruokaviraston tutkimuksiin. Jos se olisi jouduttu aloittamaan, olisi kustannus ollu 2100 euroa per henkilö. Maksun olisi pulittanut henkilön asuinkunta.

Taudit voivat tarttua ihmiseen

Laittoman maahantuonnin valvonnan tärkein tavoite on estää ihmisille vaarallisten tautien leviäminen Suomessa. Yksi todellinen uhka on rabies eli raivotauti. Se johtaa oireiden alkamisen jälkeen aina kuolemaan.

Suomi on ollut virallisesti raivotautivapaa maa vuodesta 1991 lähtien. Tautia ehkäistään rokottamalla luonnonvaraisia eläimiä syöttirokotteilla kaakkoisrajalla läheisyydessä ja tuontieläimiltä vaaditaan rabiesrokotus. Laittomia koiria taas tuodaan usein maista, joissa rabiesta esiintyy, esimerkiksi Venäjältä, Romaniasta, Valko-Venäjältä ja Puolasta.

Helsingin tehovalvonnan yhteydessä neljä koiraa jouduttiin lopettamaan. Niistä kolme oli alle kahdeksanviikkoisia. Lain mukaan alle kahdeksanviikkoisia koiria ei saa kuljettaa ilman emoa. Koiria ei oltu sirutettu, eikä niillä ollut passia tai rabiesvakuutusta. Varsinaisen rabiesrokotuksen koira voi saada vasta 12-viikkoisena. Lisäksi pennuilta puuttui virallinen Traces-todistus.

Neljäs lopetettu koira löytyi autosta tavaroiden keskeltä, eivätkä senkään maahantuloedellytykset täyttyneet. Myös kuljettajalta vaaditaan muun muassa rekisteröintiä eläintentuojaksi ja eläintenkuljetuslupa.

Ei riittävää harkintaa

Haikka kertoo, että moni koirasta haaveileva ei ymmärrä, miten paljon asiaan pitäisi perehtyä. Koiran ottamista kyllä harkitaan pitkään ja punnitaan omaan elämään liittyvien asioiden valossa huolellisesti. Ulkomailta tuodun koiran kohdalla monen muunkin asian pitäisi kuitenkin täyttyä.

Kasvattajalta pitäisi aina saada mahdollisimman paljon tietoa. Koirasta pitää voida pyytää kopioita tuontiasiakirjoista ja terveystodistuksesta, sekä kuvia pennusta. Koira pitää olla Traces-järjestelmässä, joka tarkoittaa sitä, että eläinlääkäri on lähtömaassa tarkastanut koiran ja antanut sillä järjestelmään virallisen terveystodistuksen. Pennulla pitää olla siru. Ilman sirua väitetyt rokotteet, passit ja muut paperit ovat käytännössä arvottomia, sillä niiden antamista ei voida yhdistää vedenpitävästi kyseiseen koiraan. Asiakirjojen aitoudesta voi epäilyttävissä tapauksissa varmistua vielä valvontaeläinlääkäriltä.

– Ostaja pystyy varmistumaan laillisuudesta, kun Traces-järjestelmä on olemassa. Mutta se vaatii viitseliäisyytä ja paneutumista, Haikka sanoo.

Netin myyntipalstoilta ostettu koira voi olla peräisin surkeista oloista pentutehtaasta.

Haikan mukaan myyjät ovat häikäilemättömiä ja käyttävät myynnin yhteydessä esimerkiksi haamuemoja, jotka eivät välttämättä ole edes narttuja. Hän kannustaakin jokaista koiranostajaa käymään itse paikan päällä kasvattajan luona, vähintään kahdesti. Silloin voi saada vahvistusta sille, että pennut saavat kasvaa niitä oikeasti imettävän emonsa kanssa riittävän pitkään.

– Pentutehtaasta hankittu pentu voi tulevaisuudessa maksaa moninkertaisen summan vastuullisesti hankittuun koiraan verrattuna, Haikka muistuttaa.

Pimeän koiran hankkiessaan tukee myös harmaata taloutta.

Haikka suosittelee kiinnittämään Suomestakin hankitun koiran kohdalla huomiota eläimen terveyteen. Läänineläinlääkäri suosittelee koiria, joilla on sopusuhtainen ja terve rakenne.

– Ihminen on manipuloinut siitosvalinnallaan alkuperäistä kesykoiraa monipuolisesti. Valitettavasti äärimmäisominaisuuksien tavoittelu on tuonut mukanaan myös ei-toivottuja fyysisiä ominaisuuksia, jotka näkyvät eläinlääkäreiden vastaanotoilla koiran elämänlaatua heikentävinä sairauksina.

Halvassa koirassa on jotain hämärää

Suomessa rotukoira on kallis. Kennel Batbeanasia pyörittävä Karita Maksimainen on kasvattanut ranskanbulldogeja noin kahdeksan vuotta ja hänen mukaansa ranskanbulldog-pennun hinta liikkuu noin 1500-2000 euron välillä.

Hinnalla katetaan pentujen tuottamisesta syntyviä kuluja. Ennen kuin pentuetta edes harkitaan, tulevat vanhemmat käytetään terveystutkimuksissa ja näyttelyissä. Näyttelytulokset kertovat, että koira on myös vieraiden ihmisten käsiteltävissä ja vastaa rotunsa kuvausta.

Sitten tulevat tiineystarkastukset ja mahdollinen keisarinleikkaus. Pennut sirutetaan ja myös niille tehdään terveystarkastus. Kun pentu luovutetaan, sen mukaan lähtee pentupaketti, johon kuuluu esimerkiksi pennulle tarpeellisia tavaroita. Luotettava kasvattaja ei myöskään anna koiraa ensimmäisen innokkaan matkaan.

– Kenellekään en lupaa koiraa sähköpostin perusteella. Pitää nähdä sen verran vaivaa, että tutustuu minuun ja koiriin eikä vain hae pentua ja häviä, Maksimainen kertoo.

Pennut voi luovuttaa seitsemän viikon ikäisinä, mutta Maksimainen pitää ne kahdeksanviikkoiseksi asti. Ja jos sopivaa perhettä ei löydy, pentu saa kasvaa hänen luonaan pidempään.

Kun pentu on luovutettu, yhteydenpito kasvattajaan jatkuu. Hyvä kasvattaja on perheen tukena alussa, ja kuulumisia vaihdetaan myös jatkossa. Siihen on myös koiran uuden omistajan sitouduttava.

Suomeen usein Viron kautta

Koiria tuodaan Suomeen usein Virosta tai Viron kautta. Viron kautta erityisesti siksi, että sisämarkkina-alueella toimintaa valvotaan vain satunnaisesti. Venäjän kautta tuotavat kaupalliset koirat taas kulkevat Vaalimaan rajanylityspaikan kautta, jossa kaikki eläimet tarkastetaan. Sen vuoksi laiton tuonti tulee useimmiten Viron suunnalta.

Jonkin verran laittomia ja myyntiin tarkoitettuja koiria naamioidaan myös lemmikeiksi, jolloin ne saattavat Venäjän rajalla jäädä tullin haaviin.

Paljon koiria tuovat myös rescue-yhdistykset. Vaikka yhdistysten toiminta Suomessa täyttäisi tarvittavat kriteerit, ei niidenkään tuonti ole ongelmatonta.

– Riskitöntä tapaa tuoda katukoiraa ei ole olemassa, kun tuodaan rabiesriskialueelta. Jatkuvasti tulee vastaan muun muassa sitä, että koirilla ei ole rabiesvasta-aineita, vaikka papereissa kerrotaan rokotuksien olevan kunnossa, Haikka sanoo.

Syy on usein lähtömaiden huono taloustilanne, jonka vuoksi rokotusten sijaan tarrat ja leima laitetaan ilman rokotusta. Ja vaikka rokotus laitettaisiin asianmukaisesti, on silti olemassa mahdollisuus, että koira on saanut aiemmin tartunnan tai rokotus ei ole ehtinyt muodostaa riittävää suojaa. Immuunipuutteinen koira ei myöskään reagoi rokotukseen halutulla tavalla, Haikka kertoo.

– Kun puhutaan niin vakavasta taudista, joka johtaa kuolemaan, asioita on harkittava tarkkaan. Siksi olen sanonut, että katukoiria ei kannattaisi tuoda Suomeen. Esimerkiksi Norja on kieltänyt Romaniasta koirien tuonnin kokonaan.

– Katukoirissa on myös monia muita ihmisille terveysriskejä aiheuttavia tauteja ja loisia, lakisääteisesti vastustettavien tautien lisäksi, Haikka sanoo.

Kysy rotuyhdistykseltä, älä Torista

Suomessakin rotukoiria kaupitellaan epäilyttävissä yhteyksissä esimerkiksi netin myyntipalstoilla. Maksimainen sanoo, ettei hänen tarvitse markkinoida koiriaan lainkaan. Suoraa kysyntää on tarpeeksi muutenkin.

– Koiraa harkitsevan on viisaampi kääntyä rotuyhdistuksen puoleen kuin Tori.fi:hin. Sieltä saa tietoa kasvattajista, joihin voi olla suoraan yhteydessä.

Suomessa kasvattajien pitää käydä Kennelliiton kasvattajakurssi. Suomessa koiria kasvatetaan usein perheoloissa, jolloin ne tottuvat ihmisiin ja käsittelyyn. Ulkomailta hämäristä oloista tuotu koira ei välttämättä saa vastaavia kokemuksia.

– Pentu kehittyy ja sosiaalistuu alle kahdeksanviikkoisena. Jos sitä ei käsitellä, tulee isompana käytösongelmia ja arkuutta, Maksimainen kertoo.

Ranskanbulldogit ovat tulevaisuudessa osa ohjelmaa, jolla pyritään vähentämään perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa.

Juttua muokattu 24.5. kello 8.08 ja 11:07: Korjattu rescue-järjestön nimi Viipurin katukoirista Viipurin koiriksi. Lisätty myös Haikan kommentti, jossa suosittelee kiinnittämään huomiota rotujen terveyteen.

Koko itäinen Suomi on kovan paikan edessä. Nuoret muuttavat pois, syntyvyys on alamaissa ja väki vähenee uhkaavaa vauhtia. Edes yliopistokaupungit Joensuu, Kuopio ja Lappeenranta eivät saa vastavalmistuneita opiskelijoita pysymään kaupungeissa.

Ratkaisuksi ongelmaan haetaan uutta nopeaa rautatieyhteyttä Helsingistä itään.

Suomessa on tällä hetkellä pohdinnassa kolme uutta suurta ja kallista raideyhteyttä: Helsingistä Turkuun, Helsingistä Tampereelle ja Helsingistä itään. Ne kaikki olisivat miljardiluokan rakennusurakoita.

Kaikkiin ei ehkä ole varaa, joten kilpailu uudesta junaradasta käy kuumana.

Junaradasta pelastus

Itä-Suomen kaupungit odottavat kuumeisesti uuden hallituksen syntymistä. Juha Sipilän hallitus oli jo aikeissa ratkaista ratalinjauksia liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin johdolla. Hallituksen kaatuminen laittoi suunnitelmat jäihin.

Kun uusi liikenneministeri aloittaa työnsä, kolkuttavat ministerin ovea todennäköisesti ensimmäisenä kaupunkien edustajat, jotka haluavat uuden radan Helsingistä Itä-Suomeen.

Hallitusneuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan seuraava hallitus olisi käynnistämässä nopeiden junaratojen suunnittelun Helsingistä Turkuun, Tampereelle sekä itäiseen Suomeen mahdollisesti Porvoon ja Kouvolan kautta.

Itäiseen Suomeen kulkevia ratavaihtoehtoja on ollut esillä kolme.

Ensimmäinen vaihtoehto, itärata, kulkisi Helsingistä lentokentän kautta Porvooseen ja sieltä Kouvolaan.

Toinen vaihtoehto, itäinen rantarata, veisi Helsingistä Porvooseen ja edelleen rantaa pitkin Kotkaan ja sieltä Lappeenrannan kupeeseen Luumäelle.

Kolmas vaihtoehto kulkisi Lahdesta Mikkeliin.

Itä-Suomen suurilla kaupungeilla on suuri usko siihen, että uusi itärata voisi pysäyttää tai ainakin hidastaa väestökatoa. Toiveena on, että ihmiset voisivat asua Itä-Suomessa, mutta kävisivät töissä vaikka Vantaalla tai muualla pääkaupunkiseudulla.

Kaikilla ratavaihtoehdoilla on muhkea hintalappu.

Ajatuksena on ollut, että valtio perustaisi niin sanotun hankeyhtiön, joka rakennuttaisi radan. Kunnat lupaavat pienen summan sen pesämunaksi, mutta kyse on pikemminkin sadoista tuhansista kuin miljoonista euroista.

Suurimman osan rahoista pitäisi tulla valtion kassasta ja kenties EU:lta ja elinkeinoelämältä.

Yle kysyi Savon ja Karjalan ratojen varrella olevilta kaupungeilta, olisivatko ne valmiita rahoittamaan mahdollista hankeyhtiötä. Kysyimme myös, mikä ratalinjaus olisi kaupungeille mieluisin.

Kuopio

Kuopion kaupunginjohtajan Jarmo Pirhosen mukaan itäradalla olisi suuri merkitys sekä käytännölliseltä että henkiseltä kantilta.

Käytännön merkitys liittyy saavutettavuuteen, jonka perusteella ihmiset valitsevat asuinpaikkansa ja yritykset investointikohteensa.

Hänestä Kuopiolle on kohtuuton haitta, että junamatka Helsinkiin kestää neljä tuntia.

– Jos verrataan vaikka Seinäjokeen, niin se on Suomen kartalla samalla korkeudella kuin Kuopio, mutta sieltä pääkaupunkiseudulle pääsee kolmessa tunnissa.

Henkinen puoli liittyy itäsuomalaisten tulevaisuuden uskoon.

– Itärata olisi vahva signaali siitä, että tulevaisuus on valoisampi. Itä-Suomeen uskotaan ja itäsuomalaisilla on lupa uskoa itseensä. Se myös yhdistää Itä-Suomea.

Pirhosen mukaan Kuopion tulisi olla suunnitellussa hankeyhtiössä raideliikenteen termein "ensimmäisessä vaunussa, ellei peräti veturinkuljettajana". Euromääristä Pirhonen ei vielä osaa sanoa.

– Mallista riippuen puhutaan ehkä enemmän sadoista tuhansista kuin miljoonista euroista. Selvää on, ettei koko hanketta kaupunkien varoilla toteuteta, vaan haetaan alkuvaiheeseen uskottava pohja, josta jatkaa suunnittelua ja rahoituksen hakemista.

Kuopio on vahvasti Porvoon kautta Kouvolaan kulkevan itäradan kannalla, koska se on kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen mukaan realistisin vaihtoehto ja toisi hyötyä koko Itä-Suomelle.

– Sen vaikutuspiiri ulottuu sekä Karjalan että Savon radalle, ja myös Pietari-yhteys pääkaupunkiseudulta nopeutuisi. Jos kannattaisimme vain Savon rataa hyödyttävää vaihtoehtoa, menettäisimme poliittista voimaa.

Mikkeli

Itärata on paras ja kenties ainoa keino parantaa Itä-Suomen kehitystä isossa mittakaavassa, tiivistää Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen. Hänen mukaansa myös koulutus on Itä-Suomen elinvoimaisuuden kannalta oleellinen asia, mutta sekin tarvitsee liikenneyhteyksiä.

– Elinkeinoelämän, asumisen, työpaikkaliikenteen edellytykset ja kansainväliset yhteydet parantuvat itäradan myötä. Se on se perustekijä, jonka ansiosta yhteiskunnan eri osa-alueet voivat toimia paremmin.

Halonen nostaa esiin myös ilmastonmuutoksen ja matkailun. Hän uskoo, että tulevaisuudessa myös matkailijat käyttävät yhä enemmän junaa.

– Välttämättä lentokoneet ja kumipyörät eivät tule olemaan se tapa, jolla Saimaan rannalle tullaan mökkeilemään.

Myös Mikkeli kannattaa rahoitusmalliksi hankeyhtiötä, joka alkupääoman voimin lähtisi keräämään ulkopuolista rahoitusta hankkeelle.

– Silloin puhuttaisiin kuntien ja kaupunkien osalta ykkösmiljoonista, ei sen suuremmista summista.

Mikkelin näkökulmasta radalle ei ole muita vaihtoehtoja kuin Helsinki–Porvoo–Kouvola-reitti.

– Se on se yhteys, joka mahdollistaa Mikkelin ja Savon suunnan yhteyksien nopeutumisen.

Pieksämäki

Itä-Suomen saavutettavuus ja sen kehityksen turvaaminen, tasapuolisuus muihin alueisiin nähden, työpaikka- ja tavaraliikenne sekä yhteydet pääkaupunkiseudulle ja Pietariin. Näiden asioiden vuoksi itärata on tärkeä, summaa Pieksämäen vs. kaupunginjohtaja Ulla Nykänen.

– Meidän näkökulmasta parhaiten saavutettavuutta pääkaupunkiseudulle ja lentoasemalle palvelee vaihtoehto, jossa rata menisi Kouvolan ja Porvoon kautta Helsinkiin.

Pieksämäki on Nykäsen mukaan sitoutunut hankeyhtiön valmisteluun. Kaupungille on tärkeää olla mukana yhteisessä rintamassa edistämässä alueelle tärkeää asiaa.

Hankeyhtiön rahoituksesta ei ole kuitenkaan tehty vielä päätöksiä. Arvioitakaan ei Nykäsen mukaan voi esittää, koska liian moni asia, kuten valtion osuus, EU-rahoitus ja muiden pääomittajien osuus, on vielä auki.

– Rahoitusosuus pitää suhteuttaa kaupungin taloudelliseen tilanteeseen ja myös siihen, kuinka suuren hyödyn se tuo.

Iisalmi

Iisalmen kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen tarjoaa yllätyksen Savon kuntien joukossa. Henkilökohtaisesti hänen suosikkinsa Itä-Suomen junayhteyksien nopeuttamiseksi onkin Mikkeli–Lahti-oikorata.

– Ajattelen asiaa täältä Iisalmesta päin henkilöliikenteen osalta ja matka-aikojen lyhenemisen kannalta.

Ronkainen kuitenkin korostaa, että myös Iisalmi on Pohjois-Savon liiton virallisen kannan eli Helsinki–Porvoo–Kouvola-reitin kannalla. Iisalmi ei siis ole lipeämässä muiden kuntien rintamasta.

Myös Ronkainen korostaa, että itärata on Itä-Suomen elinvoimaisuuden kannalta ehdoton edellytys. Iisalmessa ei ole kuitenkaan vielä ehditty miettiä kantaa suunniteltuun hankeyhtiöön ja sen rahoitukseen.

– Peruslähtökohta on, että suhtaudumme hankkeeseen myötämielisesti ja pidämme sitä ehdottoman tärkeänä.

Joensuu

Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen huokaisee syvään kertoessaan ennusteita Itä-Suomen asukasmäärästä.

– Nykyisen junaradan vaikutuspiirissä on nyt 930 000 asukasta. Parinkymmenen vuoden kuluttua meitä on 140 000 vähemmän, jos ei mitään tehdä.

Siksi myös 76 000 asukkaan Joensuu on Karjalaisen sanoin täysillä mukana haluamassa uutta itärataa.

Joensuusta Helsinkiin on matkaa liki 450 kilometriä, minkä vuoksi erityisesti liikematkustajat käyttävät ensisijaisesti lentokonetta.

– Kyllä tässä aina välillä miettii tätä lentoliikenteen tulevaisuutta, että kuinka kauan tässä vielä lennellään. Siksikin toimiva ja hyvä junayhteys ovat meille elintärkeitä, pohtii Karjalainen.

Nykyisin Helsingistä Joensuuhun pääsee junalla nopeimmillaan neljässä ja puolessa tunnissa.

– Jos juna saataisiin kolmeen tuntiin Joensuusta tai Kuopiosta Helsinkiin, voitaisiin maan sisäisiä lentoja vähentää radikaalisti.

Uutta rataa eivät Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen mukaan tarvitse vain matkustajat, vaan entistä enemmän myös elinkeinoelämä. Pohjois-Karjalassa on isot puuvarat, joita pitää pystyä kustannustehokkaasti kuljettaman teollisuuden palvelukseen.

– Se biomassa pitää saada kuljetettua taloudellisesti, ja se on tulevaisuudessa koko ajan tärkeämpää koko valtiolle ja vientiteollisuudelle. Junaliikenne on todella kilpailukykyinen.

Joensuu kaupunginjohtaja Kari Karjalainen muistuttaa, että kaupungit eivät voi paljoa rahaa uuteen junarataan laittaa.

– Kaupungeilla on korjausvelkaa ja omaa rakentamista. Totta kai siihen sitoudutaan, mutta ei tällaiset miljardihankkeet voi olla kuntien vastuulla. Jokainen kaupunki tulee mukaan mahdollisuuksiensa mukaan.

Joensuulaisten mielestä paras linjaus itäradalle on Helsingistä Porvoon kautta Kouvolaan kulkeva reitti. Silloin se hyödyttäisi myös Itä-Suomesta Pietarin ja Pietarista Itä-Suomeen tulevia ihmisiä.

– Ei se linjaus tarkoita, että Kotka tai Lahti jätetään pussiin, vaan niitä tulee myös kehittää, sanoo Karjalainen.

Joensuuta helpottaisi merkittävästi jo se, että Imatralta Joensuuhun kulkeva junarata saataisiin peruskorjattua, jolloin matka-aikaan tulisi jo merkittävä parannus.

– Sitähän pitäisi jo olla tekemässä, toteaa Karjalainen.

Lappeenranta

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mielestä uusi itärata on elintärkeä niin Lappeenrannalle kuin koko Itä-Suomelle.

– Jos rata- ja liikenneyhteyksiä Itä-Suomeen ei pidetä hyvässä kunnossa, jää tämä alue entistä enemmän paitsioon ja joutuisi heikompaan asemaan muuhun Suomeen verrattuna.

Tällä hetkellä juna kulkee Lappeenrannasta Helsinkiin noin kahdessa tunnissa. Pääkaupunkiseudulta Porvoon ja Kouvolaan kautta kulkeva uusi rata voisi parhaimmillaan nopeuttaa matkaa puolella tunnilla.

–Se voisi olla henkisesti ratkaiseva kynnys siihen, että ihmiset voisivat asua täällä ja käydä pääkaupunkiseudulla töissä.

Koska uuden junaradan suunnitteluun ja rakentamiseen kuluu aikaa yli 10 vuotta, toivoisi kaupunginjohtaja Kimmo Jarva jo nyt parannuksia Karjalan rataan, jotta junien nopeuksia voitaisiin kasvattaa. Myös lisää junavuoroja on Jarvan toivelistalla.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva uskoo, että niin sanottu hankemalli olisi paras ja realistisin tapa rahoittaa uusi rata. Kaupungeilta ei suuria summia tule.

– Kyllä me toivotaan yrityselämää mukaan rahoittajaksi, jolloin rata tarjoaisi yrityksille pitkälle aikavälillä tasaista tuottoa.

Uutta raidetta käyttäisivät Jarvan mukaan niin elinkeinoelämä kuin tavalliset kansalaisetkin

– Tämä alue on metsäteollisuuden suurimpia keskittymiä Suomessa, kertoo Jarva.

Jarva korostaa, että uusi rata on koko Itä-Suomen yhteinen asia. Kaikki kaupungit ja kunnat ovat siinä mukana ja puhaltavat yhteen hiileen.

Lappeenranta kannattaa Kimmo Jarvan mukaan uutta rataa, joka kulkisi Helsingistä Porvoon kautta Kouvolaan. Se palvelisi parhaiten suurinta osaa Itä-Suomea.

– Tiedän, että Lahti ja Kotka eivät ole siitä vaihtoehdosta hirveän innostuneita.

Kouvola

Kouvolan kaupungin kehitysjohtaja Petteri Portaankorva kertoo, että realismia on saada vain yksi nopea raidelinjaus Helsingistä itäiseen Suomeen. Hänen mielestään uudella sillä pitää saada mahdollisimman suuri hyöty pääkaupunkiseudulle, itäiselle Suomelle sekä kansainväliselle raideliikenteelle.

– Siksi linjaus Helsingistä Porvoon Kouvolaan kautta on fiksuin. Sillä tavoitetaan itäisessä Suomessa melkein miljoona ja Pietarista kuusi miljoonaa ihmistä.

Keskeisin syy uudelle junaradalle Kouvolan näkökulmasta on yhteys Helsinki–Vantaan lentokentälle ja sieltä edelleen Pasilan kautta Helsingin keskustaan. Suunnitelmissa on ollut rakentaa Helsingistä kokonaan uusi rata lentoasemalle, jolloin nykyinen junanvaihto Tikkurilassa jäisi pois.

– Silloin Kouvolasta pääsisi lentokentälle 45 minuutissa ja Helsinkiin alle tunnissa.

Portaankorva muistuttaa, että kaikki eivät suinkaan ole menossa lentokentälle, vaan lentokentän läheisyydestä on tullut merkittävä työpaikka-alue. Silloin Kouvolassa asuvat voisivat käydä helposti Vantaalla töissä. Myös Pasilan seutu kehittyy suureksi työpaikka-alueeksi.

Kouvolan kaupungin kehitysjohtaja Petteri Portaankorvan mielestä yksi mahdollinen rahoitusmalli olisi valmistelussa ollut hankeyhtiömalli, johon kaikki kunnat antaisivat pienen pesämunan. Pääasiassa rahoituksen pitäisi tulla valtiolta ja mahdollisuuksien mukaan kenties EU:lta tai kotimaisilta julkisesti omistetuilta yhtiöiltä.

Kotka ja Lahti eri mieltä

Itä-Suomeen suuntaavilla ratalinjauksilla on merkitystä myös Kotkalle ja Lahdelle, vaikka ne eivät sijaitse Savon tai Karjalan ratojen varrella.

Kotkassa on jo vuosia puhuttu itäisen rantaradan puolesta. Tällä viikolla Kotka sekä Hamina ja Loviisa julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa kolmikko esitti huolensa siitä, onko pääkaupunkiseudulta Porvoon ja Kotkan kautta Luumäelle kaavailtu rantarata unohtunut hallitusneuvotteluista kokonaan.

Kaupungit ovat kannanotossaan sitä mieltä, että itäinen rantarata kytkisi pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueeseen kokonaan uusia alueita.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen puolestaan ei kannata ollenkaan uusien raiteiden rakentamista idän suuntaan. Hänen kantansa on, että nykyistä rataverkkoa tulee kehittää niin, että niillä voidaan ajaa nykyistä kovempaa.

– Selvitys itäradan linjauksestahan oli tyrmäävä. Se olisi järjetöntä yhteiskunnan varojen käyttöä, kun hyötykerroin on niin huono, Timonen sanoo.

Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemassa selvityksessä Itäradan hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 13 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,13. Timonen vertaa tilannetta Lahden uuteen kehätiehen, jonka vastaava luku oli yli 2.

Itäisessä rantaradassa Timonen näkee hitusen enemmän järkeä kuin Kouvolan kautta oikaisevassa Itäradassa.

– En sitäkään tarpeellisena näe, mutta ymmärrän sen logiikan paremmin, jos Pietarin yhteys rakennettaisiin sitä kautta. Sekin vaatisi kunnolliset yhteiskuntataloudelliset selvitykset. Rantarata kuitenkin toisi aidosti jotain uutta rataverkkoon.

Aikaa kuluu

Vaikka uuden itäradan radan suunnittelu alkaisi tänään, olisi valmista vasta joskus 2030-luvulla. Siksi useiden kaupunkien toive olisi saada esimerkiksi Karjalan radan perusparannus nopeasti käyntiin.

Jos idän suuntaan päädytään rakentamaan uusi junarata, pitäisi siihen itäisen Suomen mielestä saada mahdollisimman nopeat junat. Niiden pitäisi kulkea jopa 300 kilometriä tunnissa, jotta esimerkiksi Kuopiosta tai Joensuusta pääsisi kolmessa tunnissa Helsinkiin. Se puolestaan vaatisi myös täysin uuden, nopeita vauhteja kestävän junakaluston.

Mikäli reitti kulkisi itäisen Suomen kuntien toivomalla tavalla Helsingistä Porvoon kautta Kouvolaan, lyhenisi matka-aika Väyläviraston selvityksen mukaan Helsingistä Kouvolaan 13 minuuttia, kun juna kulkee nopeusrajoituksella 220 kilometriä tunnissa.

Nopeusrajoituksella 300 kilometriä tunnissa matka-aikasäästö olisivat 19 minuuttia.

Vaikka Itä-Suomen kaupungit toivovat nopeiden junien olevan yksi ratkaisu väestökadon torjumiseen, ei Väylävirasto omassa selvityksessään ole yhtä optimistinen. Se on arvioinut, että pelkkä ratalinjaus Helsingistä Porvoon kautta Kouvolaan hyödyttäisi pääasiassa porvoolaisia.

Toista mieltä on Konsulttitoimisto MDI:n itäisen Suomen maakunnille sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungille tekemä selvitys. Sen mukaan nopeammat yhteydet houkuttelisivat uusi asukkaita ja yrittäjiä.

Kouvolan jälkeen matka-aika on jo sen verran pitkä, ettei sillä työvoiman liikkuvuuteen olisi Väyläviraston mielestä suurtakaan merkitysta.

Täydennetty 24.5.2019 klo 16.23 Lahden kaupunginjohtajan kommenteilla ja tiedoilla Kotkan kaupungin kannasta.

Suomen 21 suurimman kaupungin kaupunginjohtajat ovat huolissaan tulevasta sote-uudistuksesta. Kaupunginjohtajien mukaan 18 maakunnan malli viivästyttää sote-uudistusta entisestään.

Kaupunginjohtajat toistavat kantansa siitä, että uuden hallituksen tulisi ennemmin keskittyä palvelujen kuntapohjaiseen uudistamiseen – ilman laajamittaista ja muita toimialoja koskevaa hallinnon uudelleen järjestämistä.

– Tämä laaja huoli ja näkemys kannattaa kuulla. Nopeimmin ja varmimmin päästään eteenpäin kuntapohjaisesti. Nyt on jo 10 vuotta kokeiltu valtion taholta ylhäältä johdetusti, lähinnä hallintoa rakentaen. Eikös se ole jo riittävästi kokeiltu? Turun kaupunginjohtaja Minna Arve penää Twitterissä.

Riski 18 maakuntamallin sote-uudistuksessa on kuntapäättäjien mukaan myös se, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen jää tulevallakin hallituskaudella vain haaveeksi ja aika menee uusien rakenteiden suunnitteluun.

– Iso riski on myös se, että uusikin jättiuudistus kaatuu joko poliittisiin tai lainsäädännöllisiin haasteisiin, kaupunginjohtajat sanovat tiedotteessaan.

21 isoimman kaupungin verkostoon kuuluvat Turun, Helsingin ja Tampereen lisäksi Seinäjoki, Espoo, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Kouvola, Pori, Joensuu, Rovaniemi, Porvoo, Salo, Vaasa, Mikkeli, Lappeenranta, Kotka ja Hämeenlinna.

Lue lisää:

Hallitusneuvottelujen sote-sopu julkaistiin – lue linjaus tästä

Kuusi suurinta kaupunkia haluaa jatkaa sote-uudistuksia kuntien ja kuntayhtymien voimin

Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren painajainen jatkuu – Muut pääkaupunkiseudulla iloitsevat sote-sovusta

Suomen Punainen Risti ja tukikeskus Hivpoint ovat lisänneet miehille suunnattuja turvaseksipartioita Itärajan rajanylityspaikoilla.

Partiointipaikkojen määrä nousi tänä vuonna kahdesta neljään. Partiointi alkaa tulevana viikonloppuna Vaalimaalta, minkä jälkeen se jatkuu Vartiuksen, Niiralan ja Nuijamaan rajanylitysasemilla.

Hivpointin sairaanhoitaja ja seksuaalineuvoja Mervi Valjus kertoo, että lisääntyneen partioinnin syynä on kasvanut hiv-tapausten määrä Venäjän raja-alueella.

– Asiaa on hyvä pitää esillä muistuttamalla ihmisiä turvallisesta seksikäyttäytymisestä ja hiv-testissä käynnin tärkeydestä, Hivpointin Mervi Valjus sanoo.

Turvaseksipartiot on osa Hivpointin Riskittä reissussa -kamppanjaa.

Tarjolla kondomeita ja hiv-pikatestejä

Partiot ovat liikkeellä nyt viidettä vuotta.

Ne jakavat rajanylityspaikoilla ehkäisyvälineitä ja niiden yhteydessä on mahdollisuus tehdä hiv-pikatesti. Lisäksi partioautossa tarjotaan seksuaalineuvontaa.

Valjuksen mukaan partioiden työ on havaittu tärkeäksi.

– Testeissä on käynyt paljon porukkaa, jolla on ollu suojaamatonta seksiä Venäjällä. Suurin osa testeissä kävijöistä on miehiä, Valjus sanoo.

Hiv-tartunta on seurannan mukaan Venäjän-matkalla yleisempi miehillä kuin naisilla.

Kohderyhmänä keski-iän ylittäneet miehet

Vuodesta 2000 lähtien kaikkiaan lähes 60 miestä on saanut Venäjällä hiv-tartunnan. Turvaseksipartiot ovat osa Riskittä reissussa -kampanjaa, jonka kohderyhmä ovat keski-iän jo ylittäneet miehet. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä kerrotaan, että viime vuonna todettujen hiv-tartunnan saaneiden miesten keski-ikä oli 70 vuotta.

– He putoavat terveydenhuollossa tavallisesti usein tämän hiv-testaus -keskustelun ulkopuolelle. Sen ikäisten ihmisen kanssa ei välttämättä huomata ottaa puheeksi seksikäyttäytymistä ja hiv-testauksen tärkeyttä, seksuaalineuvoja Mervi Valjus kertoo.

Hän muistuttaa, että seksi ei lopu tiettyyn ikään mennessä.

Partioiden toiminta on otettu hyvin vastaan.

– Palaute on ollut, että hyvä että asioita tuodaan esille.

HI-virusta pidetään tabuna

Hiv-tapausten määrä raja-alueen miehisssä saadaan Valjuksen mukaan käännettyä laskuun asioiden paremmalla tiedottamisella.

Asenteet seksusaaliterveyttä kohtaa muuttuvat puhumalla. HI-virus on edelleen Valjuksen mukaan tabun asemassa.

– Yleensä vanhemmat ihmiset eivät tiedosta hiv-tartunnan riskejä. Edelleen on sellaista ajattelua, että se tyttö näytti niin terveeltä ettei sillä voi olla mitään tautia, Valjus sanoo.

Valjuksen mukaan olisi tärkeää saada ihmisiä rohkeammin käymään hiv-testeissä.

– Tärkeää on havaita tartunta ajoissa ja saada ihminen lääkitykseen. Kyseessä on krooninen infektio, joka on hyvin lääkkeilllä hoidettavissa.

1970-luvulla se vielä oli mahdollista. Kun kahden TV-kanavan aikaan pääsi TV-elokuvaan lausumaan kuolemattomat sanat, hoki sitä kohta koko kansa.

Pekka Rädyllä ne sanat olivat: "Syö paskas".

Nuo sanat ovat seuranneet Rätyä jo yli 40 vuotta. Nuoresta pojasta aina näihin päiviin, kun Räty kohta on jäämässä eläkkeelle näyttelijän työstään.

– Vasta olimme vaimon kanssa Helsinki–Vantaan lentokentällä lähdössä Alanyaan. En ehtinyt mennä edes lippua tarkistuttamaan, kun yksi mies jo huusi: "Sano vaan Pekka, että syö paskas", naurahtaa Räty.

Sanonta on jäänyt elämään kohtauksesta, jossa Imppaa näyttelevä Pekka Räty on Simpauttaja-TV-elokuvassa isänsä kanssa pellolla levittämässä lantaa. Isä hermostuu, kun Imppa viskoo lantaa lammikoihin: "Se on syötävä nyt joka kakkara", sanoo Impan isä. "Syö paskas", vastaa Imppa.

Repliikki toistuu muutamaan kertaan. Lukuisat Simpauttaja-elokuvan uusinnat ovat tehneet lauseesta mieliinpainuvan.

Murretta puhuva poika

Oli kuitenkin todella lähellä, että Impan rooli olisi jäänyt Pekka Rädyltä tekemättä. Hän nimittäin oli tuolloin Tampereella ensimmäisen vuoden näyttelijäopiskelija ja päättänyt uhrata opiskelulle kaiken aikansa.

Simpauttajan ohjaaja Veikko Kerttula tiedusteli, olisiko Tampereen teatterikoulussa Pohjois-Karjalan murretta puhuvaa poikaa. Sellainen koulusta löytyi.

Niinpä Pohjois-Karjalan Enossa syntynyt Pekka Räty luki Heikki Turusen Simpauttaja-romaanin ja totesi, ettei siinä hänen mielestään mitään ihmeellistä ole. Sellaista normaalia pohjoiskarjalaista elämää noitumisineen ja selkäsaunoineen.

– Minä kieltäydyin. Ajattelin, että en missään tapauksessa lähde mihinkään elokuvaan, koska minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus käydä teatterikoulua ja halusin ottaa siitä kaiken irti.

Imppa on minun elämäntarinani Näyttelijä Pekka Räty

Toisin kuitenkin kävi. 19-vuotias Pekka Räty saatiin ylipuhuttua, ja niin hän huomasi olevansa mukana Simpauttajassa näyttelemässä Imppaa.

– Ensimmäinen kohtaus kuvattiin pellolla, jossa Simpauttaja korjailee traktoria ja Juuli kävelee pellon laidassa.

Rädyn piti vain seurata kärryn lavalta kuvauksia. Elokuvantekijät kuitenkin kuvasivat salaa, kun Räty nuorilla silmillään seurasi tapahtumia.

– Ohjaaja Kerttula sanoi, että ei tämä tämän kummallisempaa ole. Pysyt vain omana itsenäsi ja jatketaan eteenpäin, naurahtaa Räty.

Niin Impasta tuli vuonna 1954 syntyneelle Pekka Rädylle hahmo, jota hän on kantanut lopun elämäänsä.

Näyttelijän ammatti oli Pekka Rädylle intohimo, mutta Rädyn isälle se oli ainakin aluksi kova pettymys. Kotona olisi odottanut pienviljelijän tilan hoitaminen, mutta se ei kiinnostanut Pekka Rätyä eikä hänen sisaruksiaankaan.

– Isä lämpeni näyttelijän työhäni vasta, kun työkaveri oli nähnyt Rädyn TV:ssä. Kun sain vanhemmat lopulta Lahden kaupunginteatteriin katsomaan Täällä pohjantähden alla -näytelmää, kuulin näyttämölle, kun isä sanoi äidille: "Kato äiti perkele, tuoltahan tullee miun poika".

Näyttämöltä eduskuntaan

Vuonna 1977 Räty kiinnitettiin vakituiseksi näyttelijäksi Lahden kaupunginteatteriin, jossa vuosia vierähti kaikkiaan 26. Ensi-iltoja tuli vuodessa kuusi tai seitsemän, mikä olikin viedä näyttelijästä lopullisesti mehut. Vientiä Pekka Rädyllä riitti ja alkoholikin maistui.

– Oli ihan karvan päässä, etten palanut loppuun, kertoo Räty.

Siinä mielessä vuodet 1991–1995 tulivat hyvään saumaan. Räty pääsi kansanedustajaksi, kun hän sitoutumattomana nousi Vihreän liiton listoilta eduskuntaan.

– Se vei ajatukset valtakunnan asioihin ja sain hengähdystä teatterityöstä.

Vaikka Räty pitää eduskunta-aikaa yhdenlaisena elämän korkeakouluna, paloi mieli takaisin näyttämölle.

– Viimeisillä metreillä siellä eduskunnan suuressa salissa tuli ikävä aplodeja. Seuraavan kesän olin Turun kesäteatterissa näyttelemässä kapteeni von Trapia Sound of Music -musikaalissa, kertoo Räty.

Räty kannustaa kaikkia taiteilijoita mukaan kunnalliseen tai valtakunnalliseen päätöksentekoon. Itse hän on kaupunginvaltuutettuna ja keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana Imatralla.

Päättäjänä Räty kokee pystyvänsä kertomaan muille päätöksentekijöille näyttelijän työstä, mutta toisaalta hän pitää erittäin avartavana, että pääsee itse kuulemaan asioista, joista ei tiedä yhtään mitään.

Taiteilijan rankka elämä

Pekka Räty on jo vuosia ollut innokas kuntoilija. Hän on tuttu näky lenkkeilemässä, uimassa, hiihtämässä tai juoksemassa maratonia. Liikunta on ollut hänen pelastuksensa.

– Paljastan ihan rehellisesti, että ilman urheilua en olisi enää tässä. Olisin juonut itseni hengiltä, kertoo Pekka Räty.

Räty suree, miten moni näyttelijä on lähtenyt jo nurmen alle. Huumeet ja alkoholi ovat monen taiteilijan ongelma.

– Me ollaan kaikki hirveän herkkiä ihmisiä. Se herkkyys altistaa sairauksille.

Ilokseen Räty on huomannut, että uusi näyttelijä- ja taiteilijasukupolvi on valinnut terveet elämäntavat. Useat ovat absolutisteja ja harrastavat monipuolista liikuntaa.

– On äärettömän tärkeätä, että meille annettua lahjakkuutta voidaan tuoda mahdollisimman pitkään esille. Se tarkoittaa, että joka päivä pitää tehdä oman fysiikan kanssa töitä. Aina kun menee yleisön eteen, pitää olla 110 lasissa, sanoo Räty.

Imppa mukana

Lahden kaupunginteatterin jälkeen Pekka Räty siirtyi neljäksi vuodeksi Seinäjoen kaupunginteatteriin. Sieltä hänet houkuteltiin vuonna 2008 Imatran kaupunginteatteriin, josta hän tämän vuoden lopussa jää eläkkeelle.

Pekka Räty palaa vähän väliä Simpauttaja-elokuvan Impan rooliin. On Rädyn mukaan äärettömän harvinaista, että ammattinäyttelijä pääsee näyttelemään omaa elämäänsä omalla murteellaan ja omissa vaatteissaan. Se on niin lähellä omaa elämää, että näyttelijän ei juuri tarvitse näytellä.

– Se Imppa on minun elämäntarinani, mistä minä lähdin näyttelijän ammattiin paskapellon laidasta.

Ensimmäinen rooli Pekka Rädyllä oli Enon kesäteatterissa, jossa ohjelmistossa oli Tukkijoella. Räty kävi tuolloin Enon keskikoulua. Turkan rooliin haettiin nuorta tukkijätkää.

– Sillä tiellä on oltu 49 vuotta.

Kuuntele Pekka Rädyn tuore haastattelu Yle Areenasta.

MM-kiekkohuuma näkyi erikoisella tavalla Kotkan ja Haminan seudulla toimivassa ammattiopistossa Ekamissa.

Osa matkailualan oppilaista ilmoitti jo viime viikolla jäävänsä maanantaina kotiin, jos Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden sunnuntaina.

Oppilaiden uhkaus kävi toteen, ja yksikään kahdeksan hengen luokasta ei saapunut maanantaina kouluun. Ekamin matkailualan opettaja Airi Leino ei pidä toimintaa hyväksyttävänä.

– Nämä oppilaat löytävät sen edestään. Tämän viikon työt hoidetaan nyt kolmessa päivässä, kertoo Leino.

Leinon mielestä oppilaiden pitää ymmärtää, mitä lintsaaminen voi tarkoittaa.

– Ennen tultiin kouluun juhlista huolimatta ja hoidettiin hommat vaikka samoilla silmillä. Oikeassa työelämässä työpaikalle tulematta jättäminen on irtisanomisperuste, muistuttaa Leino.

Ekamin rehtori Sami Tikkanen ei myöskään hyväksy oppilaiden poisjääntiä opetuksesta.

– Kun on kyseessä ammatillisesta opiskelusta, niin tämä on verrattavissa työssä olemiseen. Ei työpaikaltakaan ole hyväksyttävää olla pois juhlinnan takia, sanoo Tikkanen.

Varoitus tai jopa irtisanominen uhkaa

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestössä SAK:ssa vuosikymmenien ajan työoikeutta seurannut lakimies Anu-Tuija Lehto muistuttaa, että työntekijän ja työnantajan välillä on lojaalisuus: työntekijä on luvannut työsopimuksella tulla töihin ja työnantajalla on oikeus olettaa, että työntekijä myös tulee tekemään töitään.

Jos työntekijä on usean päivän ilmoittamatta pois töistä, ei työnantajalla kuitenkaan vielä automaattisesti ole oikeutta purkaa työsopimusta.

– Jos työntekijä on luvannut tulla kahdeksaksi töihin, eikä kuitenkaan ilman hyvää syytä tule, niin kyllä siitä vähintään varoituksen saa, sanoo Lehto.

Lehdon mukaan työnantajan tulee ensin selvittää, onko poissaoloon joku järkevä syy. Jos työntekijä makaa tiedottomana sairaalassa, ei hän luonnollisestikaan edes pysty ilmoittamaan poissaolostaan.

– Minä luulen, ettei kukaan työnantaja ensimmäisenä rupea miettimään irtisanomisilmoitusta, jos työntekijä ei aamulla ilmesty töihin.

Jos poissaolosta tai myöhästymistä tulee jatkuvaa, voi työnantaja antaa varoituksen ja se voi johtaa irtisanomiseen.

Humalassa töihin

Työoikeuden professori Seppo Koskinen on kertonut Ylen haastattelussa, että alkoholin vaikutuksen alainen työntekijä pitää lähettää kotiin, koska ihminen ei voi olla humalassa työpaikalla. Häätäminen kotiin uhkaa Koskisen mukaan myös silloin, jos krapula on voimakas.

Yhdestä humalakerrasta työpaikalla ei vielä irtisanomista tule, ellei kyseessä ole erityisala.

– Jos on lentokapteeni, niin se on kerrasta poikki. Tai jos työtehtävään kuuluu ajaa autoa, niin se voi olla irtisanomisperuste, kertoo SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto.

Sen sijaan esimerkiksi toimistotyötä tekevä voi Anu-Tuija Lehdon mukaan selvitä humalassa töihin tulosta vain varoituksella. Työnantajalla on kuitenkin oikeus ohjata työntekijä hoitoon. Jos työntekijä siitä kieltäytyy, voi edessä olla irtisanominen.

Tuleeko potkut?

Monella työpaikalla on käytössä niin sanottu nollatoleranssi alkoholiin. Vaikka sellainen työpaikalla olisikin, ei humalassa töihin tulo ole SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehdon mukaan välttämättä vielä irtisanomisperuste.

– Ei nollatoleranssi tarkoita, että työsopimus voidaan purkaa. Varsinkin jos työntekijällä on sellainen työ, ettei hän vaaranna omaa tai muiden turvallisuutta. Mutta totta kai työnantaja voi reagoida humalatilaan. Eihän tämä tarkoita, että voi olla kännissä töissä.

Lehto kertoo tapauksesta, jossa VR:n konduktööri oli tullut humalassa töihin. Irtisanomista ei kuitenkaan tullut.

– Työtuomioistuin katsoi, että irtisanominen olisi ollut liian raju, koska työntekijällä oli ollut vuosia kestänyt rikkeetön työura.

Työnantajalla voi kuitenkin olla hankala todentaa työntekijän humalatila, koska oikeutta puhalluttamiseen ei ole.

– Olen aina sanonut, että ei tarvitse puhaltaa, mutta kannattaisi miettiä, että jos kuitenkin puhaltaisi. Puhaltaa kannattaa varsinkin, jos ei ole humalassa.

Yksittäistapaus?

Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston oppilaiden tempaus vaikuttaa olevan yhden luokan yksittäinen irtiotto.

Etelä-Karjalassa toimivan noin 3 000 opiskelijan Saimaan ammattiopisto Sampon apulaisrehtori Pekka Turunen sanoo, ettei heidän korviin ole kantautunut ylimääräisiä poissaoloja.

Kaiken kaikkiaan Turunen pitää nykyopiskelijoita tunnollisina.

– Totta kai poikkeuksiakin on, mutta kyllä nykynuoriso on alkoholin suhteen järkevöitynyt. Alkoholia käyttävää opiskelijaa pidetään jopa niin sanotusti huonona kaverina. Kyllä nämä fiksumpia ovat, kuin aikaisemmat sukupolvet, sanoo Turunen.

Apulaisrehtori Pekka Turunen kertoo, että jokin aika sitten koulu teki kyselyn 200 yritykselle, joissa oli ammattiopisto Sampon oppilaita työssäoppimisjaksoilla.

– Sieltä ei noussut ollenkaan sellaista, että oppilaat olisivat myöhästyneet töistä tai jättäneet tulematta. Ainoastaan kännykän räpläämisestä tuli huomautettavaa.

Omakotitalon eteisestä näkee suoraan olohuoneen takaseinälle, jonka edessä seisoo yksityiskohdilla häikäisevä lipasto. Sen yläpuolella on lipaston kanssa yhteensopiva koristeellinen peili.

Varpaiden alla tuntee puiset lattialankut ja olohuoneessa seisoo komea pirttipöytä. Yläkertaan johtava portaikko on itse veistetty, samoin koristelista katon rajassa.

Koristeveistäjämestari Tero Hulkkosen kodissa Taipalsaarella puu on materiaalina vahvasti läsnä. Tämän talon asukkaat tuskin käyvät Ikeassa?

– No itse asiassa me juuri kävimme ja ostimme tuon sohvan, Hulkkonen nauraa.

Mutta kyllä, lähes kaikki muu keittiön kaapeista huonekaluihin on Hulkkosen käsialaa. Kaupasta on sohvan lisäksi hankittu eteiseen peilikaappi.

Yhteistä Hulkkosen tekemille huonekaluille on materiaali. Puinen ruokapöytä edustaa skandinaavista minimalismia, käsintehtyä lipastoa koristavat rokokoolle tyypilliset koristeet. Tyylit vaihtelevat, mutta kokonaisuus on sulassa sovussa keskenään.

Hulkkonen on veistänyt puusta huonekaluja jo parinkymmenen vuoden ajan. Ensin hän valmistui puusepäksi, jonka jälkeen hän vihkiytyi koristeveiston ja huonekalujen saloihin.

– Innostuin siitä ja sille tielle jäin. Se vei nopeasti mennessään, Hulkkonen kuvailee.

Työpaikka omassa pihassa

Hulkkosen kotitalon pihapiirissä on myös verstas, jonne hän siirtyy aamuisin tekemään töitä. Päivän askareet vaihtelevat sen mukaan, mitä milloinkin on tekeillä. Suurin osa töistä on tilaustöitä, joista Hulkkonen myös tienaa elantonsa.

Kun on aikaa, Hulkkonen tekee töitä myös omaksi ilokseen. Niitä töitä voi tehdä oman mielensä mukaan ja taiteilla hiukan tilaustöitä enemmän.

Yksi esimerkki on kotona pylvään päällä seisova rintakuva, jossa on haettu vähän ufomeininkiä. Omia projekteja olisi mukava tehdä enemmänkin.

– Viimeiset vuodet aikaa on uponnut kyllä eniten tähän talonrakentamiseen, Hulkkonen kertoo.

Yrittäjyyden lisäksi Hulkkonen opettaa kansanopistossa veistotöitä. Tekijänä hän ei halua lokeroida itseään liian tiukasti yhteen ammattinimikkeeseen. Hän on käsityöläinen, mutta toisaalta myös puutaiteilija.

– Käsityöläisyys ja taide voivat olla aika lähellä toisiaan. Voi olla vaikea sanoa, kumpi on kumpaa, Hulkkonen miettii.

Laadusta ei tingitä

Työnä veistäminen on luovaa. Toisaalta se on myös hyvin pikkutarkkaa ja keskittymistä vaativaa. Silti parhaimmillaan Hulkkonen voi veistää rennosti ja antaa ajatusten virrata.

Joskus asiakkailta tulee tarkkoja toiveita, joiden mukaan työ tehdään, joskus hän voi käyttää enemmän mielikuvitusta ja suunnitella töitä itse. Yleensä ideat syntyvät kypsyttelemällä pikkuhiljaa. Inspiraatiota voi saada myös kuvia katselemalla. Jo olemassa olevilla huonekaluilla on merkitystä, sillä uudenkin toivotaan sopivan vanhoihin.

– Laadun pitää olla aina hyvä. Siitä en tingi, Hulkkonen toteaa.

Vaikka puhutaan veistämisestä, on puukolla pieni rooli varsinaisessa työssä. Hulkkosen tärkeimmät työkalut noin 50 talttaa, jotka ovat höyläpenkillä siistissä rivissä. Taltan valinta eri töihin riippuu haluusta jäljestä.

– Taltan on oltava niin terävä, että se liukuu puulla kuin itsestään.

Muita tarvikkeita ovat tietysti puusepän yleiset työvälineet, kuten sahat ja höylät. Yksi tärkeä asia on hyvä näkö.

– Kun muutama vuosi sitten hommasin lasit, huomasin että näkö on aika oleellinen osa tätä työtä, Hulkkonen naurahtaa.

Parasta on vapaus

Haastavinta veistämisessä on ollut oikean tekniikan opettelu, joka vei alkuun paljon aikaa. Puuta veistetään puunsyiden mukaisesti, mikä tekee siitä tarkkaa puuhaa. Jos sitä ei kunnioita, työ menee rikki.

Parasta työssä on, kun saa tehtyä jotain hienoa ja tietää, ettei kaikki muut tee samaa, Hulkkonen sanoo.

Veistotyöt ovat vieneet Hulkkosen myös sellaisiin paikkoihin, joihin ihan kaikki eivät pääse. Hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan, millaisiin linnoihin tai ihmisten koteihin ovet ovat työn puolesta auenneet.

Omassa verstaassa työskennellessä onnea tuo myös vapaus.

– Kun tekee omillaan, niin on vapaus. Kukaan ei pakota tai komentele.

Noin 30 metsänomistajan yhteisö Yhteismetsä Tuohi on päättänyt, että heidän omistamiaan metsiä ei avohakata. Siitä huolimatta osakkaiden tavoite on saada metsään sijoitetulle rahalle kova tuotto. Taloudelliseen menestykseen Tuohi pyrkii jatkuvan kasvatuksen metsänhoitomenetelmällä.

Perinteisen ajatuksen mukaan tasaikäisen metsän kasvattaminen ja koko puuston kaataminen kerralla takaa varmimman rahantulon. Tuohen hoitokunnan puheenjohtaja Jussi Saarinen on eri mieltä.

Hän kuvailee talousmetsien hoitoa konservatiiviseksi alaksi, jossa muutokset tapahtuvat hitaasti.

– Ainoa syy, miksi jatkuva kasvatus ei ole Suomessa yleisempää on se, että metsänomistajat eivät tunne menetelmän taloushyötyjä.

Yhteismetsä Tuohen osakkaat haluavat todistaa, että vaihtoehtoinen metsänhoidon tapa voi tuottaa vähintään yhtä hyvin, ellei paremmin kuin avohakkuumalli.

Metsästä kaadetaan vain järeimmät puut, joista maksetaan korkeinta hintaa. Toisaalta uusien puiden istutukseen ei kuluteta suuria summia rahaa.

– Talouden näkökulmasta jatkuvan kasvatuksen suurin hyöty on se, että saadaan mahdollisimman moni metsän puu kasvatettua arvokkaaksi tukkipuuksi, Saarinen toteaa.

Istutuskustannuksista säästöä

Jatkuvan kasvatuksen puolestapuhujien mukaan toinen iso taloushyöty syntyy säästämällä uuden metsän istutuskustannuksista.

– Avohakkuun jälkeen istutukseen ja taimikonhoitoon sijoitetaan suuria summia rahaa, Saarinen toteaa.

Hän arvioi, että avohakkuun jälkeinen maanmuokkaus, taimien istutus ja niiden jatkohoito maksaa 1500–2000 euroa hehtaarilta. Toisinaan uuden metsän perustamisessa käytetään taimien sijaan siemeniä. Silloin kustannusarvio kevenee muutamalla sadalla eurolla hehtaaria kohden.

Jatkuvan kasvatuksen metsässä uudet puuntaimet itävät hyvissä olosuhteissa jopa kokonaan ilman ihmisen apua. Poikkeustapauksissa luontaista taimettumista voidaan tukea kevyellä maanmuokkauksella ja hoitaa taimikon kehitystä harvennuksilla.

– Yleinen virheoletus on, että metsät eivät uudistuisi luontaisesti. Kokeiden ja havaintojen perusteella tiedetään, että kun metsä pidetään jatkuvasti puustoisena, syntyy riittävästi taimia korvaamaan hakkuissa poistettavia puita, Saarinen kertoo.

Jatkuvassa kasvatuksessa hakkuusuunnittelijan vahva ymmärrys metsien ekologiasta ja kehityksestä on ratkaisevaa hyvälle lopputulokselle.

Hiilinielu toimii jatkuvasti

Hiilinielun kannalta metsänhoitotavassa on eroa, kertoo Suomen metsäkeskuksen luontoasiantuntija Jukka Ruutiainen.

Avohakkuiden jälkeen hiilen sidonta loppuu pariksikymmeneksi vuodeksi käytännössä kokonaan. Jatkuvassa kasvussa metsä sitoo hiiltä ainakin jonkin verran koko ajan.

Luonto pärjää paremmin metsän jatkuvassa kasvatuksessa.

– Suurin hyöty monimuotoisuuden kannalta on se, että tässä ei muokata maata. Kasvipeitteisyys säilyy huomattavasti paremmin kuin avohakkuualueilla, kun ei tule sitä tyhjän metsän vaihetta, Ruutiainen sanoo.

Riistalle korjuujälki on myös aukkoa parempi, kun ryteikköjä on siellä täällä. Ne ovat riistatiheikköjä.

– Monimuotoisuus ei tässäkään hoitotavassa tule itsestään. On jätettävä lehtipuita ja sitten säästöpuuryhmiä kehittymään myöhemmin lahopuuksi, Jukka Ruutiainen muistuttaa.

Jatkuvan kasvatuksen menetelmä on ollut mahdollista viitisen vuotta metsälain uudistuksen jälkeen. Maanomistajalla on ollut itsellään mahdollisuus valita hakkuutapoja.

– Kyllä se sellaisissa paikoissa, missä se on mahdollista, kannattaa tuoda julki vaihtoehtona metsänomistajille.

Jatkuvasti puupeitteisenä pidettävän metsän ilmastohyödyistä kerrotaan yksityiskohtaisesti Ylen aiemmin tässä kuussa julkaisemassa artikkelissa. Jatkuvaan kasvatukseen myös kohdistuu voimakasta kritiikkiä.

Ei seitsemän oikein jättipottia

Satakunnassa Jämijärvellä asuva maatalousyrittäjä ja metsätilallinen Kauko Koskensalo omistaa metsiä "jotakin sadan ja kahdensadan hehtaarin välitä".

– Suurimman osan olen ostanut isältäni. Vuosikymmenten varrella olen ostellut lisää.

Koskensalo esittelee metsäpalstaa, jossa on juuri tehty hakkuut jatkuvan kasvatuksen periaatteiden mukaan.

Vanha, noin 90-vuotias järeä kuusikko on kaadettu. Siellä täällä näkyy keskenkasvuisia sekalaisia puita sekä risuryteikköjä. Monitoimikone on viiltänyt arvet pintamaahan.

– Metsä hakataan aika harvaksi, että sinne syntyy luontaista taimikkoa. Tänne on jätetty taimia niin paljon kuin oli mahdollista.

Avohakkuulle on tyypillistä, että yleensä metsänomistaja ehtii saada myyntituloa metsästään vain kerran elämänsä aikana. Jatkuvan kasvatuksen mallissa tuloja tulee pienissä erissä muutaman vuoden tai vuosikymmenen välein.

Metsänomistaja Kauko Koskensalolla on kokemusta rahantulosta.

– Jos kaikki on kohdallaan, niin samaan tuottoon pääsee kuin avohakkuisiin päättyvällä menetelmällä.

Tilipussi ei turpoa kerralla, kuten jos koko puusto kaadettaisiin.

– Metsänhakkuita on useammin. Ei tule sitä seitsemän oikein jättipottia, vaan kuuden osumia useammin, jos veikkaukseen vertaa, Koskensalo tiivistää.

Toinen metsänhoitoyhdistys tyrmää, toinen ymmärtää

Jatkuva kasvatus on viime vuosikymmeninä ollut Suomessa huomattavasti harvinaisempaa kuin avohakkuisiin perustuva menetelmä.

Jatkuvan kasvatuksen ja avohakkuun taloushyötyjen vertailu on tuttu puheenaihe Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen johtaja Markku Vaariolle. Hän muistelee, että menetelmien vertailu on hänen pitkän uransa aikana noussut julkiseen keskusteluun suunnilleen joka kymmenes vuosi.

Vaarion perustelut eivät ole vuosien kuluessa muuksi muuttuneet.

– Jatkuvan kasvatuksen menetelmässä ei ole mahdollista saavuttaa väitettyjä taloushyötyjä.

Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistys on valmis neuvomaan jatkuvasta kasvatuksesta kiinnostunutta metsänomistajaa, mutta suositeltavaa menetelmän käyttöönotto ei yhdistyksen mukaan ole. Yksinkertainen peruste kuuluu, että se ei ole metsänomistajalle taloudellinen ratkaisu.

– Jatkuvassa kasvatuksessa arvopuita riittää noukittavaksi noin 30 ensimmäisen vuoden ajaksi. Mutta entä 50 vuoden kuluttua? Silloin metsässä ei enää kasva arvokkaita tukkipuita, Vaario kuvailee.

Vaarion mukaan kyse on vastuullisuudesta. Perinteisessä metsänhoidossa on totuttu ajattelemaan pitkälle tulevaisuuteen. Tavoite on, että metsä jää tuleville sukupolville sellaisessa kunnossa, että uusi omistaja saa aikanaan tehtävästä avohakkuusta mahdollisimman suuren tulon.

– Jatkuvassa kasvatuksessa ei tällaista vastuuta tunneta vaan nykyinen sukupolvi ryöstää metsän tuoton eikä jälkeen tuleville jää kovinkaan paljon, Vaario kritisoi.

Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Aapo Latvajärvi ei ole arvoissaan yhtä jyrkkä, vaikka toteaakin, että useimmissa tapauksissa kannattavuudesta joutuu nipistämään.

– Optimitilanteessa se taloudellinen tuotto tulee olemaan sama tai jopa parempi kuin tasarakenteisessa metsänkasvatuksessa.

Latvajärvi muistuttaa, että tuottavuutta voi laskea vuoden, kymmenen tai sadan vuoden aikajänteellä.

– Kun ollaan luonnon kanssa tekemisissä, niin kaikkea ei voi ennustaa.

Metsäasiantuntija Aapo Latvajärvi on melko varma, että menetelmä ei muutu valtamenetelmäksi ikinä, mutta yleistyy, kun siitä on saatu kokemuksia.

– Metsänomistajilla on tähän suuntaan tahtotilaa, mutta jos metsäammattilaiset junnaavat ja ovat asiaa vastaan, niin ei se toteudu.

Korjattu 31.5. klo 12.01 kuvatekstiin Aapo Latvajärven nimi.

Lue myös:

Ilmastohyötyjä, rikkaampi luonto ja metsänomistajille lisää rahaa – Metsäprofessori: avohakkuut voidaan lähes unohtaa menettämättä mitään

Puunkäytön kasvun odotetaan lisäävän taimien kysyntää – metsähakkuiden ennätysvireen odotetaan näkyvän etenkin kuusentaimien menekkinä

Etelä-Savon sote-kuntayhtymä Essote markkinoi parhaillaan tekonivelleikkauksia lehtien sivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Essote tavoittelee 600 tekonivelleikkausta vuodessa, jotta sairaalan ympärivuorokautinen päivystystoiminta ei vaarannu.

– Tavoite on pakon sanelema. Keskittämisasetuksen mukaan yksikössä, jossa tehdään tekonivelleikkauksia, niitä pitää tehdä 600. Toki muutenkin halutaan parantaa prosessia ja tehdä asioita tehokkaammin, kertoo ortopedian ylilääkäri Mikko Honkanen Mikkelin kesussairaalasta.

Tänä vuonna huhtikuun loppuun mennessä Mikkelin keskussairaalassa oli tehty jo 139 tekonivelleikkausta, joten tahti lupailee rajapyykin tavoittamista. Viime vuonna tehtiin 526 tekonivelleikkausta.

– Mennään tasaiseen tahtiin, joten kyllä sen 600 pitäisi paukkua loppuvuodesta. Kesällä siihen tulee hidastuksia lomien takia, mutta leikkauksia tehdään silloinkin, pohtii Honkanen.

Essote käyttää tänä vuonna tekonivelleikkausten markkinointiin lehdissä 8360 euroa, sosiaaliseen mediaan on varattu muutamia satoja euroja.

– Summat nousevat, jos kampanjaa täytyy jatkaa, arvioi Essoten viestintäpäällikkö Jouni Vauhkonen.

– Tämähän on yleismaailmallinen trendi, muualla maailmassa sitä tehdään joka päivä. Yksityiset toimijat markkinoivat myös Suomessa aggressiivisesti, sanoo ylilääkäri Honkanen.

Mainontaa ja vastamainontaa

Essote ei ole ainoa sote-toimija, joka on nostanut tekonivelleikkaukset keinoksi saada riittävä määrä potilaita päivystyksen säilyttämiseksi. Esimerkiksi naapurimaakunnassa Etelä-Karjalan keskussairaalassa Lappeenrannassa tekonivelleikkausten määrä on noussut yli keskittämisasetuksessa vaaditun 600 leikkauksen, ja siinä apuna oli juuri mainoskampanja.

– Tänä vuonna markkinoimme Venäjän suuntaan synnyttäjille, sillä oman maakunnan synnytysmäärät ovat laskeneet. Mahdollisesti mainostamme myös tekonivelkirurgiaa venäläispotilaille. Käytämme siihen muutamia tuhansia euroja. Tekonivelleikkauksia mainostimme viime vuonna noin 4000–5000 eurolla, ja ne maksoivat itsensä takaisin, kertoo Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen.

Etelä-Karjalan Eksotella oli esimerkiksi sivun kokoinen mainos sanomalehti Länsi-Savossa jo lokakuussa 2017. Essotessa herättiin naapurimaakunnan mainoskampanjaan ja sote-kuntayhtymä aloitti oman kampanjan.

– Kun Etelä-Karjalan Eksote kohdisti laajasti mainontaa alueellemme, käytimme vastamainontaan noin 15 000 euroa, kertoo viestintäpäällikkö Jouni Vauhkonen Essotesta.

Ortopedian ylilääkäri Mikko Honkanen Mikkelin keskussairaalasta kertoo, että Essoten tarkoitus ei ole tänä vuonna markkinoida tekonivelleikkauksia laajasti maakunnan ulkopuolelle muiden sote-kuntayhtymien alueilla.

– Teot kuitenkin puhukoon puolestaan. Meillä on käynyt potilaita esimerkiksi Kouvolan seudulta ja Lahdesta. He ovat kuulleet meidän hyvästä maineestamme.

Honkanen arvioi, että maakunnassa on syntynyt mielikuva, että julkisen puolen leikkauksiin on mahdoton päästä ja hoitoon on pitkät jonot. Markkinoinnilla on ylilääkäri Mikko Honkasen mukaan haluttu korjata ennen kaikkea tätä käsitystä.

– Muutenhan potilaat lähtevät hakemaan muualta tätä palvelua.

Essotessa on huomattu, että erityisesti Pieksämäeltä ja Joroisista potilaita menee Varkauteen, eikä maakunnan omaan sairaalaan.

– Siksi markkinoimme sanaparilla "kysy lääkäriltäsi". Erityisesti yksityislääkärit näyttävät ohjaavan potilaita Varkauteen, kertoo viestintäpäällikkö Vauhkonen.

Sairaaloiden mainonta on omiaan herättämään kummastusta (Etelä-Saimaa), mutta sille ei näy loppua, sillä sairaalat haluavat pitää ainakin oman maakunnan potilaista kiinni.

– Itä-Suomessa väki vähenee ja kaikilla sairaaloilla suoritteet vähenevät. Kaikki ovat investoimassa uusiin sairaaloihin ja uusiin tiloihin, mutta kymmenen vuoden päästä näitä kaikkia ei tarvita, pohtii Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen.

Leikkaustoiminnan kriteerit ennallaan

Ortopedian ylilääkäri Mikko Honkanen Mikkelin keskussairaalasta toteaa, että markkinoinnista huolimatta leikkaukset tehdään vain todellisen leikkaustarpeen mukaan.

– Ei niitä tekemisen takia tehdä. Kriteerit leikkaustoiminnassa ovat samat kuin ennenkin ja nehän ovat aika korkeat. Arvion tekee aina ortopedi klinikalla.

Honkanen arvioi, että maakunnassa on paljon ihmisiä, jotka ovat sinnitelleet nivelvaivojensa kanssa kotona pitkään ja pohtineet, voiko niille tehdä jotain.

– Tämän on tarkoitus kohdistua niihin ihmisiin, jotka ovat kotona vaivojensa kanssa, jotta heidät saataisiin palveluiden piiriin. Heille on ehkä sanottu, että tuolle ei voi tehdä mitään.

Siksi on aloitettu myös etäpoliklinikkatoiminta maakunnan terveysasemilla.

– Se tarkoittaa, että joku meistä käy vuorollaan Mäntyharjulla, Juvalla, Kangasniemellä ja Pieksämäellä. Saadaan potilaat nopeammin palvelun piiriin, kun tuodaan palvelu lähemmäksi, toteaa Honkanen.

Ministeriö: markkinointi voi vääristää hoitotavan valintaa

Sosiaali- ja terveysministeriö ei ole antanut ohjeistusta julkisten terveyspalveluiden markkinoinnista, mutta yksityisten terveyspalveluiden markkinoinnista ohjeistus on olemassa. Se koskee pitkälti yksittäisen lääkärin markkinointia.

Lääkintöneuvos Timo Keistinen sosiaali- ja terveysministeriöstä arvioi, että tietyntyyppisten hoitojen markkinointi voi vääristää hoito- ja tutkimustavan valintaa.

– Usein leikkaushoito ei ole ensisijainen hoitomuoto, vaan tuloksiin voidaan päästä esimerkiksi fysioterapialla ja kuntoutustoimenpiteillä. Jos markkinoidaan erityisesti leikkaustoimenpiteitä, voi potilaskin odottaa saavansa juuri niitä, toteaa Keistinen.

Keistinen kertoo huomanneensa ainakin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja sen yritysten kuten Tekonivelsairaala Coxan sekä sydänsairaalan markkinointia. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama ja kuntayhtymäkonserniin kuuluva sydänsairaala toimii viidellä paikkakunnalla eri nimillä, esimerkiksi Helsingin sydänsairaala -nimellä.

– Jotkin muutkin kuntayhtymät ovat sitten joutuneet mainoksin kertomaan omasta toiminnastaan, mutta tämä on enemmänkin poikkeus kuin sääntö.

Suoranaisen mainostamisen sijaan moni toimija levittää tietoa esimerkiksi hyvistä hoitotuloksista.

– Informaatiota omasta toiminnasta tietysti jaetaan monin tavoin esimerkiksi ammattilaisille. Se on kuitenkin epäsuoraa, eikä siinä oikein voida puhua toiminnan markkinoinnista. Enemmänkin ohjeistetaan ja neuvotaan, sanoo Keistinen.

Lääkintöneuvos Timo Keistinen muistuttaa, että usein on monia tapoja päästä samaan hoitotulokseen, mutta hoitotavat tulee valita yhteistyössä potilaan kanssa. Tekonivelleikkausten kohdalla hän haluaa painottaa, että leikkaus on hyvin tehokas hoitomenetelmä vaikeaan lonkan tai polven nivelkulumaan, mutta kyseessä ei ole pieni leikkaus.

– Tekonivelleikkaus on yleisin potilasvahinkokorvaukseen johtava toimenpide terveydenhuollossa.

Imatralainen Taina Sulaiman on surun murtama. Hänen kolme koiraansa pääsivät maanantaiaamuna yllättäen karkuun. Laajoista etsinnöistä huolimatta koiria ei löytynyt.

Seuraavana päivänä soi Sulaimanin puhelin. Poliisi soitti ja kertoi lopettaneensa koirat, koska luuli niitä villikoiriksi.

– Tuntuu kuin omat lapset olisi ammuttu, Taina Sulaiman sanoo.

Taina Sulaimanin koirat olivat sekarotuisia siperianhuskyn näköisiä isoja koiria. Niiden emä oli siperianhusky, ja isässä oli puolet jämtlannin pystykorvaa ja puolet berninpaimenkoiran sekä bordercollien sekoitusta.

Koirat karkasivat Imatralla talon pihalla olevasta koiratarhasta. Sen yksi lauta oli rikki, minkä takia koirat olivat päässeet ruokintatilan eteiseen. Taina Sulaimanin mukaan yksi koirista oli lopulta saanut eteisen ovessa olleen ulko-oven säpin auki, jolloin koirat olivat lähteneet karkuteille.

Erityisen rakkaat koirat

Koirien katoamisen oli huomannut talon isäntä, joka ilmoitti asiasta sillä hetkellä muutaman kymmenen kilometrin päässä Lappeenrannassa olleelle Taina Sulaimanille. Koirista tehtiin heti ilmoitus löytöeläintarhaan. Lisäksi niitä kuuluteltiin muun muassa Facebookin kautta.

– Sen virheen tein, etten ilmoittanut poliisille. Minulle on aiemmin hätäkeskuksesta sanottu, etteivät he enää ota ilmoituksia kadonneista koirista vastaan, kertoo Sulaiman.

Poliisin lopettamat koirat olivat Taina Sulaimanille erityisen rakkaita, koska hän oli ne kaikki kasvattanut pennusta saakka.

– Minä olen erittäin vihainen ja masentunut. Ihan on pohja viety elämästä.

Hän ei voi ymmärtää, miten poliisi ei ole erottanut hänen koiriaan villikoirista ja ihmettelee poliisi toimintaa.

– Ihan sama kuin ei erottaisi sukkaa kengästä.

Poliisi toimi ohjeidensa mukaan

Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta ylikomisario Jukka Lankinen vahvistaa, että poliisi on lopettanut kolme koiraa Imatralla maanantaina aamupäivällä.

Lankisen mukaan heille tuli hätäkeskuksen kautta ilmoitus, jossa kerrottiin Imatralla olevasta villikoiralaumasta. Ilmoituksen mukaan kolme pannatonta, vauhdikkaasti liikkuvaa koiraa pyörii pihapiirissä.

Poliisipartio oli yrittänyt saada koiria kiinni, mutta tuloksetta.

– Poliisin yleisjohtaja teki päätöksen, että jos ei koiria muuten saada kiinni, ne lopetetaan.

Päätöksen taustalla on jo pitkän aikaa Imatraa piinannut villikoiraongelma. Muutaman kilometrin päästä rajan takaa Venäjältä on Imatralle tullut villikoiria, jotka saattavat olla ihmisille vaarallisia. Niiden on epäilty muun muassa levittävän vesikauhua eli rabiesta.

Näistä villikoiralaumoista poliisi on saanut useita ilmoituksia.

Poliisi oletti, että myös maanantaiaamuna kyseessä oli tällainen Venäjältä tullut villikoiralauma.

– Kun partio oli mennyt paikalle, olivat asukkaat kertoneet pelkäävänsä koiralaumaa, kertoo ylikomisario Jukka Lankinen.

Poliisi teki lopettamispäätöksen, koska koirat poliisin mukaan aiheuttivat ihmisille pelkoa tai vaaraa ja poliisi oletti koirien olevan villikoiria.

Koirat ammuttiin paikan päällä.

– Päätös tehtiin juuri sillä periaatteella, että kyseessä on villikoiralauma, sanoo ylikomisario Lankinen.

Koirien omistajan Taina Sulaimanin mukaan karanneet koirat olivat ystävällisiä ja ihmisrakkaita. Poliisille ei sellaista käsitystä jäänyt.

– Koirat eivät antaneet ottaa itseään kiinni. Lisäksi koirien käytös sopi villikoirien käytökseen eli ne olivat vauhdikkaita, eivät hakeutuneet ihmisten seuraan ja olivat ilman pantaa. Jos poliisi olisi saanut koirat kiinni, olisi niistä tehty ilmoitus löytöeläinpaikkaan, eikä koiria olisi lopetettu, sanoo ylikomisario Jukka Lankinen.

Taina Sulaimanin mukaan oikeat villikoirat ovat aivan erilaisia kuin hänen koiransa.

– Ne venäläiset villikoirat ovat aivan erinäköisiä ja käyttäytyvät aivan eri tavalla kuin lemmikkikoirat. Meidän koirat olivat innostuneita ja vilkkaita, mutta eivät ne villikoiria olleet eivätkä aggressiivia. Ne olivat aina innoissaan, kun näkivät ihmisiä.

Poliisin lopettamat koirat olivat Helmi ja Haro, jotka olisivat täyttäneet perjantaina 6 vuotta sekä Urho, joka olisi täyttänyt heinäkuussa 4 vuotta. Koirat olivat sisaruksia.

Poliisi pysyy päätöksessään

Ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että hänen mielestään poliisi on tehnyt oikean päätöksen, kun se lopetti kolme irrallaan ollutta koiraa.

– Niillä tiedoilla, mitä partiolla ja päätöksentekijällä siinä hetkessä oli, ei muunlaista päätöstä olisi voinut tehdä. Pitää aina muistaa, että poliisi toimii aina niillä tiedoilla, mitä heillä sillä hetkellä on.

Koirat ampui poliisin pyynnöstä metsästäjä. Koirien ruhot on toimittettu Imatran Kurkisuontielle, jossa sijaitsee Imatran hyötyjäteasema eli entinen kaatopaikka.

Rikosilmoitus ja korvausvaatimus

Koirien omistaja Taina Sulaiman kertoo, että hän on tehnyt poliisin toimista rikosilmoituksen ja korvausvaatimuksen. Hän vaatii koirien surmaamisesta 45 000 euroa. Lisäksi hän haluaa, että koirat kaivetaan haudastaan ylös.

– Ne ruhot pitää näyttää minulle, että voin viimeisen hyvästin jättää, sanoo Taina Sulaiman.

Lisäksi Sulaiman vaatii, että koirat pitää tuhkata syyllisten kustannuksella ja koirien uurnat tulee toimittaa hänelle.

Ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta ei ole vielä nähnyt Sulaiminin tekemää rikosilmoitusta ja korvausvaatimusta.

– Jos poliisin toiminnasta tehdään rikosilmoitus, määrätään siihen syyttäjä tutkinnanjohtajaksi ja joku muu poliisilaitos sen tutkii. Korvausvaatimukset kulkevat vähän eri reittiä. Ensin katsotaan, onko sellainen virhe tapahtunut, josta syntyy korvausvaatimus. Jos näin todetaan, niin sen mukaan edetään, kertoo Lankinen.

Kaiken kaikkiaan ylikomisario Lankinen on hyvin pahoillaan siitä, mitä Imatralla maanantaina pääsi käymään.

Lain mukaan omistajan tulee pitää koirastaan huolta, ettei se pääse karkuun. Ylikomisario Jukka Lankinen ei kuitenkaan usko, että tässä tapauksessa olisi erityisestä huolimattomuudesta kyse.

– Joskus se koira jostain kumman syystä pääsee karkuun, vaikka olisi kuinka huolellinen, sanoo ylikomisario Lankinen.

Koirien lopettamisesta kertoi ensin MTV.

Lue seuraavaksi: Venäjältä tulleet koiralaumat juoksentelevat Imatralla – poliisi: "Käyttäytyvät kuin villieläimet"

– Vanhemmat saattavat olla hyvin hädissään. Puhelussa purkautuu kaikki se hätä ja tuska.

Näin vieraannuttamisen kohteeksi joutuneiden vanhempien yhteydenottoja kuvailee Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten lastenvalvojien tiimivastaava Eija Kuitto.

Vieraannuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jossa lasta tahallisesti etäännytetään esimerkiksi toisesta vanhemmastaan. Usein tätä tekee toinen vanhemmista esimerkiksi avioeron jälkeen. Vieraannuttaminen voi näkyä esimerkiksi lasten tapaamisten vaikeuttamisena tai estämisenä.

– On esimerkiksi ilmoitettu, ettei lapsi pääse tapaamiseen, koska on kipeänä. Toinen vanhempi onkin tämän jälkeen nähnyt lapsen jossakin, jolloin herää tietenkin epäilys. Välit ovat tällöin usein jo tosi riitaisat, kuvailee Eija Kuitto.

Lastenvalvoja Kuitto pitää vanhempien harjoittamaa vieraannuttamista erittäin vakavana asiana.

– Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan. Se, että molemmat ovat tukena kasvussa ja kehityksessä, on tärkeää.

Määriä ei ole tiedossa

Vieraannuttaminen tunnistetaan ammattilaisten keskuudessa Kuiton mukaan hyvin, mutta sitä ei tilastoida mitenkään. Tästä syystä määriä voi vain arvioida.

– Vakavampia tapauksia on tällä hetkellä Etelä-Karjalan alueella kolmisen kappaletta. Lievempää vieraannuttamista esiintyy meidän tietojemme mukaan noin kymmenessä perheessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kehittämispäällikkö Päivi Petrelius korostaa, että vieraannuttaminen ilmiönä on tosi, mutta termiä käytetään hänen mukaansa herkästi myös tapauksista, joissa kyse voi olla jostain aivan muusta.

– Lapsella voi olla myös muita syitä siihen, miksei hän halua mennä viikonlopuksi toisen vanhemman luokse.

Joidenkin arvioiden mukaan vieraannuttamista esiintyy Suomessa joka kymmenennessä eroprosessissa ja noin neljäsosassa oikeuteen päätyneistä huoltoriidoista. Yle julkaisi aiemmin artikkelin, jossa perehdytään tarkemmin yhteen vakavaan suomalaiseen vieraannuttamistapaukseen. Lue artikkeli täältä.

Apua ei ole pakko ottaa vastaan

Vieraannuttamisen pysäyttämistä vaikeuttaa, ettei vanhempaa voi pakottaa ottamaan apua vastaan. Kriisiytyneimpiä tilanteita setvitään käräjäoikeudessa. Siellä voidaan uhkasakon avulla velvoittaa vanhempaa mahdollistamaan lapsen ja toisen vanhemman tapaamisia.

THL:n kehittämispäällikkö Päivi Petrelius toteaa, ettei jumiutuneisiin vanhempien välisiin konfliktitilanteisiin aina ole apuja.

– Tässä on ilman muuta kehittämisen paikka. Tutkimusperusteisia menettelytapoja tarvitaan lisää.

Eteläkarjalaisten perheiden kanssa työskentelevä Eija Kuitto kertoo, että he ovat saaneet työstään hyviä tuloksia. Jo yksi tapaaminen vanhempien kesken voi pysäyttää haitallisen toiminnan.

– Näitä kokemuksia meillä on. Siitä kiitän vanhempia, he ovat ottaneet avun vastaan ja kuuntelevat, kun me valotamme asioita lapsen näkökulmasta, ilman syyllistämistä.

Eija Kuitto myöntää kuitenkin, että heidän auttamistyönsä perheille ei ole aukotonta. Aina osa eronneista pariskunnista jää riitaisiksi ja vieraannuttaminen jatkuu.

Syy löytyy usein avioeroparin parisuhteen ongelmista ja eron myötä tulleista kielteisistä tunteista, joista ei ole päästy yli.

– Katkeruus, viha… Ero on jäänyt käsittelemättä. Olemme pohtineet, miten voisimme vielä paremmin auttaa eroperheen lapsia ja aikuisia.

Uudistetulle laille on kovat odotukset

Uudistettu laki lapsen huollosta ja tapaamisesta astuu voimaan joulukuussa. Laissa painotetaan nyt lapsen oikeutta hyvään suhteeseen myös siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu. Monet ammattilaiset ovat erittäin tyytyväisiä päivitettyyn lakiin, ja sille on kovat odotukset.

– Tämä on todella tärkeää! Lakiin on myös kirjattu, että molempien vanhempien tulee myötävaikuttaa siihen, että tapaamiset sujuvat, sanoo Eija Kuitto.

Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Jussi Pulli toteaa, että lainsäätäjä on nyt tunnistanut ongelman. Sen tulisi näkyä myös käytännössä.

– Vieraannuttamisen tunnistamiseen ja sen kanssa työskentelyyn tulisi mielestäni edelleen kiinnittää huomiota ja tähän tuleva lain muutos myös velvoittaa.

Lue seuraavaksi: Eero ei ole tavannut tytärtään yli vuoteen – kun äiti tai isä sulkee toiselta vanhemmalta oven lapsen elämään, keinoja ei ole

Kannettavasta tietokoneesta kajahtaa raskas metallimusiikki. Samaan aikaan telkkarista kajahtaa Emmerdalen tunnussävel. Pari ihmistä on juuttunut television ääreen oleskelutilassa. Ohi kävelee mies tupakka huulessa.

Tunnelma on pysähtynyt, mutta samaan aikaan levoton.

– Psykiatrinen osastomme kaipaa vähän päivitystä, toteaa palveluesimies Vesa Piikki Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä.

Yhdessä huoneessa asuu kaksi tai kolme potilasta.

Koko osastolla on yksi suihku, vessoja on kolme. Myös hygieniatilojen vähyys on ongelma.

Etelä-Karjalan keskussairaalassa on kaksi psykiatrista osastoa. Molemmissa potilaspaikkoja on 13–14, mutta välillä potilaita on silti 20.

Lappeenrannassa sijaitsevat osastot eivät ole vanhoja. Ne rakennettiin 2000-luvulla, mutta tilat eivät vastaa enää tämän päivän standardeja.

"Sain huonekaveriksi todella rasittavan pakkomielteisen naisen"

Itäsuomalainen Jenni, 35, on kokenut 20 vuoden aikana useita osastojaksoja kolmessa eri hoitoyksikössä. Pisimmillään hän ollut viisi kuukautta putkeen hoidossa. Lyhin jakso on ollut muutamia päiviä. Jenni kertoo, että huonekaverit kuormittavat jaksamista ja oma rauha olisi tärkeää paranemisen kannalta.

– Kerran sain huonekaveriksi todella rasittavan pakkomielteisen naisen. Ärsyynnyin ihan suunnattomasti hänen jatkuvista kyselyistään. Silloin sain vaihtaa huonetta. Yleensä on pitänyt vain kestää, vaikka samassa huoneessa olisi ties millainen potilas, kuvailee Jenni.

Yhteiset wc- ja suihkutilat tuottivat suuria ongelmia, koska vessaan oli aina jonoa.

– Viereisen huoneen iäkäs nainen viipyi vessassa ihan kohtuuttoman pitkään. Tämä kiristi minun hermojani, kun olin silloin muutenkin altis ärsykkeille, Jenni kertoo.

Jenni ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden takia.

Omaa rauhaa löytyy eristyshuoneesta

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin psykiatrisella osastolla rauhalliset tilat ovat vähissä.

Yksi eristyshuone on muokattu hieman viihtyisemmäksi. Seinät on maalattu siniseksi ja eteiseen tuotu kirjoja. Tilassa on tavallinen sänky, jonka vieressä on pieni pöytäryhmä. Potilaat tulevat tänne, jos he kaipaavat rauhaa hälinäiseltä osastolta.

– Kyllä potilaat varmasti kärsivät siitä, että on levotonta silloin, kun itse kaipaa rauhaa, sanoo psykiatrisen osaston esimies Vesa Piikki Eksotesta.

Rentoutumishuoneeksi tehty vanha eristyshuone on tyhjää parempi.

– Ollaan pystytty yksi pieni tila tarjoamaan, jossa on rauhaa. Jos yleisissä tiloissa on levotonta tai huonekaverit eivät anna rauhaa, on edes jokin vaihtoehto, Piikki ynnää.

Potilaskaverit vaikuttavat toipumiseen

Lappeenrannan yksikössä kaikkia mielenterveysongelmia hoidetaan samalla osastolla. Potilaiden ikähaitari on 18–99 vuotta. Monella psykiatrisella osastolla hoidossa olleen Jennin mukaan viihtyvyyteen vaikuttaa se, millaisia potilaskaverit ovat.

– Jos joukossa sattuu olemaan yksikin maaninen tai muusta syystä levoton potilas, koko osasto muuttuu levottomaksi. Se näkyy erityisesti yhteisissä aamu- ja iltaryhmissä.

Jenni kertoo, että jotkut potilaat voivat olla pelottavia. Hänen mielestään ahdistus voi lisääntyä parempivointisella potilaalla, jos huonekavereiksi päätyvät esimerkiksi psykoosissa oleva ja työuupumuksesta kärsivä ihminen.

Osastolla voi olla hauskaakin, jos kasassa on mukava potilasporukka.

– Monesti on naurettu ihan vatsat kippurassa. Se on tuonut vauhtia toipumiseen.

Lepositeissä olevalla ei ole yhteyttä hoitajiin

Eristyshuone on karu. Harmahtavan ikkunalasin takana näkyy kalterit. Keskellä pikkuhuonetta on sänky, jonka laidoissa on kiinni lepositeet.

– Faktahan on, että eristyshuoneet ovat hyvin putkamaisia, Vesa Piikki kuvailee.

Eristyshuoneeseen voi joutua, jos koetaan, että potilas on vaaraksi itselleen tai toisille.

Osaston esimies Piikki katsoo tilaa ja sanoo, että eristyshuoneesta taitaa tulla sanomista seuraavalla aluehallintoviraston tarkastuskäynnillä. Hän viittaa muun muassa keskusteluyhteyteen, joka pitäisi olla saatavilla huoneessa potilaan ja hoitajan välillä.

– Huoneessa ei ole riittäviä mahdollisuuksia yhteydenpitoon tai ei ainakaan siinä mittakaavassa, jossa niiden pitäisi laadullisesti tänä päivänä olla.

Kun potilas joutuu eristyshuoneeseen, pitää hoitohenkilökunnan tarkkailla häntä koko ajan. Se tapahtuu pienen ovessa olevan ikkunaruudun läpi. Eristyshuoneen visiitti voi kestää tunteja. Saman ajan hoitajan pitää seistä ikkunan takana ja tarkkailla potilasta.

Lisäksi vessa pitää olla eristyshuoneessa olevan potilaan saatavilla, mutta vessa sijaitsee lukitun eristyshuoneen oven takana.

Psykiatristen sairaalojen rakennusbuumi

Valtaosa mielisairaaloista on rakennettu 1900-luvun alussa. Nyt käynnissä on jälleen rakentamisbuumi. Seuraavan kymmenen vuoden aikana on nousemassa yhdeksän uutta psykiatrista sairaalaa. Uusia psykiatrisia tiloja on suunnitteilla ja rakenteilla ainakin Kajaaniin, Tampereelle, Jyväskylään ja Turkuun.

Turussa on kuunneltu potilaita asiantuntijoina uutta psykiatrista sairaalaa suunniteltaessa. Sairaalan on tarkoitus valmistua vuonna 2023.

– Tavoitteena on, että Turussa olisi tuolloin yksi Euroopan hienoimmista sairaaloista, sanoo hankkeen projektipäällikkö Pekka Makkonen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Turun uusi psykiatrinen sairaala on tulossa keskeiselle paikalle Kupittaan aseman viereen. Makkonen kertoo, että metsämielisairaaloiden aika on ohi. Turkuun valmistuva sairaala on Suomen ensimmäinen keskeisellä paikalla oleva psykiatrinen sairaala.

Mallia on haettu Pohjoismaista ja Hollannista. Erityisen mieltynyt Makkonen on Uppsalan psykiatriseen sairaalaan, joka on toiminut mallina uudelle Turun sairaalalle. Ruotsalaissairaalan yhteydessä on muun muassa ravintola, kirjasto ja luentosali.

– Se luo avoimuuden ja vähentää mielenterveyden ongelmien stigmaa, Makkonen kuvailee.

Turun sairaalan yhteyteen on suunniteltu muun muassa postin ja Kelan toimipistettä sekä avointa kirjastoa.

– Sitten kun sairaala on valmis ja istun aulassa, niin en tiedä onko viereinen ihminen potilas, lääkäri, hoitaja vai joku, joka on muuten vaan käymässä siellä. Näin aulaan kävelevä ihminen ei saa heti mielisairaan leimaa, Makkonen jatkaa.

Lisäksi omaiset pystyvät yöpymään Turun uudessa psykiatrisessa sairaalassa.

"Tämä oli ehdottomasti paras hoitojaksoni ikinä"

Jenni on myös ollut nykyaikaisissa tiloissa hoidossa, joissa on omat huoneet.

– Nyt täällä on avattu ihan uusi vastaremontoitu osasto, joka on ihan luksusta yhden hengen huoneineen ja omine suihkuineen.

Nainen kertoo, että osastojaksoillaan hän ei ole viihtynyt ulkona. Yksi sairaala kuitenkin innosti ulkoilemaan.

– Siellä oli metsä ihan vieressä. Metsä oli täynnä pitkiä polkuja, joita oli ihanaa kävellä yksin rauhassa tai hoitajan kanssa jutellen. Tällä hoitojaksolla sain myös pudotettua painoani, koska liikuin niin paljon. Tämä oli ehdottomasti paras hoitojaksoni ikinä, Jenni kuvailee.

Hän toivoo, että potilaiden lapset huomioitaisiin paremmin osastoilla.

– Potilaiden lapsia ei ole huomioitu ollenkaan. Niin ulkona kuin sisälläkin voisi olla lapsille leluja ja muuta tekemistä.

"Palvelua käyttävät ovat hirveän vähään tyytyväisiä"

Kehnokuntoisen psykiatrisen osaston kylkeen Lappeenrannassa nousi viime vuonna uusi keskussairaala. Psykiatriselta osastolla ymmärretään, ettei rahaa riitä kaikkeen.

– Nämä on elämän realiteetteja, ettei kaikkea voida rakentaa yhtä aikaa, toteaa Vesa Piikki.

Osaston esimies Piikki ei ole perin toiveikas parempien tilojen saamisen suhteen. Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkosen mukaan akuuttia tarvetta uusille tiloille ei ole.

– Työntekijät ovat olleet tyytyväisiä tiloihin. Kyllähän niissä voi vielä toimia, toimitusjohtaja sanoo.

Mielenterveyspotilaat pitävät harvoin meteliä toiveistaan.

– Kyllähän meidän palvelua käyttävät ovat hirveän vähään tyytyväisiä. Meidän asiakaskunta ei ole kaikkein äänekkäin ja vaativin ryhmä, ynnää Piikki.

Vesi kuohuu ja pulppuaa, kun kaivuri pudottaa kauhallisen soraa Imatran halki virtaavan Vuoksi-joen syövereihin. Olemme Vuoksella Imatrankosken alapuolella Mellonlahdella. Takana siintää voimayhtiö Fortumin omistama Imatrankosken voimalaitos.

Meneillään on sopivan kutupaikan rakentaminen Vuoksessa eläville taimenille.

– Kaloille tehdään suojapaikkoja, ja toisaalta pyritään estämään tämän alueen ajoittainen kuivuminen. Tarkoituksena on, että tässä olisi aina vettä, kertoo Kaakkois-Suomen ely-keskuksen vesistösuunnittelija Markus Tapaninen.

Paikan ongelmana on, että Fortumin voimalaitos säännöstelee voimakkaasti vettä sähköntuotannon vaatimusten mukaan. Veden pinta voi vaihdella kutupaikalla jopa metrin vuorokauden aikana.

Kalakantaa pyritään palauttamaan

Mellonlahden kutupaikan kunnostaminen on osa Vuoksen kunnostamista, jolla pyritään palauttamaan joelle ainakin osa sen aikoinaan runsaasta kalakannasta.

Vuoksi oli ennen valjastamistaan 1920–1930-luvulla Suomen parhaimpia kalajokia.

– Tänne on tullut kalastajia ympäri maailmaa, mutta nyt kalakannat ovat vesistörakentamisen vaikutuksesta taantuneet, Kaakkois-Suomen ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Pekka Vähänäkki sanoo.

Vuoksi alkaa Saimaalta Imatran kohdalla ja laskee Laatokkaan Priozerskin kaupungin eli Käkisalmen kohdalla Venäjällä. Joen pituus on 162 kilometriä, joista 13 kilometriä on Suomen puolella. Ennen viime sodan jälkeisiä alueluovutuksia Vuoksi oli kokonaan Suomen puolella.

Rajan ylittävää yhteistyötä

Suomi ja Venäjä tekevät nyt yhteistyötä Vuoksen kunnostamisessa, jonka yhtenä osana on kutupaikkojen rakentaminen.

Tämän lisäksi Vuoksen jokiluonnon tilaa tutkitaan tarkasti. Tarkoituksena on esimerkiksi selvittää, onko täplärapu levinnyt Suomen puolelta myös Venäjän puolelle Vuoksessa.

– Tässä pyritään siihen, että säilytetään tuleville sukupolville Vuoksen vielä jäljellä olevat luontoarvot, Kaakkois-Suomen ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Pekka Vähänäkki sanoo.

– Yhteistyön keskiössä ovat kala-asiat, mutta myös Vuoksen rantaluonto ja sen tutkimukset, Vahänäkki sanoo.

Fortumille mahdollisesti lisävelvoitteita

Suomen puolella Luonnonvarakeskus Luke selvittää Fortumin kahden voimalan kalakannoille aiheuttamat vahingot. Molemmat voimalat valmistuivat jo 1920-luvun lopulla.

Nykyään Fortum korvaa vahinkoja istuttamalla kalaa Vuokseen. Tähän voi kuitenkin tulla muutos. Asiaa käsittelevä Varsinais-Suomen ely-keskus voi Luken raportin pohjalta hakea Fortumin korvausvelvollisuuden muutosta.

– Yksi mahdollisuus on tehdä lisää näitä kutupaikkoja. Toinen mahdollisuus on tehdä kalasporras Tainionkoskeen, Pekka Vähänäkki sanoo.

Tainionkoski on Fortumin ensimmäinen voimalaitos Vuoksessa Saimaalta lähdettäessä. Alempana olevaan Imatrankosken voimalaan on jo tehty padon ohittava kaupunkipuro, jonka kautta kalat voivat uida voimalan ohitse.

Kaupunkipuro on toiminut erittäin hyvin. Joessa elävät taimenet pääsevät sitä kautta siirtymään voimalan ohitse, mutta samalla siitä on muodostunut myös merkittävä taimenten kutupaikka joessa. Purossa on mitattu ennätysmääriä taimenen poikasia.

Jos ylempänä olevaan Tainionkoskeen tulee samanlainen puro tai kalaporras kuin Imatrankoskessa, kaloille avautuu vapaa kulku Suomen rajalta aina Saimaalle saakka.

Reitti Laatokalta Saimaalle voi avautua

Venäjän puolella Vuoksessa on kaksi voimalaitosta. Nykyään vaelluskalojen, esimerkiksi Laatokan järvilohen, nousu pysähtyy Lesogorskin voimalaitokseen entisen Jääsken kirkonkylän kohdalla noin 10 kilometrin päähän Suomen rajasta.

Tämän jälkeen Venäjällä on Vuoksessa vielä Svetogorskin voimala aivan Suomen rajalla.

Kummassakaan voimalaitoksessa ei ole kalaportaita. Pekka Vähänäkki uskoo, että Suomen ja Venäjän välisen Rivergo-hankkeen lopputuloksena myös Venäjän puolen voimalaitoksiin tulee kalaportaat.

– Se on ihan realistista. Tosin kun venäläisten kanssa asioista keskustellaan, niin voi mennä vielä jokunen vuosi, ennen kuin lohi tänne pääsee. Uskon kuitenkin ehdottomasti, että näin vielä tapahtuu.

Laatokan järvilohelle voi siis avautua reitti Laatokalta aina Saimaalle saakka, jos molempien maiden voimayhtiöt velvoitetaan tekemään kalaportaat voimalaitoksiinsa.

Sopimukset velvoittavat

Ely-keskuksen kalatalousasiantuntija Pekka Vähänäkin mukaan Suomen ja Venäjän väliset sopimukset velvoittavat jo nykyään molemmat maat poistamaan esteet vaelluskaloilta.

– Suomen ja Venäjän välisen rajavesisopimuksen mukaan kaloilla pitää olla rajajoissa vapaa kulku eikä Vuoksi ole mielestäni poikkeus tästä, Vähänäkki sanoo.

Myös riskit tutkitaan

Vaelluskalojen nousu Laatokasta Saimaalle olisi uusi ilmiö. Laatokan lohi ei ole nähtävästi koskaan aikaisemmin päässyt nousemaan Saimaalle saakka, ei edes silloin, kun Vuoksi virtasi vapaana. Tämä johtuu siitä, että Imatrankoski on ollut liian suuri luonnollinen este kalan nousulle.

Luonnonvarakeskuksessa aiotaankin tutkia myös, millaisia riskejä Laatokan lohen nousulla voisi olla Saimaan luonnolle järviluonnolle.

– Siihen liittyy sekä riskejä että mahdollisuuksia. Kalataudit ovat suurin riski. Pitää selvittää onko tällaista riskiä olemassa. Myös Laatokan lohen geneettinen vaikutus Saimaan lohikantaan pitää selvittää, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Teppo Vehanen sanoo.

Lue seuraavaksi: Tässäkö ratkaisu vuosikymmenten lohiongelmaan? Keskelle kaupunkia rakennettu tekopuro kuhisee taimenia: "Olemme tosi yllättyneitä"

Kouvolasta reilun kymmenen kilometrinä päässä Utissa on paikallisen ABC-huoltoaseman pihassa komeillut vanha neuvostoliittolainen Antonov 2 -lentokone. Käytöstä poistettu kone saapui sinne ihmisten ihailtavaksi vuonna 1999.

19 vuoden ajan ihmiset pääsivät kiipeämään 12 metriä pitkän lentokoneen sisään ihmettelemään sen melko pientä matkustamoa ja ohjaamoa sekä istumaan koneen varsin kuluneille penkeille.

Taivasalla vuosikaudet ollut lentokone tuli lopulta viime vuonna tiensä päähän, ja koneen omistaja Kymen seudun osuuskauppa KSO päätti siitä luopua.

– Pääsyy oli se, että kone alkoi olla niin huonossa kunnossa, että se olisi vaatinut täydellisen remontin. Me haluttiin saada se parempiin käsiin, ennen kuin siitä tulee minkäänlaista turvallisuusuhkaa, kertoo osuuskauppa KSO:n talousjohtaja Jukka Virenius.

Niinpä osuuskauppa päätti lahjoittaa lentokoneen Kaakkois-Suomen ilmailumuseoyhdistykselle, joka otti sen mielihyvin itselleen.

Lentokone ei enää aikoihin ole ollut lentokuntoinen. Niinpä se purettiin Utin ABC:n pihalla ja kahdella kuorma-autolla saatettiin Lappeenrantaan Kaakkois-Suomen ilmailumuseoyhdistyksen ylläpitämän Karjalan ilmailumuseon edustalle.

Uusi elämä koittaa

Lappeenrannan lentokentän kupeessa sijaitsevan Karjalan ilmailumuseon pihalla seisoo renkaillaan siivetön lentokoneen runko. Siivet ovat vieressä nurmen päällä. Peräsin nojaa läheiseen lentokonehalliin, jonka sisällä puolestaan ovat liki kaksimetriset etupropellin siivet.

– Siivet oli pakko purkaa pois kuljetuksen ajaksi. Tarkoitus on laittaa tämä lentokoneen näköiseksi ja näyttelyesineeksi Karjalan ilmailumuseoon, kertoo Kaakkois-Suomen ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Marttinen.

Lentokoneen laskutelineet on jo kunnostettu viime talven aikana. Lähiviikkoina siivistä puretaan repaleiset kankaat ja ne päällystetään uudelleen.

– Maalifirma antoi meille lahjoituksena trukkilavallisen maalia. Tarkoitus on maalata kone kokonaan uuteen uskoon.

Koneen siipiä ei tarvitse kunnostaa aivan perusteellisesti, sillä koneella ei ole aikomus enää lentää, vaikka koneen moottori on Marttisen mukaan vielä aivan toimintakuntoinen.

Tuhansia koneita

Antonov 2 -lentokone on ollut aikansa monitoimikone. Sitä on käytetty matkustajien ja lastin kuljettamiseen, laskuvarjohyppytoimintaan, sairaankuljetukseen, lannoitteiden levitykseen ja tuholaisten torjuntaan.

– Tämä on mäntämoottoorikoneeksi sisätiloiltaan tilava, ja sen ominaisuudet sopivat hyvin laskeutumiseen esimerkiksi korpitukikohtiin, kertoo Marttinen.

Mikään koneharvinaisuus museon pihalla oleva entinen turistinähtävyys ei kuitenkaan ole, sillä niitä on valmistettu tuhansia kappaleita sekä Neuvostoliitossa että Puolassa.

– Tällainen kone on ollut sekä siviili- että sotilaskäytössä Neuvostoliitossa ja sen vaikutuspiireissä olevissa maissa, kuten Puolassa ja Itä-Saksassa, kertoo Kimmo Marttinen.

Lentokoneessa on kaikki alkuperäinen koneisto paikallaan. Museoarvoa Marttisenkin pitää koneelle vähän hakea.

– On tällä sillä tavalla museoarvoa, että se on lentokone lentokoneiden joukossa. Tällaisia koneita on joitakin hankittu Suomeen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, mutta yhtään niistä ei ole Suomeen katsastettu.

Kaakkois-Suomen ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Marttinen ei lähde veikkaamaan, milloin lentokone on saatu kokonaan korjattua ja kasattua.

Mutta jos joku haluaa käydä muistojaan verestämään, voi konetta käydä katsomassa kesäaikaan Karjalan ilmailumuseon pihalla Lappeenrannassa. Siivet ovat siinä maassa rungon lähellä.

Vanhempi rikoskonstaapeli Anton Pulkkinen valmistui Poliisiammattikorkeakoulusta vuonna 2018. Pian valmistumisensa jälkeen hän palasi omille kotikonnuilleen Etelä-Karjalaan. Työpaikka löytyi Lappeenrannasta Kaakkois-Suomen poliisista.

Vaihtoehtoja olisi ollut muuallakin, sillä Pulkkinen edustaa juuri sitä ammattikuntaa, josta nyt taistellaan eri poliisilaitosten kesken.

Yhden kesäsijaisuuden Pulkkinen ehti tehdä myös Pohjois-Suomessa, jonka jälkeen hän tuli Lappeenrantaan. Lyhyen määräaikaisjakson jälkeen työsuhde vaihtui vakinaiseksi.

– Aluksi oli tarkoitus katsella vähän muitakin paikkoja ja olin avoimin mielin. Pohjoiseen menin alun perinkin katsomaan millaista siellä on, mutta oli selvää, että jossain vaiheessa haluan tulla Lappeenrantaan, Pulkkinen kuvailee.

Lappeenrantaan vetivät tutut seudut, sukulaiset ja suosikkiseura SaiPa.

– Paikalliset urheiluseurat saattoivat vaikuttaa. Mutta ei minulla ollut sellaista paikkaa, joka olisi ollut ihan ehdoton no-no, Pulkkinen kertoo.

Poliisiksi Pulkkinen kertoo halunneensa jo pitkään. Ala ja rikoksiin liittyvät asiat kiinnostivat nuoresta asti. Hän luki kirjallisuutta, jossa pohdittiin rikoksia yhteiskunnallisena ilmiönä.

– Tykkään tutkinnallisista jutuista yleisesti. Olen aina tykännyt lukea kriminologiaa, eli se on itselle sydäntä lähellä. Peruspartiotoiminnassa tykkään siitä, että ollaan koko ajan kontaktissa ihmisten kanssa, kertoo Pulkkinen.

Tyhjästä on hankala nyhjäistä

Nyt vallitseva poliisipula on syntynyt yksinkertaisesti siksi, että liian moni poliisi jää eläkkeelle ja tilalle on valmistunut liian vähän uusia. Antti Rinteen uunituore hallitus onkin luvannut lisätä poliisien kokonaismäärää 300:lla. Se on edelleen reilut puolet vähemmän, kuin poliisihallitus toivoo. Tavoite on nostaa poliisien määrä 7500 vuoteen 2022 mennessä.

Linjauksista huolimatta tätä satoa päästään niittämään viiveellä.

Poliisiammattikorkeakoulusta valmistuneiden määrää on lisätty jo viime vuosina runsaasti. Tällä hetkellä poliiseja koulutetaan ympäri vuoden niin, että uusi kurssi aloittaa neljä kertaa vuodessa.

Nykyisellä sisäänottomäärällä, noin 400 uutta opiskelijaa vuodessa, tavoitellaan poliisien kokonaismäärän lisäämistä. Vuonna 2016 uusia poliiseja valmistui 96, kun vuonna 2018 valmistuneita oli jo 237. Tulevina vuosina määrä kasvaa sisäänottomäärien nousun myötä entisestään. Jokainen alkava koulutus kestää kolme vuotta, joten poliisipulaa korjataan porrastetusti.

– Poliisien koulutusmääriä laskettiin varta vasten 2010-luvun alkupuolella, jotta se sopi rahoituskehitykseen, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun koulutusjohtaja Petri Alkiora.

Alkiora kuitenkin huomauttaa, että ennen vaaleja kaikki puolueet olivat valmiita lisäämään poliisien määrää 650:llä. Jos määrä on 300, ei koulutettavien määrä voi jatkossa olla 400 oppilasta per vuosi, sillä silloin tutkinnon suorittaneiden määrä nousee jälleen niin, että heitä on enemmän kuin virkoja on tarjolla.

Vakituiseen virkaan ei hakijoita

Kokonaisuudessa viime vuosikymmenellä poliisin määrä on laskenut noin 700:lla. Yleisesti se on näkynyt hakijoiden pulana, mutta myös poliisin ikääntymisenä.

Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa poliisin keski-ikä on 45 vuotta ja arvion mukaan vuosien 2018―2021 välisenä aikana eläköityviä poliiseja on yhteensä 51. Myös muuta vaihtelua tapahtuu säännöllisesti ihmisten muuttuvien elämäntilanteiden myötä, kuvailee Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Kari Hyyryläinen.

Uusille poliiseille olisi kysyntää, ja konkreettisesti ongelmat näkyvät esimerkiksi siinä, ettei edes vakituisiin paikkoihin tule välttämättä yhtään hakemusta.

– Ulkomaalaisyksikön hakuaika päättyi vastikään niin, että ainuttakaan hakemusta ei tullut, Hyyryläinen kertoo.

Kaakkois-Suomi ei ole murheittensa kanssa yksin. Suomessa on 11 poliisilaitosta, jonka lisäksi valtakunnallisesti toimivat keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi. Poliiseja on liian vähän jakautumaan tasaisesti kaikille alueille.

Haasteita on pääkaupunkiseudulta Lappiin saakka. Myös ruotsinkielisten alueiden poliisipalveluiden järjestämiseen kaivataan kielitaitoisia ihmisiä. Helsinkiin poliiseja tarvitaan paljon, mutta poliisin ammatista kiinnostuneita ei ole riittävästi ja kilpailua työllistäjistä on paljon. Lapista ja Itä-Suomeen vaikeudet alkavat jo sopivien hakijoiden löytämisestä poliisiammattikorkeakouluun, sillä paras tapa on löytää uusia työntekijöitä on kouluttaa heitä omalta alueelta.

Siksi poliisin ammattia markkinoidaan lukio- ja varuskuntavierailuilla, joiden toivotaan innostavan nuoria hakeutumaan koulutukseen. Moni poliisi palaa valmistumisen jälkeen takaisin kotiseuduilleen.

Työmotivaatio kärsii

Koska työpaikkoja on paljon ja hakijoita vähän, on vastavalmistuneilla hyvät mahdollisuudet vaikuttaa itse omaan työllistymiseensä sekä sijainnin että tehtävän osalta. Tällä hetkellä kuormittavaksi koettu tutkinta on se osa poliisin työtä, johon ei ole ollut liiaksi halukkaita, sillä kenttätyö houkuttaa monia nuoria poliiseja enemmän.

– Haastavinta on tällä hetkellä sellainen päivittäisrikostutkinta, jossa juttujen määrä on hyvin korkea, mutta mahdollisuudet niiden hoitamiseen ovat rajalliset. Ja se syö poliisi-ihmistä, kun jotain pitäisi pystyä tekemään, mutta aikaa ja voimavaroja yksittäisten juttujen selvittämiseen ovat rajalliset. Ammatti-ihminen turhautuu, kun ei voi tehdä työtään parhaalla mahdollisella tavalla ja tuloksella, Alkiora kuvailee.

Se ei varsinaisesti ole omiaan lisäämään työmotivaatiota, oli valmistumisvuosi mikä hyvänsä, Alkiora sanoo.

Poliisilaitoksesta riippumatta tärkeimpiä tehtäviä ovat kenttä- ja hälytystehtäviin vastaaminen.

– On ihan ykkösprioriteetti, että kenttä- ja hälytystehtävät pitää pystyä hoitamaan. Ja se mistä sitten joudumme tinkimään, tuppaa olemaan tutkinnan puolella, sanoo apulaispoliisipäällikkö Kari Hyyryläinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Kaakkois-Suomessa poliisin alueella on sekä kaupunkeja että syrjäseutuja. Hälytystehtävien valmiusaikojen keskiarvo on hyvä, sillä suurin osa hälytystehtävistä tapahtuu kaupunkien keskusta-alueilla. Toimintavalmiusajat kuitenkin kasvavat, kun lähdetään syrjäseuduille.

Uuden hallituksen lupaamia lisäyksiä pyritään ohjaamaan juuri sellaisille alueille, jossa vaikutukset ovat kaikkein kouriintuntuvimpia. Viranomaisten läsnäoloa ja näkyvyyttä lisätään alueilla, joissa palvelutaso on nyt heikoin. Koko Suomeen määrätään myös aika, kuinka nopeasti poliisin täytyy olla hälytyksen tultua paikalle.

Päivittäisrikostutkinta on usein myös se, joka jää muiden, vakavampien rikosten tutkinnan jalkoihin.

– Tutkinnoissa on tietty järjestys, miten niitä tutkitaan. Jos kaikkea ei ehdi tehdä, vakavat jutut priorisoituvat keulille. Ja se tarkoittaa sitä, että yksittäisen kansalaisen näkökulmasta ikävän ja harmittavan jutun tutkinta saattaa viivästyä, Hyyryläinen tietää.

Hakijalla on vaihtoehtoja

Hakijan näkökulmasta tilanne on hyvä. Työpaikkoja löytyy ja vastavalmistunut voi päästä myös suoraan vakituiseen työsuhteeseen. Näin kävi myös vanhemmalle rikoskonstaapeli Anton Pulkkiselle, jonka työnkuvaan kuuluu sekä kenttätyötä että tutkintaa.

– Pääasiassa virkapaikka on rikostutkinnassa, mutta pystyn tekemään välillä myös kenttävuoroja, Pulkkinen kertoo.

Pulkkis mielestä juuri tällä hetkellä tuoreilla poliiseilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Myös mahdollista aiempaa koulutusta voi hyödyntää poliisin työssä, sillä erikoisosaamista arvostetaan.

Pulkkinen voisi itse kuvitella tekevänsä töitä lähes missä vain, ainakin väliaikaisesti. Pohjois-Suomi oli esimerkiksi opettavainen paikka, sillä alue oli niin suuri ja väkimäärät erilaisia.

– Siellä teit kyllä ihan kaikkea mitä tehtävissä on, Pulkkinen kertoo.

Kaakkois-Suomea Pulkkinen on myös valmis suosittelemaan oman kokemuksensa pohjalta.

– Vaikka tämä on pieni paikka, niin täällä on mahdollisuus päästä tekemään erilaisia tehtäviä, jos vertaa isommille paikkakunnille. Monella paikkakunnalla ei ole itsestään selvää, että pääsee tekemään sekä tutkintaa että partiointia.

Suomen uusi hallitus haluaa sujuvoittaa Suomen ja Venäjän välistä liikennettä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus selvittää mahdollisuutta avata Etelä-Karjalassa sijaitseva Parikkalan rajanylityspaikka kansainväliselle liikenteelle.

Nykyisin Parikkalan rajanylityspaikan kautta kulkee pääasiassa puutavaraa, mutta ei henkilöliikennettä.

Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa on vuosikausia toivottu Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämistä. Parikkalan kunnan lisäksi erityisesti Savonlinnan kaupunki on haaveillut rajanylityspaikan avaamisesta, koska sitä kautta venäläisillä turisteilla olisi lyhyt matka kaupunkiin. Parikkalan rajanylityspaikalta on Savonlinnaan matkaa noin 80 kilometriä.

Myös Venäjä on esittänyt Suomelle rajanylityspaikan kansainvälistämistä, mutta Suomessa asiaa ei ole pidetty ajankohtaisena.

Elinkeinoelämä yhdeksi rahoitajaksi?

Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan Parikkalan raja-aseman avaaminen toisi matkailutuloja Itä-Suomen alueelle jopa 80 miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä. Samalla syntyisi satoja uusia työpaikkoja.

Selvityksen teettivät Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon liitot, Savonlinnan kaupunki sekä Parikkalan ja Rautjärven kunnat. Siitä ilmenee ilmenee, että Parikkalan raja-aseman kehittäminen edellyttäisi kuitenkin reilun 22 miljoonan euron investointeja. Rahaa tarvittaisiin esimerkiksi rajanylityspaikan rakennuksiin.

Tällä hetkellä Parikkalan rajanylityspaikalla on vain vaatimaton puurakennus, joka ei sovellu suurien turistimäärien rajamuodollisuuksien käsittelyyn.

Rajanylityspaikan rakentamiseksi on myös ehdotettu hankeyhtiön perustamista.

Etelä-Karjalan liitto ja paikallisia yrityksiä edustava Laatokan Lankku Oy ovat esittäneet, että hankeyhtiö saisi alkuvaiheessa rahoitusta 20 paikalliselta yritykseltä yhteensä yli 100 000 euroa. Alkuvaiheen jälkeen mukaan tulisi Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntaliitot sekä alueen kuntia.

Yhtiö rakentaisi Parikkalan rajanylityspaikalle tarvittavat rakennukset ja kaistat. Töiden aloittaminen vaatisi Venäjän ja Suomen periaatepäätökset Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämisestä sekä varmuuden siitä, että tilat vuokrataan rajavartioston käyttöön pitkäksi aikaa.

Rajavartiostolle menoja

Kansainvälisen rajanylityspaikan perustaminen vaatisi lisää henkilöstöä ja aiheuttaisi rajavartiolaitokselle pysyviä menoja.

Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jaakko Olli arvioi viime syksynä, että rajanylityspaikan kansainvälistämisen kustannukset olisivat kymmenen vuoden ajalta noin 70 miljoonaa euroa.

– Jos Parikkala-Syväorosta tulisi keskisuuri kansainvälinen rajanylityspaikka, jossa olisi 0,5–1 miljoonaa rajanylitystä, niin rajavartiosto pelkästään tarvitsisi viidessä vuodessa noin 66 henkilöä lisää töihin, Olli sanoi.

Tänään tiistaina tavoitettu Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja, eversti Ismo Kurki lisäisi ennemmin henkilöstöä Imatran, Värtsilän, Niiralan ja Nuijamaan rajanylityspaikoille, jotta liikenne sujuisi ilman kohtuutonta jonottamista. Vasta sen jälkeen voisi olla mahdollista avata Parikkalan rajanylityspaikka kansainväliselle liikenteelle.

Kurki toivoo, etteivät katseet olisi nyt pelkästään yhdessä paikkakunnassa tai yhden maakunnan alueessa, vaan laajemmin koko itärajassa. Samalla katsottaisiin käytössä olevaa infrastruktuuria, ja miten se ottaisiin hyötykäyttöön, eikä jätettäisi tyhjilleen.

– Oletettavaa on, että jos Parikkala-Syväoro kansainvälistettäisin, pääosa liikenteestä siirtyisi kansainvälisiltä rajanylityspaikoilta pois. Silloin sinne jäisi entistä enemmän käyttämätöntä kapasiteettia, Kurki sanoo.

Hallitusohjelmaan kirjatusta selvityksestä kertoi ensin sanomalehti Karjalainen.

Posti sulkee vaiheittain 18 omaa myymäläänsä ympäri Suomen. Postin palvelupisteverkoston uudistuksia koskeneiden yt-neuvottelujen tuloksena myös henkilöstön määrä pienenee. Yhtiö vähentää enintään 106 henkilöä.

Toisten tänään päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena hallinnosta ja esimiestehtävistä vähennetään 94 työtehtävää.

Neuvotteluissa sovittiin, että muutoksen kohteena olevalle 18 myymälälle etsitään joko ulkoisia kumppaneita palvelujen tuottajiksi tai muita palvelumalleja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että postipavelut ottaa hoitaakseen kaupallinen kauppa.

– Tarkkoja henkilömääriä myymälöittäin emme kerro, mutta suurimmassa osassa on 10 henkilöä töissä, kertoo Postin palvelupisteverkoston johtaja Lasse Huttunen.

Turun myymälässä on esimerkiksi töissä yhdeksän henkilöä, joista vain osa vakituisesti.

Suunnitelmissa olevat muutokset tapahtuisivat vaiheittain maaliskuuhun 2021 mennessä. Muutoksista kerrotaan tarkemmin lähempänä niiden toteutumista. Huttusen mukaan pitkä siirtymäaika mahdollistaa työntekijöiden etsiytymisen uusiin töihin.

– Osa henkilöstöstä löytää uusia työtehtäviä toivottavasti Postin sisältä, osa voi lähteä ehkä muualle töihin. Riski on, että siirtymäajan jälkeen osa voi joutua ihan työttömäksi. Myymälähenkilöstö laitetaan etusijalle nyt Postin työtehtäviä täytettäessä, kertoo Huttunen.

Posti luopuu vaiheittain seuraavista myymälöistään: Helsinki (Punavuori, Etu-Vallila, Hakaniemi ja Herttoniemi), Espoo (Tapiola), Lahti, Turku, Pori, Tampere, Kouvola, Mikkeli, Lappeenranta (kaksi eri sijainneissa sekä Harapaisten noutopiste), Lemi, Vaasa, Kuopio ja Rovaniemi.

Tarkoituksena on, että näillä paikkakunnilla postipalveluita ylläpitää jatkossa yhtiön paikallinen kumppani, jolla on täysin samanlainen palveluvalikoima kuin Postin omassa myymälässä.

Palvelupisteitä ja pakettiautomaatteja lisää

Palvelupisteiden ja pakettiautomaattien määrä sen sijaan kasvaa Postin mukaan tämän ja ensi vuoden aikana yli seitsemällä sadalla yli 2 800 palvelupisteeseen.

Yt-neuvottelujen taustalla oli tarve uudistaa Postin palvelupisteitä vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita verkkokaupan asioinnin lisääntyessä voimakkaasti. Lisäksi Postin pitää alentaa kustannuksia vähintään noin 150–200 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.

Postin kuusi omaa myymälää ovat jatkossa Helsingissä (Postitalo, Kasarmitori ja Töölö), Espoossa (Matinkylä), Jyväskylässä (keskusta) ja Rovaniemellä (Napapiiri).

Postilla on Suomessa yhteensä noin 18 500 työntekijää.

Kesä on hääjuhlien aikaa, mutta noin joka kolmas aviopari varautuu mahdolliseen avioeroon tai puolison kuolemaan tekemällä avioehtosopimuksen. Avioehtosopimusten määrä ei ole juurikaan muuttunut viime vuosina. Maistraateissa rekisteröitiin lähes 8 500 avioehtosopimusta vuonna 2018. Määrä kattaa sekä vasta avioituneet että jo naimisissa olevat pariskunnat.

– On vaikeaa arvioida, kuinka moni naimisiin menevistä pareista tekee avioehtosopimuksen, koska sen voi rekisteröidä milloin tahansa avioliiton aikana, Kaakkois-Suomen maistraatin Lappeenrannan yksikön tarkastaja Mari Järvinen huomauttaa.

Yleisemmin avioehtosopimus tehdään avioitumisen yhteydessä, mutta yhtä lailla sen voi myös laatia avioliiton aikana.

– Sen jälkeen, kun avioerohakemus on jo jätetty vireille käräjäoikeuteen, ei avioehtosopimusta voi enää rekisteröidä, Järvinen kertoo.

Avioehtosopimus tulee aina rekisteröidä maistraatissa

Yleisin syy avioehtosopimukseen on avioparin halu sopia etukäteen siitä, miten omaisuus määräytyy mahdollisen avioliiton purkamisen yhteydessä. Puolisot voivat määritellä avioehtosopimukseen, ettei kummallakaan tai toisella ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Vaihtoehtona on myös sulkea avio-oikeus pois joko kokonaan tai osittain.

– Osa käyttää avioehtosopimuksen laatimiseen asiantuntijan kuten asianajotoimiston, pankin lakipalvelun tai oikeusaputoimiston apua. Toiset taas laativat itse avioehtosopimuksen, Järvinen sanoo.

Avioehtosopimus on tehtävä aina kirjallisesti ja sen täytyy olla sekä päivätty että kirjattu. Lisäksi kahden esteettömän henkilön on todistettava se oikeaksi. Avioehtosopimus tulee lainvoimaiseksi vasta, kun se on rekisteröity maistraattiin. Rekisteröintipäivään vaikuttaa olennaisesti se, onko pari jo naimisissa.

– Jos avioehtosopimus jätetään maistraattiin ennen avioliiton solmimista, rekisteröintipäivä on vasta vihkimispäivä. Jos pari on jo naimisissa, avioehtosopimuksen rekisteröintipäiväksi tulee se päivä, kun avioehtosopimus on jätetty maistraattiin, Järvinen selventää.

Venäläisten turistien määrä Suomen vilkkaimilla raja-asemilla on voimakkaassa kasvussa. Esimerkiksi Suomen vilkkaimmalla raja-asemalla Lappeenrannan Nuijamaalla rajanylitysten määrä on noussut viime vuoteen verrattuna yli 7 prosenttia.

Tänä vuonna tammikuun alusta toukokuun loppuun Suomen ja Venäjän välisen rajan on ylittänyt Nuijamaalla liki 1,1, miljoonaa ihmistä, mikä on noin 100 000 enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.

– Liikennettä on riittänyt myös kesäkuun alkupäivinä runsaasti, kertoo rajatarkastusupseeri Kimmo Sainio Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnasta.

Suomen toiseksi vilkkaimmalla raja-asemalla Virolahden Vaalimaalla matkustajamäärät nousivat myös, tosin eivät niin paljon kuin Nuijamaalla. Vaalimaalla rajan ylittäneiden määrä on alkuvuonna ollut noin 920 000 .

Kolmanneksi vilkkain rajanylityspaikka on Imatralla. Siellä kasvua oli hieman vajaat kaksi prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Imatralla itärajan ylitti noin 600 000 ihmistä.

– Viipurin ja Svetogorskin välinen tie on huonossa kunnossa, minkä takia moni on varmastikin tullut Suomeen Nuijamaan kautta. Muuten kasvua olisi Imatralla enemmän, arvelee rajatarkastusupseeri Kimmo Sainio.

Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikan suosiota selittää Lappeenrannan kaupungin ostospaikkojen läheisyys. Viipurista Lappeenrantaan on noin 60 kilometriä ja miljoonakaupunki Pietarista Lappeenrantaan vain reilut 200 kilometriä.

Tuontirajoitukset ilmeisesti syynä

Vielä viime talvena arvioitiin, että rajanylitysten määrä nousisi tänä vuonna vain hieman. Nyt koko Suomen itärajalla kasvua on jo 3,5 prosenttia ja pelkästään Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella liki 5 prosenttia.

Rajanylittäjistä suurin osa on venäläisiä ostosmatkailijoita, jotka tulevat Suomeen aamulla, käyvät päivällä suomalaisissa kaupoissa ja lähtevät illalla takaisin Venäjälle. Kasvu rajanylityksiin onkin tullut juuri venäläisistä turisteista.

– Lähes 90 prosenttia rajanylittäjistä on venäläisiä, kertoo rajatarkastusupseeri Kimmo Sainio.

Kun Venäjä viime vuodenvaihteessa tiukensi tullimääräyksiään, arvioitiin ostosmatkailun vähentyvän Suomeen. Venäjän puolella matkustajavienti muuttui siten, että Venäjälle saa nyt viedä ostoksia kerrallaan korkeintaan 25 kiloa, kun määrä ennen oli 50 kiloa. Rahallisen arvon yläraja putosi 1 500 eurosta 500 euroon.

Jos tavaraa haluaa viedä Venäjälle yli näiden määrien tai arvojen, joutuu Venäjällä maksamaan tullimaksun.

Kaikesta huolimatta matkustajamäärät ovat selvästi kasvaneet. Rajatarkastusupseeri Kimmo Sainion mukaan rajanylittäjät ovat normaaleja päivämatkan tekeviä ostosmatkailijoita, ja nimenomaan ostosmatkailijoiden määrä on hänen mukaansa selvästi lisääntynyt.

Syynä matkustajamäärien kasvuun saattavatkin olla juuri Venäjän asettaman tuontirajoitukset.

– Kun rajoitukset ovat tulleet, niin se on voinut aiheuttaa, että venäläiset käyvät Suomessa useammin ostoksilla kuin ennen, arvelee Sainio.

Tuhansia rajanylityksiä vuorokaudessa

Kun Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikalla rajanylityksiä oli alkuvuonna noin 1,1 miljoonaa, tarkoittaa se käytännössä noin 550 000 ihmistä. Tämä selittyy sillä, että venäläinen ostosmatkallaan tai suomalainen bensanhakumatkallaan joutuu käymään rajatarkastuksessa kaksi kertaa, kerran mennessä ja kerran tullessa.

Joka tapauksissa tarkistettavien matkailijoiden määrä on suuri.

– Keskimääräisenä arkipäivänä rajan ylittää Lappeenrannan Nuijamaalla 7 000–8 000 ihmistä. Vilkkaimpana päivänä lauantaina määrä on 11 000–13 000 ja juhlapyhinä yli 13 000, kertoo rajatarkastusupseeri Kimmo Sainio Kaakkois-Suomen rajavartiston esikunnasta.

Tällainen juhlapyhä on tulossa ihan kohta.

– Venäläisillä on seuraava juhlapyhä 12.6., jolloin on Venäjän kansallispäivä. Silloin tehdään varmasti uusia ennätyksiä, arvioi Sainio.