Imatran keskustan kävelykadulla kävelee vastaan rauhallisen oloinen nainen. Hän näyttää hyvin seesteiseltä huolimatta siitä, että kymmenen vuotta sitten hänet käytännössä karkotettiin tästä kaupungista.
Lähtö Imatralta oli Marja-Sisko Aallolle niin suuri koettelemus, että vasta viime aikoina hän on pystynyt katsomaan kaupunkia rauhallisin mielin.
– Nämä ovat tuttuja kulmia ja täällä on paljon ihania ihmisiä. Eiväthän kaikki olleet minua vastaan, eikä kaikkien kanssa ole ollut ongelmia.
Nyt hän on ollut Imatralla yötä sukulaistensa luona. Edellisenä iltana naapurikaupunki Lappeenrannan kirjasto oli täyttynyt, kun Marja-Sisko Aalto oli siellä kertomassa uusimmasta kirjastaan.

Marja Sisko Aalto puhuu yhtä rauhallisesti kuin on aina puhunut. Hänen äänessään ei kuulu katkeruutta. On vuosi vuodelta helpompaa palata takaisin Etelä-Karjalaan.
– Joidenkin kanssa oli ongelmia. Heistäkin osa on tullut kertomaan minulle, miten ovat nyt ajatelleet asiaa toisin, jopa anteeksipyyntöjä on tullut. On ihanaa kun ihmiset tulevat juttelemaan, kertoo Aalto.
Tunteikas tunnustus
Kaikki alkoi marraskuussa 2008. Imatran seurakunnan kirkkoherra Olli Aalto kertoi paikallisen Uutisvuoksi-lehden haastattelussa olevansa transsukupuolinen. Hän tunsi olevansa nainen ja kertoi pukeutuvansa välillä naisten vaatteisiin.
Alkoivat suuret tunteiden purkaukset, joissa kirkkoherra Aaltoa välillä vaadittiin eroamaan kirkkoherran virasta ja syytettiin luottamuspulasta seurakunnan työntekijöitä kohtaan. Kohusta kirjoittivat ja kertoivat käytännössä kaikki valtakunnan lehdet ja muu media. Aihe oli ihmisten ykköspuheenaihe viikkokausia.
Seuraavan talven aikana Aallolle tehtiin sukupuolenkorjaus ja maaliskuussa 2009 Olli Aallosta tuli virallisesti Marja-Sisko Aalto.
Sairauslomansa jälkeen Aalto halusi palata hoitamaan kirkkoherran virkaansa. Se alkoi kuitenkin käydä mahdottomaksi, sillä kohu ei laantunut.

Imatralla kerättiin jo nimilistaa, ettei Aalto enää palaisi.
Maaliskuussa 2010 Marja-Sisko Aalto päätti erota kirkkoherran virasta, jota hän oli hoitanut 24 vuotta.
– Jouduin irtisanoutumaan ihan säilyttääkseni itsekunnioitukseni ja että yleensä elämä jatkuu. Oli se niin rankka ryöpytys, kertoo Marja-Sisko Aalto nyt 10 vuotta irtisanoutumisensa jälkeen.
Aalto haki yli 20 työpaikkaa, mutta kokeneelle kirkkoherralle ei enää ollut käyttöä, kunnes syksyllä 2010 Kuopion hiippakunta valitsi hänet hiippakunnan notaarin virkaan.
Tällaista on uusi elämä
Marja-Sisko Aalto on Imatralta lähdön jälkeen asunut Kuopiossa. Hän työskenteli Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa, kunnes jäi eläkkeelle pari vuotta sitten. Alusta lähtien hän nautti uudesta työstään.
– Tuntui erinomaisen hyvältä, että sain palvella kirkkoa, joka oli ja on edelleen minulle hyvin rakas yhteisö. Sen eteen haluan tehdä työtä myös eläkkeellä ollessani, kertoo Aalto.
Notaarina hän ei ollut enää esimies, vaan asiantuntija.
– Kaikkein mieluisin tehtävä notaarina oli tulevien uusien pappien rekrytointi, työhön perehdyttäminen ja heille työpaikkojen järjestäminen. Siinä sai kivan tuntuman kirkkomme tuleviin työntekijöihin, kulkea hiukan aikaa heidän rinnallaan ja auttaa eteenpäin.
Omaa elämäänsä Kuopiossa Marja-Sisko Aalto kuvaa sanalla helppo.
– Pitkälti sen takia, että siellä minä en ole koskaan siinä toisessa roolissa oikeastaan ollutkaan. Olen saanut tehdä työtä omana itsenäni, olen saanut myönteistä palautetta ja elää naisen elämää siinä missä kuka tahansa muukin.
Kaikki eivät jaksa
Vaikka Marja-Sisko Aallon sukupuolenkorjauksesta ei ole aikaa kuin reilut 10 vuotta, oli hän ensimmäisiä sukupuolenkorjauksestaan avoimesti kertoneita ihmisiä.
Marja-Sisko Aallon tarinasta tuli tienraivaaja muillekin vastaavan kokeneille.
Nykyään hän tukee muutamia saman asian kanssa painivia.
– Sanon suoraan, että se on aika rankka tehtävä. Monella näiden asioiden kanssa kipuilevilla on niin rankka elämäntilanne, että sen yhdessä selvitteleminenkin vie aikaa ja voimavaroja. Yritän olla heille tukihenkilönä ja auttajana.

Marja-Sisko Aalto kertoo, että vertaistukena toimiminen on rankkuudesta huolimatta tärkeää, koska transsukupuolisten ihmisen keskuudessa itsemurhariski on hänen mukaan suurempi kuin raskaiden huumeiden käyttäjillä.
– Olemme varmasti siinä suhteessa se kaikkein pahin ihmisryhmä. Monilla elämä on niin raskasta, etteivät he kerta kaikkiaan vaan jaksa. Ongelmana ei usein ole se mitä itse on, vaan miten muut ihmiset suhtautuvat.
Elämää kerrostalossa
Marja-Sisko Aallon nykyarkeen kuuluu lukemista ja kirjoittamista. Hän kertoo ulkoilevansa paljon, talvella mielellään hiihtoa ja kesällä suunnistusta.
Ahkerasta kirjoittamisesta on osoituksena viisi dekkaria, joista uusin Timantti ilmestyi viime syksynä. Seuraava on tulossa puolen vuoden kuluttua.
– Päivittäinen elämä on tavallista kerrostaloelämää. Minun elämäni on mielestäni kivaa.

Perheeseen kuuluu puoliso Birgitta ja kaksi kissaa: Erkki ja Iida.
– Birgitan kanssa en valitettavasti voi olla naimisissa, kun kirkko ei suostu vihkimään.
Avautui toinen ovi
Marja-Sisko Aalto puhuu rauhallisesti kuin pappi. Välillä vähän naurahtaa, mutta on kovin samanlainen kuin parikymmentä vuotta sitten.
– Olen ihan sama ihminen kuin ennenkin. Olen vähän eri näköinen ja elän pikkuisen toisenlaista elämää, mutta ammattitaito ja kokemus ovat ihan ennallaan – elleivät jopa lisääntyneet, sanoo Aalto.
Marja-Sisko Aalto muistelee vielä viimeisiä aikojaan Imatran kirkkoherrana, kun ryöpytys oli rankimmillaan ja ihmisarvo koetuksella. Siitäkin selvittiin.
– Elämä järjestyy. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu jossain. Olen luonut uran ihan toisella alalla tuomiokapitulin virkamiehenä ja nyt jo täysin palvelleena eläkkeellä.
Vastoinkäymisistä huolimatta uskonpuute ei Marja-Sisko Aallolle ole missään vaiheessa iskenyt. Omaa suhdettaan Jumalaan hän kuvaa lämpimäksi.
– Koetamme puolin ja toisin ymmärtää toisiamme ja kunnioittaa. Minulla on aina ollut omasta mielestäni läheinen ja turvallinen suhde Jumalaan, joka näkee myös minun inhimilliset heikkoudet, puutteet, virheet ja miksei synnitkin. Itse hän on minut luonut ja hänen kanssaan on ihan hyvä keskustella ja joskus vähän väitelläkin.

Oman itsensä kanssa Marja-Sisko Aalto kertoo tulleensa aina hyvin toimeen.
– Minä olen ollut aina enemmän tai vähemmän sinut itseni kanssa. Silloin aikaisemmin kun jouduin elämään kaksoiselämää, ongelma oli lähinnä se, miten pärjään niiden ihmisten kanssa, jotka suhtautuivat minuun hyvin oudolla tavalla. Yritin olla uskottavasti mies, vaikka en sitä ollut.
Aikaa miehenä Marja-Sisko Aalto ei enää kaipaa.
– Se oli henkisesti hirvittävän raskasta. Kai minä olin siinäkin uskottava, mutta on todella paljon vapauttavampaa, kun ei enää tarvitse peitellä yhtään mitään, vaan saan olla oma itseni.