Saimaan alueen suurin sisävesiristeily- ja reittiliikennealus M/S Blue White Eagle pysäköi Lappeenrannan Rauhan satamaan kesällä 2011. Laiva tuotiin Lappeenrannan Rauhan rantaan Saimaa Open Air -festivaaliin majoitustilaksi.

Aluksen olemisesta Rauhassa oli sovittu suullisesti, ja sen oli tarkoitus olla siellä 2–3 viikkoa. Aluksen omistanut matkailuyhtiö ajautui kuitenkin konkurssiin, ja Blue White Eagle jäi laituriin yli kuudeksi vuodeksi.

Rauhan rannassa toimiva yritysmaailma, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja laituria hallinnoiva Marinetek ottivat syksyllä 2012 yhteyttä Lappeenrannan seudun ympäristötoimeen.

He toivoivat aluksen siirtoa edes jollain keinoin pilaamasta rannan miljöötä. Ympäristötoimi ei tuolloin voinut tehdä asialle mitään, sillä se katsoi aluksen siirron olevan sopimusrikkomus, ja kaupungilla ei ollut osuutta asiassa.

Tammikuussa 2014 aluksen kuntoon alettiin kiinnittää laajempaa huomiota. Alus oli edelleen kiinni edelleen laiturissa, jonka rakenteet olivat vaurioituneet tuulen heilutellessa suurikokoista alusta. Aluksen pelättiin jopa lähtevän ajelehtimaan laitureineen Saimaalle seuraavan myrskyn sattuessa.

Heinäkuussa konkurssipesästä löytyi laivalle omistaja, Pekka Sivonen. Haastemies kuuli Sivosta asiassa elokuussa ja syksyllä 2014 alus määrättiin poistettavaksi. Ympäristötoimi antoi paperit haastemiehelle, joka ei kuitenkaan tavoittanut Pekka Sivosta koko syksyn aikana. Sivonen onnistui pakoilemaan haastemiestä, ja paperit palautuivat Lappeenrannan ympäristötoimelle tammikuussa 2015. Helmikuussa ympäristötoimi laittoi haasteen lehteen ja Sivosen valitusaika asiassa alkoi. Hän lupasi hoitaa aluksen pois Rauhasta kevään aikana. Mitään ei tapahtunut.

Kesän 2015 aikana Sivonen kertoi muun muassa löytäneensä alukselle ostajan, mutta lopulta Sivonen kertoi selvittävänsä, saako laivan vielä ajokuntoon. Elokuussa kaupunki pyrki takavarikoimaan aluksen, jotta sen hävittäminen Rauhan rannasta saataisiin tehtyä. Sivonen valitti asiasta viime tingassa ja Itä-Suomen hallinto-oikeus alkoi pohtia, käsitteleekö se valitusta.

Vielä vuoden 2015 syksyllä Blue White Eagle siirtyi uuden omistajan, Niocon-yhtiön haltuun. Uusi omistaja ei kuitenkaan pitänyt kiirettä laivan siirtämisen kanssa.

Joulukuun puolivälissä Itä-Suomen hallinto-oikeus ilmoitti ottavansa käsittelyyn Sivosen valituksen. Tammikuussa 2016 Lappeenranta valitti asiasta. Sen mielestä hallinto-oikeuden ei tulisi edes käsitellä Sivosen tekemää valitusta.

Jottei Blue White Eaglen tarina olisi vailla käänteitä, huhtikuussa uusi omistaja Niocon ilmoitti aloittaneensa laivan kunnostustyöt ja siirtävänsä sen telakalle Savonlinnaan touko- kesäkuun aikana. Alusta ei koskaan siirretty. Ongelmia oli muun muassa siirtoluvassa.

Tämän vuoden tammikuussa Itä-Suomen hallinto-oikeus ilmoitti hylänneensä Blue White Eagle -laivan entisen omistajan Pekka Sivosen valituksen laivan takavarikointipäätöksestä. Lappeenrannan kaupungin lakimiehet selvittivät ratkaisun vaikutuksen, koska omistaja oli jo ehtinyt vaihtua prosessin aikana.

Lopulta Lappeenrannan seudun ympäristötoimi laittoi aluksen myyntiin keväällä. Maaliskuussa siitä jätettiin kaksi ostotarjousta. Ympäristötoimi kuitenkin hylkäsi tarjoukset, koska kumpikaan niistä ei täyttänyt kilpailutuksen luottokelpoisuusehtoja.

Aluksesta järjestettiin toinen tarjouskierros ja se tuotti tulosta tämän vuoden toukokuussa. Lappeenrantalainen Stella Polaris ab -yritys tarjosi laivasta 2 000 euroa. Kuukautta myöhemmin Stella Polaris ab kuitenkin peruu kaupan, ja Lappeenranta alkoi etsiä jälleen ostajaa laivalle.

Kun usko laivan lähtöön Rauhan satamasta hiipuu, alkaa paikallinen Hito hyvä -brändi tehdä Blue White Eagle t-paitoja ja mukeja. Kansan suussa laiva sai nimen Aavelaiva.

Somessa ja paikallislehtien tekstiviestipalstoilla ehdotetaan laivan upottamista sukelluskohteeksi, jotkut ehdottavat sen kunnostamista esimerkiksi kahvilaksi.

Elokuussa 2017 tuli kuitenkin uutinen, että Blue White Eagle on mennyt kaupaksi. Lappeenrannan seudun ympäristötoimi myy aluksen Meriaura-yhtiölle. Aluksen myyntihinta on 2 000 euroa. Myynnin yhteydessä laivan omistus siirtyy Niocon Oy:n konkurssipesältä Meriauralle. Laivan omistanut Niocon haettiin konkurssiin kesäkuussa.

Meriaura on ilmoittanut siirtävänsä aluksen Naantaliin syyskuun loppuun mennessä. Länsirannikolla aluksen kohtaloksi koituu romuttaminen. Laivan uusi omistaja uskoo, että jopa 85 prosenttia laivan osista päätyy kierrätykseen.

Nyt näyttää siltä, että laiva todellakin lähtee Rauhan satamasta. Jos suunnitelmat toteutuvat, Blue White Eagle hinaus alkaa Lappeenrannan Rauhan sataman laiturista 5.9.2017.

Lappeenrannan kaupungille on aiheutunut kuluja laivasta 28 035,35 euroa. Tämä sisältää pilssivesien poiston kahdesti, viime talvena tehdyn uppoamisen estävän ylläpidon sekä erilaisia muita teknisiä toimenpiteitä, jottei alus aiheuttaisi ympäristövahinkoja. Tämän lisäksi alus on sitonut paljon lappeenrannan kaupungin työntekijöiden työaikaa.

Kaupunki vähentää laivan 2 000 euron myyntihinnan, mutta jää lopulta maksumieheksi 26 000 euron verran.

Alkujaan Blue White Eagle hankittiin Suomeen vuonna 2000. Alus tuli Saksasta Frisia III -nimisenä, mutta Suomessa sen nimeksi tuli Koli III.

Alus oli sisävesiemme pisin matkustajalaiva. Se pystyi kuljettamaan 120 päivä- ja 35 hyttimatkustajaa. Laiva risteili Saimaa Ferries oy:n omistuksessa Nurmeksen ja Savonlinnan väliä ja vuodesta 2006 alkaen Lappeenrannan, Savonlinnan ja Kuopion välillä.

Vuonna 2008 laiva myytiin Blue White Resorts Oy:lle, jolloin nimi vaihtui Blue White Eagleksi.

Taipalsaaren kirkonkylän Pölkky baarin eteen pyrähtää 15 pyöräilijän joukko. Ryhmä koostuu Savitaipaleen koulukeskuksen opettajista ja yhdestä vanhemmasta.

Opettajat ovat viemässä upouusia maastopyöriä Savitaipaleen koulukeskukseen. Matkaa on taitettu jo noin puolet yli 40 kilometrin matkasta.

Useat koulut Etelä-Karjalassa ovat hankkineet tai ovat hankkimassa koulukyydillä saapuville oppilaille polkupyöriä kouluun. Pyöriä hankitaan, koska oppilaat eivät voi itse ajaa pyörällä kouluun, koska asuvat liian kaukana.

Taustalla on pyrkimys saada oppilaat liikkumaan enemmän. Koulun omat pyörät tarjoavat pyöräilymahdollisuuden kaikille.

– Tarkoitus on viedä uuden opetussuunnitelman mukaisesti opetusta koulun seinien ulkopuolelle. Koulun omat pyörät antavat kaikille tasavertaisen mahdollisuuden liikkua pyöräillen Savitaipaleen upeassa luonnossa, Savitaipaleen koulukeskuksen rehtori Petri Kyyrä kertoo.

– Päätimme hankkia oikein maastopyörät. Niitä voi hyödyntää esimerkiksi polkupyöräsuunnistuksessa tai ajalla maastolenkkejä myös muissa aineissa kuin liikunnassa, Savitaipaleen koulukeskuksen liikunnanopettaja Ari Mykkänen kertoo.

– Pyörillä voidaan mennä pitämään vaikka oppituntia jossain muualla kuin koulussa.

Valtiolta liikkumisrahaa

Savitaipaleen opettajien pyöräretki päätettiin järjestää Liikkuva koulu -ohjelman hengessä. Ohjelma on kanavoinut jo vuodesta 2013 valtion rahaa liikunnan edistämiseen kouluissa.

– Liikkuva koulu -rahoitus on osasyy siihen, että ollaan saatu budjetoitua rahat näihin pyöriin, rehtori Petri Kyyrä kertoo.

Myös muualla Etelä-Karjalassa kouluihin hankitaan polkupyöriä Liikkuva koulu -rahojen turvin. Näin on esimerkiksi Lappeenrannassa.

– Pyöriä on hankittu ainakin Pontuksen, Skinnarilan, Kimpisen ja Sammonlahden kouluihin, Lappeenrannan opetustoimenjohtaja Mari Routti kertoo.

Vielä 1990-luvun puolessa välissä valkoselkätikan uskottiin katoavan Suomesta kokonaan. Pesiä oli vuodessa alle 20.

– Oltiin siinä uskossa, että peli alkaa olla menetetty, kertoo suunnittelija Timo Laine Metsähallituksen Luontopalveluista.

Valkoselkätikan suojelu alkoi toden teolla, ja samalla suomalaiseen kantaan tuli vahvistusta yllättävästä suunnasta.

– Saatiin Venäjältä mukavia vaellusvoittoja, sanoo Laine.

Valkoselkätikkakanta on ollut paikoin jopa erinomainen Suomen kaakkoisrajan takana Venäjällä. Sieltä Suomeen on viime vuosien aikana tullut valkoselkätikkoja, jotka ovat parantaneen merkittävästi Suomen valkoselkätikkakantaa.

– Vuosi 2015 oli poikkeuksellinen. Silloin tuli kymmeniä pareja Suomeen, kertoo Laine.

Jopa 300 pesivää paria

Suomen valkoselkätikkojen määrä on 20 vuodessa moninkertaistunut. Kun 1990-luvulla pesiviä pareja oli parikymmentä, niin nyt niitä on jo satoja.

– Pesälaskennassa saatiin 151 pesintää, mutta todellisuudessa niitä on jopa 300, kertoo Timo Laine Metsähallituksen Luontopalveluista.

Pesiä havaitsevat lintuharrastajat, mutta hekään eivät tietenkään kaikkia pesiä huomaa. Joka tapauksessa tänä vuonna pesintä onnistui paremmin kuin ennakoitiin.

– Odotettiin heikompaa tulosta, kun oli niin rankka kevät, sanoo Timo Laine.

Erityisen hyvin pesintä onnistui Etelä-Karjalassa ja nimenomaan Lappeenrannan seudulla. Etelä-Karjalassa pesiä löydettiin tänä kesänä 54, Pohjois-Karjalassa 28, Etelä-Savossa 19 ja Päijät-Hämeestä 11.

Pirkanmaalla tavattiin 9, Kanta-Hämeessä 7, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla 6, Keski-Suomessa 3 ja Pohjois-Pohjanmaalta 4 pesintää. Lisäksi yhdet pesimishavainnot olivat Pohjois-Savossa, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Lapissa.

Etelä-Karjalan hyvä valkoselkätilanne selittyy Venäjältä Suomeen tulevilla valkoselkätikoilla, jotka siirtyvät rajan takaa Suomeen. Venäjällä sopivia asuinsijoja on metsänhoidon vähäisyyden vuoksi ollut runsaasti, ja siksi valkoselkätikkakanta on Venäjällä ollut paikoin erinomainen. Tosin Venäjälläkin hakkuumäärät nousevat, mikä saattaa hankaloittaa valkoselkätikan elinmahdollisuuksia myös Suomen lähialueilla.

– Onneksi Venäjällä metsäreserviä on paljon, joten hyvät elinolosuhteet jatkuvat vielä pitkään, kertoo Timo Laine.

Ravintopuut vähissä

Valkoselkätikan pesäpaikkoja Suomessakin on, mutta ravinnon saaminen on hankalampaa. Pesäpuukseen valkoselkätikka suosii lehtipuita, kuten koivua, haapaa tai raitaa. Valtaosa pesistä on lahovikaisissa koivuissa.

– Kriittisintä on se ravinnon määrä, jota pitäisi löytyä erityisesti talviaikaan lahoista lehtipuusta. Sitä ravintoa tikka käyttää myös kesäaikana poikasten ruokkimiseen, kertoo Timo Laine Metsähallituksen Luontopalveluista.

Valkoselkä siis tarvitsee lahopuissa olevia eliöitä, kuten esimerkiksi kovakuoriaisten toukkia.

– Ilman niitä valkoselkätikalla ei ole elinmahdollisuuksia.

Suomesta lahopuut alkavat olla vähissä, eikä niistä siksi ravintoa valkoselkätikalle irtoa.

– Tavoitteet Suomessa metsähakkuiden lisäämiseen ovat valtaisat. Se puu, mitä ei pystytä käyttämään kuin polttamalla, niin sekin otetaan metsästä käyttöön. Tulevaisuuden näkymä on lohduton, tuskailee Timo Laine.

Timo Laine harmittelee, että kun hyviä tikkametsiä on kasvamassa, niin puut korjataan pois.

– Ne eivät ehdi koskaan siihen vaiheeseen, että tikka siellä pesisi.

Kolme munaa kesässä

Valkoselkätikka on hyvin paikkauskollinen ja pitkäikäinen lintu. Kun se reviirinsä löytää, niin se pysyy siinä lopun elämäänsä.

Lintu tekee kesässä yhden poikueen.

– Pesässä on yleensä aina kolme munaa. Joskus harvoin on tavattu neljä tai viisi munaa, kertoo suunnittelija Timo Laine Metsähallituksen Luontopalveluista.

Laineen mukaan valkoselkätikka levittäytyy pikku hiljaa Suomen etelä- ja länsirannikkoa pitkin. Poikaset ja Venäjältä tulevat valkoselkätikat sieltä hakevat reviiriä itselleen.

– Länsi-Suomeen rannikolle maankohouma-alueille on tullut uutta pesintäaluetta. Sinne on tullut hyviä tikkametsiä, kertoo Timo Laine.

Rapistunut Blue White Eagle -alus on irrotettu onnistuneesti laiturista Lappeenrannan Rauhassa. Rautu-hinaaja veti aluksen laiturista irti tiistaina kello 14 jälkeen.

Ihan heti alus ei Rauhan maisemista katoa. Laiva seisoo rannan läheisyydessä Rautua suuremman Varma-hinaajan vieressä tiistain ja keskiviikon välisen yön. Hinaajan vieressä laivassa tehdään vielä viimeisiä lähtövalmisteluja.

Hinaus kohti Saimaan kanavaa ja Naantalia alkaa tämän hetken suunnitelmien mukaan varhain keskiviikkoaamuna.

Alus hinataan länsirannikolle kahden hinaajan voimin. Hinauksen hoitaa Idäntie-yhtiö.

Blue White Eagle on seisonut tyhjillään Rauhassa runsaat kuusi vuotta ja siitä tuli murheenkryyni Lappeenrannan kaupungille.

Kaupunki sai monien käänteiden jälkeen myytyä aluksen turkulaiselle Meriaura-yhtiölle, joka hinauttaa aluksen romutettavaksi.

Sosiaalisessa mediassa leviävistä haasteista on tullut lasten ja nuorten arkipäivää. Kyse on niin kutsutuista rohkeuskilpailuista, joista kerrotaan kännykkäkuvilla. Kuvaamista edeltää tilanne, jossa ryhmässä kokeillaan mitä kukin uskaltaa.

Esimerkiksi Kaakkois-Suomen poliisista kerrotaan yksittäisistä tapauksista, joissa on juostu junan tai auton edestä viime hetkellä syrjään tai radalle on viety esineitä ja jääty katsomaan junan tuloa aivan radan viereen. Poliisin tiedossa on myös, että siltojen rakenteissa on kiipeilty ja hypitty silloilta veteen.

Viime kuukausien ilmiö on ollut katoille kiipeily.

– Se on "rohkeutta" vaativista tehtävistä yleisin. Niitä on kesän aikana ollut useita Kaakkois-Suomessa, puhutaan varmaankin yli kymmenestä tehtävästä kevään ja kesän aikana. Jollakin tavalla se on jännityksen hakua. Tapaukset ovat yleisimpiä kesällä, kertoo ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisista.

Katoilla kiipeilystä on havaintoja kuluneeltä kesältä myös muualta Suomesta, ainakin Helsingistä, Tampereelta , Valkeakoskelta ja Somerolta.

"Pitää olla yhtä hyvä kuin muut"

Sosiaalisen median rohkeushaasteilla lapset ja nuoret hakevat mainetta ja kunniaa toistensa joukossa.

– Tilanteet liittyvät kasvamisen vaiheeseen, jossa vanhempien merkitys vähenee ja kavereiden merkitys lisääntyy. Pitää vahvistaa sitä, että kuuluu joukkoon ja on yhtä hyvä kuin muut, sanoo lasten psykiatriassa työskentelevä johtava psykologi Sirpa Sammalo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä.

Nämähän voivat lähteä vaikka vain vitsistä. Sirpa Sammalo

Haasteiden kirjo vaihtelee harmittomasta pelleilystä vaarallisiin temppuihin. Yksi viattomista esimerkeistä on yritys olla nauramatta mahdollisimman pitkään ja vaarallisista puolestaan se, että hypätään viime tingassa pois junan tai auton alta.

Kotkalaisilla Tiia Suikilla ja Mari Räinällä on 12-13 vuotiaita lapsia. Molemmilla äideillä jälkikasvun sosiaalisen median käyttö on seurannassa ja ohjeistettu.

– Haluan tietää millaisia kuvia poikani Instagramiin laittaa. Minulla on käytettävissäni konsteja, joilla seuraan pojan toimintaa somessa. Olen myös varoitellut erilaisista haasteista. Tuntuu siltä, että viestini meni perille, sanoo Tiia.

– Someen ei mennä ilman ohjeita. Itse en ole Instagramissa, mutta isosisko seuraa mitä pienempi lapsista siellä tekee, kertoo Mari.

Pienetkin lapset tietävät jo mikä on some

Yksittäisten rohkeustestien syntyjuurista on vaikea tehdä varmoja johtopäätöksiä. Jäljet viittaavat kuitenkin tiettyyn suuntaan.

– Ensituntumalta tulee mieleen kysymys "uskallatko?". Eli joku haluaa näyttää, että pystyy tekemään jotain ja selvittää samalla, pystyvätkö muut.

– Nämähän voivat lähteä vain vaikkapa vitsistä. Tai sitten joku haluaa kokeilla, lähteekö jokin ilmiö liikkeelle, pohtii Sammalo.

Yksi olennaisimmista kysymyksistä sosiaalisen median haastepeleissä on se, miten pitkä askel harmittoman leikin ja vaarallisen temppuilun välillä on. Kyse on siitä, miten lapset ja nuoret haasteisiin suhtautuvat.

– Meillä on lapsia, jotka pystyvät hyvinkin pienenä miettimään jostain tempusta, että tuo on ihan hullua. Mutta joukossa on aina myös hauraita lapsia, joille on epäselvää mikä on oikein ja mikä väärin.

Sirpa Sammalon mukaan vanhempien kannattaa pysytellä sosiaalisen median kehityksen perässä.

– Tosiasia on se, että nykyään jo ekaluokkalaiset tietävät mikä on some.

Myrskyrintama lähestyy Suomea. Ennuste lupaa vaarallisen voimakkaita ukkospuuskia. Ilmatieteen laitos antaa vaaratiedotteen ja kehottaa kansalaisia siirtymään sisätiloihin.

Ihmiset ovat epätietoisia ja tukkivat hätäkeskusten linjat turhilla kysymyksillä: "Mitä tehdä kaatuneelle puulle?" tai "koska sähköt palaavat?".

Kun tiedontarve on suurimmillaan, pelastuslaitosten viestintä hiljenee.

Näin tapahtui viimeksi elokuussa, kun Kiira-myrsky moukaroi Etelä- ja Itä-Suomea. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.

Kiiraa ei näkynyt somessa

Arvion mukaan noin 2,5 miljoonaa suomalaista käyttää Facebookia. Se on valtava määrä. Miksi pelastuslaitokset eivät käytä tätä kanavaa häiriötilannetiedottamiseen?

Asiaa on nostanut esille Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vs. valmiuspäällikkö Johanna Franzén tiukkasävyisessä blogitekstissään. Hän kritisoi pelastuslaitosten tiedottamista muun muassa näin:

Tilanteessa, jossa Ilmatieteen laitos on antanut vaaratiedotteen ja kehottanut ihmisiä pysymään sisätiloissa myrskyn vuoksi, näkyy pelastuslaitosten Facebook-sivuilla kansalaisille muistutuksia heijastimen käytöstä ja ohjeistuksia siitä, miten palovaroittimen paristot voi vaihtaa. Ei sanaakaan myrskystä. Pelastustoimen häiriötilanneviestintä ei tällä hetkellä ole edes lapsenkengissään, vaan kenkiä ei edes ole olemassa. Johanna Franzén

Franzénin havainto osuu pääpiirteittäin kohdalleen. Vain harva Etelä-Suomen pelastuslaitos välitti tietoa Kiira-myrskystä Facebookissa.

Esimerkiksi Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen pelastuslaitokset eivät tehneet myrskyn aikana yhtään päivitystä. Tosin esimerkiksi Helsingin pelastuslaitos oli aktiivinen Twitter-kanavallaan.

Häiriötilanteessa ihmisten tiedon tarve kasvaa. Jos tietoa ei ole tarjolla riittävästi, sitä haetaan hätäkeskuksesta. Kiira-myrsky ruuhkautti hätäkeskuksia, ja soittojonot venyivät lähes 20 minuutin mittaiseksi. Se on pitkä aika odottaa, jos hätä on todellinen.

Franzén hämmästelee, miksi aiemmista myrskyistä ei ole opittu. Keskustelua häiriötilanneviestinnästä käytiin laajasti jo vuoden 2011 Tapani-myrskyn jälkeen.

– Mitä näistä kokemuksista on opittu? Ilmeisesti ei yhtään mitään, Franzén kirjoittaa.

Viestinnän ammattilaiset puuttuvat

Monella pelastuslaitoksella ei ole lainkaan tiedottajaa. Tällöin viestintä jää henkilöille, joiden päätehtävänä on pelastaa ihmishenkiä. Myrskyn tullen pelastushenkilökunta on maastossa, eikä tietokoneen ääressä.

Ongelman olemassaolosta tunnutaan olevan yksimielisiä asiantuntijoiden keskuudessa.

– Näinhän se on. Johanna (Franzén) osui varmaan aika oikeaan. Näemme isoimpana ongelmana yhtenäisyyden puutteen, sanoo viestintäpäällikkö Milla Meretniemi sisäministeriöstä.

– Kenttä on hyvin kirjava. On hyvin paljon pelastuslaitoksia, joissa viestintää hoidetaan oman toimen ohella, sanoo Pelastusopiston tutkija Aino Harinen.

Harinen vetää Pelastuslaitosten viestintäkäytännöt -tutkimushanketta, jonka tarkoituksena on etsiä keinoja pelastuslaitosten viestinnän parantamiseen.

Pääongelman aiheuttaa Harisen mukaan se, että Suomen 22 pelastuslaitoksesta vastaavat itsenäisesti kunnat. Rahaa ja työvoimaa on alueesta riippuen käytössä eri määrä.

Esimerkiksi vaaratiedottamisesta on määrätty laissa. Häiriötilanteiden tiedotuskanavista ja -tavoista ei kuitenkaan ole olemassa yhteisiä sääntöjä.

– Yhtenäistä linjausta ei ole olemassa, eikä sitä ole edellytetty. On resursseista kiinni, kuinka paljon käytetään sosiaalista mediaa, Harinen sanoo.

Soittojonot lyhyemmiksi somen avulla

Harinen, Franzén ja Meretniemi ovat kaikki sitä mieltä, että sosiaalisen median tehokkaammalla käytöllä olisi mahdollista purkaa hätäkeskusten soittojonoja.

Franzén uskoo myös, että paremmalla tiedottamisella ihmisten turvallisuudentunne parantuisi ja vaaratilanteita voitaisiin välttää.

Maakuntauudistuksen mukana tuleva pelastustoimen uudistus voi vaikuttaa asiaan. Sisäministeriö on uudistusta silmällä pitäen perustanut työryhmän, joka pohtii nimenomaan pelastustoimen viestintää.

– Sisäministeriön ohjausrooli on näillä näkymin vahvistumassa. Sekä media että kansalaiset aivan oikeutetusti odottavat viranomaisilta nykyistä tehokkaampaa viestintää eri kanavissa, ryhmässä mukana oleva Milla Meretniemi toteaa.

Johanna Franzén on sitä mieltä, että suurin osa ongelmasta voitaisiin poistaa yksinkertaisesti rahalla.

– Uskoisin, että monella on halua kehittämiseen, mutta raha on tosi tiukassa, Franzén sanoo.

5.9.2017 kello 17.21: korjattu Milla Meretniemen sukunimi Meretojasta Meretniemeksi.

Valkoposkihanhet ovat tuttu näky Esa Tujulan tiluksilla. Pari vuotta sitten hanhet tekivät selvää Tujulan pelloista.

– Totaalinen tuho. Siitä tulee tuhansien eurojen tappiot. Siemenet ja kaikki työ menivät hukkaan.

Tujula on metsästystä harrastavat maanviljelijä. Hanhiongelmaan hänellä on selvä mielipide.

Totaalinen tuho. Siitä tulee on tuhansien eurojen tappiot. Esa Tujula

– Jonkinlainen valkoposkihanhien metsästys pitäisi aloittaa. Ei niitä loppuun metsästettäisi, senhän näkee kanadanhanhienkin kohdalla. Niitä saa metsästää, ja kanta voi hyvin.

Lintudirektiivi suojelee valkoposkea

Metsästäjäliitto on jo vuonna 2009 esittänyt valkoposkihanhen siirtämistä riistaeläinluetteloon. Monen metsästäjän ja maanviljelijän toive ei kuitenkaan ole lähitulevaisuudessa toteutumassa. Suurin kapula rattaissa on EU:n vuodelta 1979 peräisin oleva lintudirektiivi.

– Kansallisesti emme voi päättää, että laji siirrettäisiin riistaeläimeksi, kertoo ympäristöneuvos Esko Hyvärinen ympäristöministeriöstä.

Ongelma ei silti välttämättä poistuisi. Esko Hyvärinen

EU:n komissio tarkasteli direktiivien toimivuutta viime vuonna, ja ne päätettiin jättää ennalleen.

Lintudirektiivissä on omat liitteensä riistalinnuille, valkoposkihanhea ei niissä ole. Tämän direktiivin vuoksi lintua ei saa metsästää myöskään Suomessa.

Valkoposkihanhi on kasvattanut huomattavasti kantaansa Suomessa kymmenen viime vuoden aikana.

Kanta kestäisi metsästyksen

Vuoden 2016 valkoposkihanhien Suomen pesimäkannaksi laskettiin syyslaskennassa noin 28 500 yksilöä. Vuonna 2008 vastaavaan aikaan valkoposkihanhien määrä oli noin 11 000 yksilöä.

Lisäksi Venäjän arktisella alueella pesivää kantaa levähtää Suomessa muuttomatkallaan jopa satoja tuhansia yksilöitä.

Ympäristöneuvos Esko Hyvärinen sanoo, että kasvava kanta kestäisi metsästyksen. Ongelma ei silti välttämättä poistuisi.

– Muutaman yksilön tappaminen karkottamistoimena ei tutkimustiedon mukaan paljon auttaisi; linnut palaisivat yhtä pian takaisin kuin ne palaavat muidenkin karkottamistoimien jälkeen. Kantaa pitäisi pienentää koko muuttoreitin tasolla todella paljon, jotta ongelmat vähenesivät.

Hanhilla on loputtomat ruokailumaat. Esko Hyvärinen

Keski-Euroopassa osassa talvehtemisalueita valkoposkihanhia on vähennetty poikkeuslupien turvin. Ongelmat jatkuvat silti.

Keski-Euroopassa suurimmat ongelmat

Suomi on suurimpien hanhimäärien osalta onneksi vain läpimuuttomaa. Suurin osa valkoposkihanhista pesii Venäjän tundralla, ja sieltä ne lentävät pohjoiseen Keski-Eurooppaan, erityisesti Hollantiin ja Tanskaan talvehtimaan.

Keski-Euroopan maat ovatkin kärsineet huomattavasti suuremmista vahingoista. Osa hanhista on jäänyt pysyvästi talvehtimispaikkaansa.

– Hanhilla on loputtomat ruokailumaat. Paikallisesti niitä voidan häiritä, mutta ne vaihtavat vain hivenen paikkaa.

Ympäristökeskuksen ympäristöneuvos Esko Hyvärinen lohduttaa suomalaisia sanomalla, että kyseessä on monien Euroopan maiden yhteinen ongelma, johon pyritään löytämään ratkaisuja.

– Nopeaa ratkaisua ei kuitenkaan ole tiedossa.

Lappeenrannassa lemahti erittäin väkevästi keskiviikkona iltapäivällä. UPM:n Kaukaan tehdaskombinaatin vieressä hajuihin ollaan kyllä totuttu, mutta nyt haju oli tavallistakin härskimpää.

UPM:ltä vahvistettiin, että tilanne oli poikkeuksellinen myös yhtiön kannalta.

– Tehtaalta pääsi 35 minuutin ajan täysin puhdistamatta hajukaasuja taivaalle, UPM Kaukaan ympäristöjohtaja Minna Maunus-Tiihonen kertoo.

Raakaa hajusaastetta pääsi pihalle 14.45–15.20 välisellä ajalla.

Tehtaalla hajukaasuja poltetaan soodakattilassa ja hajukaasukattilassa. Tällä kertaa poltto oli poissa pelistä molemmissa paikoissa.

– Ongelman taustalla oli haihduttamon pesuputken laippavuoto. Meillä on tänään ollut ongelmia hajukaasujärjestelmän kanssa koko päivän ajan, Minna Maunus-Tiihonen kertoo.

Kaukaan tehdas sijaitsee aivan Lappeenrannan kaupungin keskustan tuntumassa parin kilometrin päässä kauppatorilta.

Savitaipaleen Viirun kylässä on etsitty yötä myöten tiistaina kävelytysreissulla karkuun lähtenyttä Penni-koiraa. Penni on rodultaan Beaglen ja napolilaisen katukoiran sekoitus.

– Penni lähti yhdessä toisen koirani Sulon kanssa karkuun, kun pysähdyin hetkeksi sienestämään, ja tarkkaavaisuuteni herpaantui, Pennin omistaja Sari Kouki kertoo.

Kouki palasi kotiinsa kolmannen koiransa kanssa. Viiden tunnin kuluttua myös Sulo-koira tuli kotiin karkureissultaan. Penni pysyi kuitenkin kadoksissa.

– Huolestuin vielä enemmän, kun vain se toinen tuli kotiin.

Koiraa lähdettiin joukolla etsimään. Mukaan tuli kymmenkunta kyläläistä, ystävää ja naapuria.

– Vasta yhdeltä lopetimme etsinnät. Etsimme vielä taskulamppujen valossa ojista ja muualta, jossa arvelimme koiran voivan kyyhöttää vaikka haavoittuneena, Kouki kertoo.

Koiraa ei kuitenkaan löydetty, vaikka Kouki jatkoi etsimistä jo aamuneljältä uudestaan.

Jälkikoira mukaan etsintöihin

Keskiviikkona etsintöihin saatiin mukaan Koukin tuttavan naapurin Miina Tattarin Hilma-jälkikoira.

– Annoin sen haisteltavaksi Pennin käyttämiä huopia, Sari Kouki kertoo.

Hilma sai heti vainun ja lähti johdattamaan etsijöitä. Noin kilometrin päässä kodista Sari Koukin kutsuhuuto sai vastaukseksi hiljaista vinkunaa. Lopulta Penni löytyi vettä täynnä olevasta salaojakaivosta, jonka päällä ei ollut kantta.

– Koira oli pitänyt etutassuillaan kaivon reunasta kiinni. Jalat eivät yltäneet pohjaan, Kouki kertoo.

Koira vietiin eläinlääkäriin, joka määräsi lepoa vällyjen alla kotona.

– Nyt hän nukkuu tuolla kolmen peiton alla kuumavesipullo vieressä. Vain pieni nenä näkyy, Sari Kouki kertoo ääni värähtäen.

Eläinlääkärin mukaan koiran pitäisi selvitä koettelemuksesta.

Sari Kouki kiittää kaikkia, jotka lähtivät mukaan etsintään ja erityisesti Hilma-koiraa ja hänen emäntäänsä Miina Tattaria.

Kaakkois-Suomen poliisi varautui yöllä pakkopalautusta vastustavaan mielenosoitukseen, mutta palautus sujui ilman häiriöitä. Afganistaniin aamulla laskeutuneessa koneessa oli yhdeksän nuorta miestä.

Lappeenrannan lentoasemalla oli yöllä silminnäkijöiden mukaan tilannetta turvaamassa kymmenkunta poliisipartiota ja kymmeniä poliiseja.

Poliisi käytti palautuslentoon noin 180-paikkaista tilauslentokonetta, joka lensi Suomeen Tukholmasta. Ennen Lappeenrantaan tuloa kone teki nopean välilaskun Helsinki-Vantaalle, jossa koneeseen nousi lennon sujumista turvaavia poliiseja.

Lappeenrannassa koneeseen nousivat pakkopalautettavat henkilöt sekä lisää poliiseja. Palautettavat oli koottu muun muassa Joutsenon ja Metsälän säilöönottoyksiköistä. Silminnäkijöiden mukaan palautettavat olivat pääasiassa nuoria miehiä.

Lentokone nousi Lappeenrannasta ilmaan hieman ennen puoltayötä. Kone lensi Kabuliin Georgian pääkaupungin Tbilisin kautta, jossa se tankattiin. Suorin reitti Tbilisiin kulkisi Venäjän ilmatilan kautta, mutta kone ei ollut saanut lupaa lentää Venäjälle, vaan se kiersi Viron ja Ukrainan ilmatilan kautta. Lento laskeutui Kabuliin varhain torstaiaamuna.

Palautetut sijoitettu Kabulissa turvataloon

Palautettujen joukossa oli Ali Shah, joka on ollut yhteydessä suomalaisiin ystäviinsä tänä aamuna.

– Alin mukaan kone on laskeutunut Kabuliin, ja että heidät oli viety siirtolaisuusjärjestö IOM:n turvataloon, kertoo Alin kanssa aamulla keskustellut Sanna Valtonen.

Maanantaina Jyväskylässä tapahtuneessa suuressa poliisioperaatiossa vietiin säilöön joukko afganistanilaisia. Heidän joukossaan oli aviopari, jolla on Suomessa syntynyt 8-kuukautinen vauva. Ylen tietojen mukaan perhe ei ollut yöllä palautettujen afganistanilaisten joukossa.

Palautuslennot halutaan pois Helsinki-Vantaalta

Lappeenrannan lentoasema valittiin palautuslentojen lähtöpaikaksi Joutsenon säilöönottoyksikön läheisyyden ja Helsinki-Vantaalla esiintyneiden häiriöiden takia.

– Palautuksia yritetään nykyisin häiritä ja estää massiivisin keinoin ja haluamme varmistaa palautettavien ja muiden lentomatkustajien turvallisuuden sekä lentoliikenteen sujumisen Helsinki-Vantaalla, sanoo Helsingin ulkomaalaispoliisin ylikomisario Liisa Lintuluoto.

Pakkopalautuksia vastustava mielenosoittajaryhmä järjesti heinäkuussa Helsinki-Vantaalla mielenosoituksen, kun poliisi lennätti kentältä pakkopalautettavia Kabuliin.

Lintuluoto ei ota kantaa, miltä kentiltä palautuslentoja tullaan jatkossa järjestämään.

Lappeenrannan palautuslennosta kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.

Poliisi haluaa siirtää pakkopalautuslentoja Helsinki-Vantaalta maakuntakentille. Poliisin huolena ovat palautuslentoihin liittyvät mielenilmaukset ja niiden vaikutus Helsinki-Vantaan lentoliikenteeseen.

Viime yönä poliisi lennätti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita tilauslennolla Lappeenrannasta Afganistanin Kabuliin.

– Halusimme rauhoittaa Helsinki-Vantaan kansainvälisen lentokentän sen vuoksi, että siellä on ollut häirintää, vastustamista ja mielenosoituksia, jotka vaikeuttavat myös muiden matkustajien matkustamista, vastaanottajia ja jopa kansainvälistä lentoliikennettä. Halusimme tämän vuoksi siirtää lennon lähtemään Lappeenrannasta, sanoo maasta poistamisesta vastaava ylikomisario Liisa Lintuluoto Helsingin poliisista.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautusta vastustavat mielenosoitukset ovat Lintuluodon mukaan turvallisuusriski.

– Kyllä se on aika iso turvallisuusriski, kun ajatellaan sitä ihmismäärää joka siellä osoittaa mieltään. Tietenkin mielenosoitus on ihan perusteltu oikeus ihmiselle, mutta se, missä se tapahtuu, täytyy ottaa tarkkaan huomioon, samoin kuin matkustajien ja lentoliikenteen turvallisuus. Se sitoo myös hyvin paljon poliisin resursseja, että muu liikenne saadaan turvattua.

"Lähtökenttä päätetään tapauskohtaisesti"

Lintuluodon mukaan palautuslentojen siirtämisestä kokonaan pois Helsinki-Vantaalta ei ole päätetty. Lähtökentästä päätetään hänen mukaansa tapauskohtaisesti.

– Katsotaan, miten tämä yleinen vastustaminen ja mielenosoitukset ja tilanne Helsinki-Vantaan lentoasemalla kehittyy, ylikomisario Liisa Lintuluoto sanoo.

Jatkossa palautuslentojen määrä todennäköisesti lisääntyy. Esimerkiksi viime vuonna Suomesta palautettiin Irakiin 17 koneellista kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita.

Poliisilla yöllä iso operaatio Lappeenrannassa – afgaaneja palautettiin lennolla Kabuliin

Blue White Eaglen loistonvuodet Suomen sisävesillä olivat vuosina 2004–2007, kun laiva liikennöi Koli III -nimisenä. Alus oli hankittu Suomeen keväällä 2000 Friiseinsaarilta Saksan edustalta. Siellä se oli ollut 700 hengen matkustajalaivana.

Nurmes Marina/Saimaa Ferries -varustamo oli päättänyt vastata toiveeseen, että Saimaalle hankittaisiin täyden palvelun risteilyalus. Laivassa oli oltava kokoa, mutta syväys piti olla pieni, koska laiva liikennöisi sisävesillä.

– Kävin katsomassa laivaa, joka oli silloin vielä nimeltään Frisia III. Todettiin, että se olisi muutettavissa toiveita vastaavaksi, sanoo Matti Turunen.

Turunen oli Nurmes Marina/Saimaa Ferriesin toimitusjohtaja vuosina 1970–2008.

Muutostyöt olivat hyvin kalliit

Ensin Koli III:lla liikennöitiin Saimaalla kahden vuoden ajan. Tänä aikana varustamo tarkkaili, tutki ja opetteli laivaa, jotta muutostöihin uskallettiin alkaa. Vuonna 2004 alkoivat laivan suuret muutostyöt.

– Ainoa osa, joka säilyi edes vähän ennallaan, oli toisen kerroksen ravintolakansi. Koko matkustajakansi muutettiin hyttikanneksi. Siihen tuli 35 todella korkeatasoista hyttiä. Oli jalopuuta ja messinkiä, Turunen kertoo.

Varustamo suunnitteli yhdessä Joptek-yhtiön kanssa laivaan sopiva WC-suihkuelementin. Mutta etenkin laivan sähkötyöt tulivat kalliiksi.

– Laivaan tehtiin niin isot muutostyöt, että se vaati myös koko aluksen sähkötyöt uusiksi. Siitä tuli todella kallis. Varustamo oli veitsi kurkulla, kun aloitettiin liikenne.

Reitinvaihdoksia ja ongelmia

Uudistettu Koli III liikennöi reitillä Nurmes–Koli –Joensuu–Savonlinna. Myöhemmin todettiin, että on oltava siellä missä ihmisetkin liikkuvat. Niinpä vuonna 2006 reitiksi muodostui Lappeenranta–Savonlinna–Kuopio.

– Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Kysyntä oli koko ajan kasvamassa, muistelee Turunen.

Tässä vaiheessa Matti Turusella alkoi olla ikää jo yli 70 vuotta ja erityisesti merenkulkupuolen työntekijöiden etsiminen vei aikaa ja voimia.

– Kyllä minulta alkoi olla siinä jo paukut loppu. Lisäksi sattui pari vahinkoa Koli III:n aikoihin. Laiva jäi kerran Savonlinnaan, koska ei saatu polttoainetta. Lappeenrannassakin ajoimme väärään satamaan. Sitä minä en ymmärrä, miten satamat voi mennä sekaisin.

Turusen mukaan nämäkin asiat näyttivät, miten tärkeää oli löytää ammattitaitoista työvoimaa.

Vuonna 2007 Koli III siirtyi Blue White Resorts Oy:lle. Laivasta tuli Blue White Eagle. Neljä vuotta myöhemmin alus päätyi Lappeenrannan Rauhan sataman laituriin. Yli kuuden vuoden ajan se ruostui hiljalleen ja joutui ilkivallan kohteeksi.

Tiistaina 5.9.2017 alkoi aluksen viimeinen matka, kun sitä alettiin hinata romutettavaksi Naantaliin.

Laivan Suomeen tuonut Matti Turunen kävi laivassa viimeksi puolitoista vuotta sitten.

– Sen olisi saanut sadalla tuhannella eurolla kuntoon, arvelee Turunen.

Lappeenrannan Rauhan kylpyläalueen laiturista tiistaina iltapäivällä Saimaalta alkanut hinaus päättyi varhain perjantaina, kun hinaajat Varma ja Rautu toivat M/S Blue White Eaglen Naantaliin.

Merimatka Suomenlahdella sujui ilman ongelmia

– Laiva oli kevyt vedettävä ja seurasi hyvin hinaajia, pääsimme ajamaan merellä yhdeksää solmua, sanoo hinauksesta vastanneen Idäntie Oy:n toimialajohtaja Björn Jägerskiöld.

Blue White Eagle risteili 2000-luvun alkupuolella Saimaalla, mutta omistajanvaihdosten jälkeen se ehti seisoa Lappeenrannassa Rauhan kylpyläalueen laivalaiturissa kuusi vuotta käytännössä hylättynä. Alus rapistui pahoin ja se oli jatkuvan ilkivallan kohteena.

– Laivan purku alkaa lokakuussa, sanoo aluksen ostaneen Meriaura Oy:n viestintäpäällikkö Elina Mälkiä.

Laiva romutetaan Turun korjaustelakalla Naantalissa. Meriauran tavoitteena on kierrättää 85 prosenttia aluksen materiaaleista. Aluksessa on esimerkiksi merialumiinia, josta teollisuus maksaa hyvin raaka-aineena.

Naantalissa tehtävä purku on osa Tekesin Arktiset meret -ohjelmaa, jonka tavoittena on luoda Suomeen laivojen purku- ja kierrätysteollisuutta.

1950-luvun rock and roll puri muodin lailla suomalaiseen nuorisoon 1970-luvulla. Aallonharjalla kulki lappeenrantalainen Jam Rock Band, joka vuoden 1977 marraskuussa oli Poko Rekordsin studiolla äänittämässä ensisingleään.

– Se oli Pokon historian viides single, sanoo yhtyeen perustajajäsen ja laulaja Jouko Nykter.

Näin tosiaan oli. Jam Rock Bandia ennen Poko Rekordsilta olivat ilmestyneet Teddy & the Tigersin, Eppu Normaalin, Triesin ja Kollaa kestää -yhtyeen singlet.

Levy tuli ulos huhtikuussa 1978 ja siinä olivat kappaleet Devil sekä Come on rock.

Jouko Nykter (laulu ja kitara), Hannu Nykter (laulu ja kitara), Matti Hämäläinen (basso ja laulu) sekä Kalle Kähkönen (rummut) oli tuolloin Jam Rock band. Nimi bändille syntyi jammaamisesta ja rokkaamisesta, kertoo sanomalehti Etelä-Saimaan lehtileike vuodelta 1997, jolloin yhtye juhli 20-vuotista taivaltaan.

Hurjaa aikaa

Jotain Jam Rock Bandin suosiosta 1970-luvun lopussa kertoo kirja Jee, jee, jee – Suomalaisen rockin historia: "Kun Pohjalla-kiertue kokosi Joutsenossa 67 hengen yleisön, Jam Rock band veti samaan aikaan Lappeenrannan VPK:lle tuhat ihmistä 40–100 kilometrin säteeltä".

– Kyllä se aika hämmentävää aikaa. Pari kolme vuotta tehtiin keikkoja, ja suosio oli yllättävän iso, muistelee Jukka Nykter.

Levyt soivat ahkerasti levysoittimissa ja kipusivat Suosikin suosituimpien listoille. Lehdet täyttyivät Jam Rock Bandista kertovista jutuista.

Soittaminen oli kuitenkin bändin jäsenille pelkästään harrastus ja hauskanpitoa. Harrastuksena se on säilynyt näihin päiviin saakka.

– Seurojentaloilla ja VPK-taloilla esiinnyttiin. Lähinnä ne olivat isoja halleja. Ravintoloissa ei esiinnytty, kertoo Nykter.

Jam Rock Bandin ensimmäinen LP Wax ilmestyi syyskuussa 1979. Tuolloin joukkoon oli tullut myös saksofonisti Rauno Paananen. Levyllä oli 14 raitaa, joista b-puolen viides raita on Wasting your time.

– Se on hyvin perusbiisi, mitä meillä oli silloin setissä ja on edelleen.

Hiljaisuus koittaa

1980-luvun alkupuolella rockabilly- ja rock and roll -buumi alkoivat Jouko Nykterin mukaan hiipua, ja se näkyi myös Jam Rock Bandin suosiossa.

– Se näkyi keikkamäärissä. Pikkuhiljaa keikat loppuivat ja mekin lopetimme vuonna 1984.

Vaikka suuret keikat loppuivat, niin Jam Rock Band ei kuitenkaan ihan kokonaan lopettanut. Silloin tällöin yhtye on koonnut rivinsä ja astunut estradille.

Vaikka bändi oli aina esiintynyt englanniksi, teki Jam Rock Band vuonna 1996 yllättäen suomenkielisen levyn En liian vanha rokkaamaan.

– Atte Blom ehdotti, että suomen kielellä tehdään levy. Pasi Tanskanen väsäsi lauluihin suomenkieliset sanat, ja ei muuta kuin studioon, kertoo Jouko Nykter.

40 vuotta on kulunut ja suosio jatkuu

Yhtye kokoontuu edelleen esiintymään muutamia kertoja vuodessa. Vuosien aikana kokoonpano on toki hieman muuttunut ja väki vaihtunut.

18.1.1978 sanomalehti Lappeenrantalainen kertoo viittä päivää aiemmin järjestetystä Jam Rock Bandin keikasta: "Viime perjantaina yhden singlen levyttänyt Jam Rock Band esiintyi virallisesti ensimmäisen kerran nykyisessä kokoonpanossaan suurelle yleisölle, ja tulos oli sen mukaista että tämäkin yhtye antaa jatkossa vielä kuulua itsestään."

9. syyskuuta 2017 Jam Rock Band pitää 40-vuotisjuhlakonserttinsa Lappeenrannassa. Konsertti myytiin hetkessä loppuun.

Kampausta vaan ei enää pysty tekemään tötterölle.

– Kyllä se menee enemmän tänne taakse, naurahtaa Jouko Nykter.

Itärajalla Keskisaaren kylän kohdalla raja kulkee viivasuoraan 10 kilometrin matkan. Talon kohdalla se heittää yhtäkkiä itään, kiertää pellon reunaa pitkin ja palaa takaisin linjaansa.

Talon asukas Kirsti Lautala seisoo pihassaan paikassa, joka voisi olla nyt osa Venäjää.

– Tästä se raja olisi mennyt, kertoo Kirsti kävellen vanhan navetan takana.

Pajukossa näkyy sammaloitunut kivijalka, joka kuului saunalle. Vain se olisi jäänyt Suomeen jos Neuvostoliiton suunnitelmat talvisodan jälkeen olisivat toteutuneet.

Jotain kuitenkin tapahtui.

Tämä juttu kertoo rajassa olevasta Molotovin mutkasta, Mäkelän talon kohtalosta sekä verisestä sotilaasta, joka tuli rajan takaa.

Talvisota 1940: mutkan syntyhistoria alkaa

Suomi hävisi talvisodan keväällä vuonna 1940. Voitto ei tullut niin helposti kuin Neuvostoliitto odotti. Maa oli tarkoitus valloittaa ja miehittää. Tämä kuitenkin epäonnistui.

– Neuvostoliiton tavoitteena oli valloittaa Suomi. Keskeistä oli kaapata alueita siinä vaiheessa, kun todettiin, ettei Talvisota mennytkään kuin oli suunniteltu, kertoo Suomen historian dosentti Juha Pohjonen.

Valtausten varmistamiseksi raja vedettiin uudelleen.

Kävi niin, että Josif Stalin joukkoineen veti niin leveän rajan karttaan, että viivan leveys vastasi maastossa parin kilometrin levyistä kaistaletta.

– Suomalaiset neuvottelijat saivat kartan eteensä, kun he menivät Moskovaan 12.3.1940 kuulemaan rauhanehdot. Viiva oli todellakin niin leveä ja kartan mittakaava pieni, että siitä syntyi ongelma. Stalin oli kartan hyväksynyt ennen sen pöytään tuomista, kertoo Pohjonen.

Suomen suunnitelmaksi muodostui nyt pelastaa rajan taakse jäävistä alueista takaisin mahdollisimman paljon.

Rajalinjan itäpuolelle jäänyt Karjala ja suomalaisten omaisuus olivat mennyttä. Myös Mäkelän talo oli jäämässä rajan itäpuolelle, Neuvostoliittoon.

Sodan jälkeen 1940: talo vallattiin ja oli lähellä räjähtää

Vuonna 1939 alkanut talvisota tyhjensi itärajan asukkaista. Monelle koitti evakkomatka muualle Suomeen ja tilat jäivät tyhjilleen. Mäkelän talo jäi keskelle sotatannerta.

– Talon asukkaat ajoivat karjan Selänpäähän junaan ja sieltä mentiin Laitilaan lehmineen kaikkineen. Lammillakin olivat jossain vaiheessa, muistelee Kirsti.

Sotien jälkeen kylän asukkaat alkoivat palata takaisin kotitiloilleen. Näin tekivät myös Kirstin aviomiehen Martin vanhemmat. Talon kohtalosta ei ollut tietoa ennen kuin se nähtiin omin silmin. Koti oli paikallaan. Ulkokuori kuitenkin piilotti sen, mitä sisällä oli tapahtunut.

– Ammus oli tullut sisään ja rikkonut lattioita ja ikkunoita. Sanovat, että se oli vielä suomalaisten ampuma, joka oli jäänyt lyhyeksi. Oli räjähtänyt kiviuunin sisällä. Ei ollut tuleen sytyttänyt, mutta taloa piti korjata, muistelee Kirsti.

Olin lapsi sota-aikana niin pelotti jos ne (neuvostoliittolaiset) vaikka tulee sieltä. Mäkelän talon asukas Kirsti Lautala

Kranaattipommituksen lisäksi taloa olivat myllänneet neuvostosotilaat.

– Lattialla oli ollut olkia ja sotilaiden jälkiä. Kyllä ne naiset olivat saaneet siivota, kertoo Kirsti.

Sota-ajan arkistot ovat olleet 70 vuoden ajan salassa pidettäviä. Tietokirjailija ja historian dosentti Juha Pohjonen on tutkinut viime vuosina avattuja tietoja ja tietää Mäkelän talon tapahtumista vuonna 1940.

– Talossa asui neuvostoliittolaisia sotilaita, jotka vahtivat Suomelta valloittamiaan alueita, kertoo Pohjonen.

Mäkelän tilalle kävi paremmin verrattuna vähän matkan päässä sijainneeseen suomalaistaloon, jota neuvostosotilaat käyttivät keskuspaikkanaan.

– Siellä juotiin alkoholia, riekuttiin ja huudeltiin Suomen puolelle. Sinne nähtiin tuotavan naisia. Lähes kaikki oli rikottu ja revitty heidän lähtiessään, ja ihmisjätökset jätetty lattialle, kertoo Pohjonen.

Mutta Mäkelän talo oli yhä pystyssä.

Vuosi 1940: Uusi raja vedetään ja Mäkelän talo pelastuu

Suomalaisilla neuvottelijoilla oli sodan jälkeen vaikea tehtävä. Rajan alle ja Neuvostoliiton puolelle jäävistä alueista haluttiin pelastaa mahdollisimman paljon takaisin.

Ainoat keinot olivat neuvottelutaidot ja viekkaus hyökkääjävaltiota vastaan. Oivallettiin vedota rajaseudun asukkaiden kohtaloon.

– Raja oli sovittu menemään suoraan. Molotovin kanssa kuitenkin sovittiin, ettei asuttuja kyläyhteisöjä hajoteta, mikäli mahdollista, kertoo Pohjonen.

Neuvostoliitto yllättäen suostui tähän. Keskisaaren kylä olisi hajonnut, jos raja olisi mennyt vedetyn viivan mukaan.

Talolla oli myös onnea matkassa. Muutoksiin kylien kohdalla sisältyi ehto. Rajan tuli kulkea maantieteellisiä muotoja pitkin. Luonto suosi rajaa Mäkelän talon kohdalla.

– Etelässä nykyisen rajan muodostaa Rakkolanjoki ja pohjoisessa korkea rinne, jonka päällä raja nyt kulkee, kertoo Pohjonen.

Käytiin vaihtokauppaa. Neuvostoliittolaiset saattoivat vaatia tiettyjä alueita, ja vastavuoroisesti luovuttaa maata muualta rajan itäpuolelta. Siksi itäraja on on niin mutkikas nykyään. Puhutaan Molotovin mutkista.

– Kyllä se meni näin. Jos vaikka katsoo karttaa, niin Vainikkalan kohdalla rajassa on kärki Suomeen päin, koska neuvostoliittolaiset halusivat vahtia rautatieasemaa. Voi hyvinkin olla, että he vastavuoroisesti joustivat tässä kohtaa, pohtii historian dosentti Juha Pohjonen.

Kirsti muuttaa taloon "Pelotti jos ne vaikka tulee sieltä"

Mäkelän talon pihamaalla vallitsee varhain aamulla täysi hiljaisuus. Sellainen hiljaisuus, jossa kuulee oman hengityksensä. Ei uskoisi paikan olevan suurvallan rajaviivalla, jonka ulkopolitiikkaan kuuluu maailmanlaajuinen uhittelu, ilmatilaloukkaukset ja sodankäynti Lähi-Idässä.

Talon yli 80-vuotias asukas on herännyt aikaisin, kuten maaseudulla on tapana. Vanha punatiilinen uuni seisoo synkkänä tuvan hämärässä. Se rakennettiin uudestaan sotien jälkeen.

Kirsti on entisen Lappeen kunnan Kanalammen tyttöjä. Hän muutti Mäkelän taloon pysyvästi vuonna 1954 tavattuaan aviomiehensä Martin 18-vuotiaana.

– Kun muutin tänne niin arastelin alussa. En mielelläni mennyt ulos pimeällä. Olin lapsi sota-aikana, niin pelotti jos ne (neuvostoliittolaiset) vaikka tulee sieltä, kertoo Kirsti ja katselee raja-aidan suuntaan itään.

Kanalammen asukkaat joutuvat evakkoon Kalanniin. Sotien loputtua Kirsti oli kymmenvuotias. Ne ajat pyörivät nuorella vaimolla yhä mielessä, mutta pelot haihtuivat hiljalleen maatilan arkeen yhdessä aviomiehen kanssa.

– Tapasimme tansseissa Simolan lavalla kesällä 1953. Siihen aikaan mentiin niin nuorena naimisiin, kertoo Kirsti.

Talo oli seisonut sotavyöhykkeellä vain yhdeksän vuotta aiemmin.

Tila pelastui – kotikylä ja metsät jäivät rajan taakse

Kirsti katselee ulos tupansa ikkunasta Venäjän puolella kasvavaa vanhaa kuusikkoa.

– Mikähän siinä on, etteivät ne kaada tuota metsää? Jos tuo olisi Suomessa niin olisi hoidettu, ihmettelee Kirsti.

Rajan takana kasvaa yhä suomalaisten menetettyä omaisuutta. Pellot ja lehmihaat ovat pajuttuneet ja kasvaneet umpeen, kun luonto on ottanut omansa. Enää ei Lautaloiden menneitä maita erota kuusimetsän seasta.

– Sinne jäi metsää 45 hehtaaria, sanoo Kirsti katsellen ikkunasta.

Metsämaata jäi Suomen puolelle sen verran, ettei tila joutunut täysin tyhjän päälle. Mutkan sisään jäi peltoja, jonka ansiosta maanviljelystä sai leivän pöytään. Nyt ne ovat vuokralla.

Lautalan varsinaisen kylän paikka sijaitsee nyt Venäjällä kävelymatkan päässä. Matkaa sinne on talolta kolmisen kilometriä. Sieltä Kirstikin on tainnut saada miehensä kautta sukunimensä.

Kaipaus rajan taakse jääneeseen kylään ei ole kaikonnut sieltä lähteneiden ja heidän jälkeläistensä muistoissa. Moni on käynyt katselemassa itään ja kuunnellut.

– Sukulaiset kylässä käydessään kyselevät, että onko kuulunut, kun Lautalan käki kukkuu? Ja kuuluuko sieltä mitään ääniä enää? Siihen aikaan siellä oli karjaakin, ja kesäiltana kuului soittoa ja laulua. Nyt ei kuulu enää mitään, kertoo Kirsti haikeana.

Piikkilanka väistyi - tilalle teknologiaa

Kaksi suomalaista rajavartijaa kävelee pitkin syksyistä rajaviivaa paikassa, josta rajan mutka alkaa.

– Tuossa on yksi vanha rajapyykki. Siinä lukee Suomi, osoittaa toinen rajavartijoista.

Ennen valtiot erotti toisistaan piikkilanka-aita. Nyt sen tilalla on puolitoistametrinen verkkoaita viiden metrin päässä raja-viivasta Suomen puolella. Sen takana kohoaa kivistä pinottu kasa, jonka päällimmäisessä lohkareessa lukee tosiaan Suomi. Se on pystytetty paikkaan, josta raja lähtee kääntymään itään kiertääkseen Mäkelän talon.

Se oli kova juttu täällä päin. Joukkueenjohtajat ajoivat Vainikkalasta tuhatta ja sataa autolla paikalle. Pekka Leino

Valtioiden välinen raja on näkymätön. Venäjän puoli on merkattu punavihrellä pylväällä, joka Suomen puolella on sinivalkoinen. Niiden välissä varsinainen raja kulkee ilman näkyvää linjaa. Sinne suomalaiset eivät pääse ylittämättä aitaa. Venäläisillä ei ole sitä esteenä.

Puolitoista metrisen verkkoaidan yli pääsee kuka vain, jos niin mielii ja ehtii. Venäjän puolella pysäytetään useita rajan yli aikovia vuosittain. Suomen rajalla tarkoitus on havaita luvattomat ylittäjät ja ottaa kiinni.

– Ylittäjät voidaan havaita teknisellä valvonnalla, rajapartion avulla tai rajaseudun asukkaan ilmoituksella. Käytetään myös helikoptereita ja kiinteäsiipisiä aluksia, kertoo rajavalvontaupseeri Kimmo Gromoff Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.

Rajaviivaa valvovat erilaiset kamerat, lämpökamerat ja sensorit, kuten liiketunnistimet. Rajasta "merkittävä" osa on teknisesti valvottu, mutta ei kaikki.

– Ei ole joka kohta valvottua. Raja on pitkä ja isoja osia on erämaata, missä ei ole teitä eikä mitään. Niitä valvotaan rajapartioilla ja lentävä laitteisto osallistuu myös siihen, kertoo Kimmo Gromoff.

Miten suuri osa rajasta on valvomatonta, sitä ei kerrota.

– Teknistä valvontaa kehitetään koko ajan eteenpäin. Määrä kasvaa koko ajan, kertoo Gromoff.

Aina välillä joku tuntuu pääsevän Suomeen asti

Tänä vuonna Kaakossa on havaittu 11 luvatonta maastorajanylitystä. Rajaseudun asukkailla on heidän kiinni saamisessa yllättävä rooli.

– Rajaseudun asukkaat ilmoittavat havainnoistaan aktiivisesti ja niillä on iso merkitys, kertoo Gromoff.

Luvattomat ylittäjät ottaa kiinni koirapartio, eli kaksi rajavartijaa ja koira.

70-luvulla Mäkelän talo joutui tapahtumien keskipisteeseen. Kirsti oli tuolloin päälle kolmekymppinen pienen lapsen äiti.

Vuonna 1972: itäraja vuotaa

Sotien jälkeen Mäkelän talossa maata viljeltiin ja karjaa kasvatettiin. Lapsiakin oli syntynyt.

Mäkelän talon emäntä Kirsti oli aikeissa lähteä syöttämään kanoja pienen poikansa kanssa kun…

– Mie näin miehen tulevan tuolta mäkeä alas ilman paitaa. Luulin rajavartijan tulevan juomaan, kun ne kävi joskus kesäkuumalla meidän kaivolla. Sitten huomasin, ettei tämä ole edes suomalainen. Naama oli veressä ja korvastakin valui. Kyllä siinä alkoi kananruokakuppi tutisemaan, kun mie säikähin. Hän tuli tuonne sisälle pesulle minun perässä ja soitin rajavartiostolle, että täällä on nyt venäläinen. Sitten ne hakivat hänet pois, muistelee Kirsti.

Tapauksen muistaa myös jo nyt yli 20 vuotta eläkkeellä ollut Pekka Leino. Hän oli tuolloin nuori rajamies.

– Sieltä tuli yli venäläinen sotilas. Huhujen mukaan oli tapellut ja kaveri lyönyt häntä lapiolla. Puolitajuttomana tuli Lautalan taloon. Se oli kova juttu täällä päin. Joukkueenjohtajat ajoivat Vainikkalasta tuhatta ja sataa autolla paikalle, kertoo Pekka Leino.

Kyllä ne herrat kävivät tuomassa kukkakimpun ja mitalinkin. Kirsti Lautala

Luvattomia ylittäjiä on näkynyt Mäkelän talon seuduilla enemmänkin.

– Nyt ei ole vuosiin näkynyt, mutta yhtenä kesänä niitä tuli tästä mäeltä yli. Silloin niitä oli paljonkin liikenteessä. Rajavartiosto otti heitä tuolta maantieltä aina kiinni, naurahtaa Kirsti.

Rajavartiosto ei jättänyt rouvan toimintaa pelottavassa tilanteessa huomioimatta.

– Kyllä ne herrat kävivät tuomassa kukkakimpun ja mitalinkin. Sanoivat urhoollisuusmitaliksi, vaikka en minä itseäni mitenkään urhoolliseksi tuntenut, nauraa Kirsti.

Kyseessä on Rajavartiolaitoksen ansiolevyke, joita myönnetään edelleen.

– Sellainen voidaan myöntää ansiokkaasta toiminnasta rajavartiolaitoksen hyväksi, kertoo rajavalvontaupseeri Kimmo Gromoff.

Rajalle lisää rajavartioita ja konepistooleja

Rajavartijoita liikkui rajalla enemmän ennen kuin teknologia alkoi korvata jalkatyötä. Silloin vartijat tunsivat Keskisaaren asukkaat paremmin. Nykyään heitä näkyy harvemmin.

– Alkuaikoina niitä näkyi päivittäin molemmin puolin. Niitä kävi täällä kysymässä kuulumisia ja joskus sisälläkin. Mutta ei nämä nykynuoret enää samalla tavalla käy, kertoo Kirsti.

Tällä hetkellä itärajan valvontatehtävissä on 1150 rajavartijaa kerrotaan Rajavartiolaitokselta. Valvottavaa riittää noin 1340 kilometriä. Viime vuosina rajavartijoita on vähennetty säästösyistä, mutta nyt rajavartijoita ollaan taas lisäämässä.

Tulevana parina vuotena Rajavartiolaitos aikoo kouluttaa kolmisen sataa uutta rajavartijaa, joista osan koulutus on jo käynnissä kertoo heinäkuun Ruotuväki-lehti.

– Uudet rajavartijat sijoitetaan rajatarkastusasemille tekemään rajatarkastuksia ja kokeneempia rajavartijoita siirretään valvomaan maastorajaa, kertoo rajavalvontaupseeri Kimmo Gromoff Rajavartiostosta.

Rajavartijoille ollaan hankkimassa järeämpää aseistusta, kuten konepistooleita, ja samalla heille tulee valmius käyttää enemmän voimaa häiriötilanteissa. Näitä ovat muun muassa erilaiset hybridiuhat, joista esimerkkeinä ovat niin sanottujen "vihreiden miesten" tunkeutuminen rajan yli ja kännykkäverkkojen pimentäminen. Aiheista ovat uutisoineet Helsingin Sanomat ja Yle.

Keskisaaren kylässä maastorajalla on vielä hiljaista varautumisesta huolimatta.

"Kahden puolin vahditaan"

Kirsti on asunut talossaan Venäjän rajaviivalla yli 60 vuotta.

Pelottava kohtaaminen verta vuotavan rajanylittäjän kanssa ja lähes olematon raja-aita seinän takana voisivat olla pelottava ympäristö kodille. Mäkelän talossa ei silti pelätä.

Oma poika asuu samassa talossa ja Kirstillä on lapsenlapsia sekä lapsenlapsenlapsia.

– Me ollaan aina sanottu, että tämä on hyvä paikka asua kun kahden puolen vahditaan, nauraa Kirsti.

– En tiedä olisiko missään muualla parempi.

Tiedot rajan vetämisen vaiheista perustuvat tietokirjaan: Sodan ja rauhan rajalla - Välirauhan uhrit 1940-1941

Raudun eli nykyisen Sosnovon keskustorilla Karjalankannaksella vietetään melko vilkasta iltapäivää. Torilla tähyilee eri puolille myös Markus Lehtipuu, suomalainen matkakirjailija.

– Olen yrittänyt epätoivoisesti tunnistaa vanhaa suomalaista kirkkoa. Kartoista päätellen siitä on jäljellä vain nuo portaat tuossa, Lehtipuu toteaa.

Entisen Raudun kirkon päälle torin laidalle on rakennettu neuvostovenäläinen kulttuuritalo, jonne vanhan kirkon graniittiportaat johtavat.

– Vaikea oli tehtävä, Lehtipuu huokaa.

Samanlaisia arvoituksia Lehtipuu on ratkaissut monia. Arvoitusten ratkaisut päätyvät Lehtipuun tekemiin matkaoppaisiin Suomen itärajan takaisista alueista.

– Se on salapoliisityötä ja matkaopas on sen salapoliisityön tulos, Lehtipuu summaa.

Luonto peittää

Lehtipuun matkaoppaat ovat nousseet lähes kulttiasemaan lähialuematkailijoiden keskuudessa. Kirjoista löytyvät kohteiden nimet, matkaohjeet, nimitiedot suomeksi ja venäjäksi sekä tietoja paikkojen historiasta ja nykypäivästä.

Lehtipuu on kolunnut luovutettuja alueita jo parisenkymmentä vuotta 1990-luvun lopusta lähtien. Suomalaisuuden jälkiä entisillä suomalaisalueilla alkaa olla kuitenkin yhä vaikeampi löytää.

Osaltaan ikuista työtään tekee luonto. Rauniot kasvavat umpeen ja maisema muuttuu.

– Ne saattavat olla hyvinkin peitossa. Usein kivijalkojen päälle kasvaa aikamoista ryteikköä, Markus Lehtipuu kertoo.

Tällainen paikka on esimerkiksi Raudun vanha hautausmaa.

– Olen etsinyt tätä paikkaa lähes kaksikymmentä vuotta. Tänä vuonna tämä oli helppo löytää, kun tähän oli rakennettu tämä portti, Lehtipuu sanoo.

Portin ovat rakentaneet nähtävästi suomalaiset kotiseutuaktiivit. Lehtipuun mukaan suurena apuna entisten suomalaisten paikkojen löytämisessä toimivatkin erilaiset suomalaiset perinneyhdistykset, jotka etsivät ja merkitsevät paikkoja sekä kertovat niistä julkaisuissaan.

Pietarilaiset jyräävät

Toinen syy vanhojen suomalaispaikkojen häviämiseen on nopeasti kehittyvä Pietari. Kehitys näkyy selvästi myös suurkaupungin lähellä Karjalankannaksella, jossa rakennetaan paljon.

Suomalaispaikat jäävät uuden asutuksen alle.

– Tänne nousee yhä uusia pietarilaisten datshakyliä, supermarketteja ja ennen kaikkea kirkkoja ja luostareita, Lehtipuu kertoo.

Maisema muuttuu silmissä ja kontrasti on suuri. Entiset neuvostokylät kituvat vähitellen kohti kuolemaansa samalla, kun lähelle nousee pietarilaisten hulppeita huviloita.

Neuvostomenneisyyskin jo vaarassa

Rakentaminen ja rappeutuminen eivät uhkaa pelkästään suomalaismuistoja, vaan myös uudempaa historiaa Karjalankannaksella. Nyt häviämässä ovat jo neuvostoajaltakin periytyvät kohteet.

Lehtipuun mielestä myös neuvostomenneisyys voi olla mielenkiintoista matkailijalle. Alueella on paljon nähtävää, jos on kiinnostunut teollisen yhteiskunnan raunioromantiikasta. Imperiumin rauniot saattavat olla mielenkiintoisia tutustumiskohteita.

– Lähihistorian suurimpia uutisia oli Neuvostoliiton romahtaminen. Se näkyy monella tavalla, ja näiden paikkojen tutkiminen on erittäin mielenkiintoista. Sille on englanninkielinen nimikin, urban exploring.

– Ympäri maailmaa ihmiset etsivät raunioita: romahtaneita tehtaita, entisiä salaisia paikkoja. Tällainen matkailu on täynnä seikkailuja, ja minä ainakin suosittelen sitä, Lehtipuu kertoo.

Suomalaisuuden uusi tuleminen

Karjalankannaksella entiset suomalaiset paikannimet muutettiin venäläisiksi heti sotien jälkeen. Nyt suomalaiset nimet tekevät kuitenkin jälleen uutta tulemista. Kysymys ei ole kuitenkaan valtion toimista vaan yksityisten ihmisten, varsinkin pietarilaisten, kiinnostuksesta.

– Pietarilaisten mielestä suomalaiset nimet ovat nyt tosi muodikkaita, Markus Lehtipuu kertoo.

Ihmisten kiinnostuksen historiallisiin nimiin ovat huomanneet myös kauppamiehet. Suomalaisuudella on nyt hyvä kaiku, jolla on hyvä myydä erilaisia asioita. Karjalankannakselle onkin noussut erilaisia datshakyliä, kauppoja ravintoloita ja hotelleita, joilla on suomalaiset nimet.

Lehtipuu korostaa, että Kannaksen suomalaiset nimet eivät ole vain suomalaista historiaa vaan myös osa Venäjän historiaa. Tsaarinaikana Kannaksen paikat tunnettiin Venäjällä juuri suomalaisilla nimillään.

– Nimet löytyvät historiankirjoista, ja nyt niitä alkaa löytyä yhä enemmän myös täältä kannakselta, varsinkin kaupalliselta puolelta, Lehtipuu sanoo.

Lappeenrannan kaupunki on irtisanonut palvelusopimuksensa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) kanssa. Päätös on tehty jo kesäkuussa kaupunginhallituksessa. Palvelusopimuksen irtisanomisesta kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.

Kaupungin päätös tarkoittaa teoriassa sitä, että tällä hetkellä kaupungilla ei ole voimassa olevaa sopimusta siitä, miten Lappeenrannan terveys- ja sosiaalipalvelut järjestetään.

– Ollaan pohdittu, että hoidetaanko me lappeenrantalaisia enää, Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen vitsailee.

Itkonen kuitenkin vakuuttaa, että kansalaisen näkökulmasta kaikki jatkuu entisellään.

Lappeenranta noudattaa vanhaa palvelusopimusta, kunnes uusi saadaan allekirjoitettua. Neuvottelut uudesta sopimuksesta on jo aloitettu.

Kaikuja sote-uudistuksesta

Sopimuksen purkaminen on seurausta sote-uudistukseen liittyvistä epäselvyyksistä. Kunnilla ei tällä hetkellä ole tarpeeksi tietoa siitä, miten niille kompensoidaan nykyisten sairaanhoidon kuntayhtymien omistamaa omaisuutta.

– Omaisuuden siirto kunnilta valtiolle hermostuttaa kuntia joka puolella Suomea. Käytännössä ei ole olemassa mitään tekoja, joilla osoitettaisiin miten kuntia tästä hyvitettäisiin. Tämä aiheuttaa hämmennystä, Pentti Itkonen sanoo.

Lappeenrannan strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen on samoilla linjoilla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään hänen mielestään hyvässä hengessä.

– Tilanne ei millään tavalla johdu Eksotesta, joka tekee sinällään ihan oikeita asioita, Naukkarinen sanoo.

Ongelmana on Naukkarisen mukaan terveydenhuollon rahoitusuudistus, joka tämän hetken tiedon mukaan näyttäisi kohtelevan kuntia kovakouraisesti. Pelkona on, että terveydenhuollon tehostamisen mallioppilas Eksote ja sen rahoittajakunnat saavat hyvästä taloudenhoidostaan keppiä porkkanan sijaan.

Lappeenranta on laskenut, että supistuvien valtionosuuksien vuoksi uusi rahoituslaki aiheuttaisi sille yli 16 miljoonan euron menetykset vuosina 2019-2023.

– Aikaisemassa mallissa olisimme pystyneet säästöillä kompensoimaan tappiot, joita syntyy. Nyt maakuntahallinto ja valtio saavat säästöt, mutta kunta kattaa tappiot, Naukkarinen kuittaa.

"Kunnathan hyötyvät tästä"

Kuntien näkövinkkelistä ehkä suurin yksittäinen kysymysmerkki ovat sote-kiinteistöt, joiden pelätään jäävän tyhjilleen, kun maakunnat ottavat vastuun terveydenhuollosta vuonna 2020. Eksotella on käytössään paljon tiloja, jotka on vuokrattu kunnilta.

Sote-uudistuksen jälkeen terveyspalveluiden järjestäjällä olisi vuokrausvelvoite, joka päättyy vuonna 2021. Jos vuokrasopimuksia tämän jälkeen irtisanottaisiin, kiinteistöille olisi vaikeaa löytää korvaavaa käyttöä. Näin ne päätyisivät rasittamaan kunnan taloutta vuosiksi eteenpäin.

Pentti Itkosen mielestä ongelma olisi tullut eteen ilman sote-uudistustakin.

– Ei tämä johdu sote-uudistuksesta, vaan yhteiskunnan digitalisoitumisesta, joka aiheuttaa kaikilla sektoreilla tyhjiä kiinteistöjä. Jos perustuslakivaliokunta vaatii, että tämä pitää kunnille hyvittää, kunnathan hyötyvät tästä, Itkonen sanoo.

Kaupunkia hiertää myös se, miten Eksote valmistautuu näköpiirissä häämöttävään terveyspalveluiden kilpailun avaamiseen.

– Eksotella on kova halu tehdä kilpailukykyistä ympäristöä suhteessa yksityiseen puoleen, minkä sinällään hyvin ymmärrän. Kun tällaista tehdään, siinä yleensä otetaan liiketoimintariskejä. Niiden rahoittamiseen pitäisi käyttää liikemaailmasta tutumpia rahoitusinstrumentteja, eikä kaupungin kassaa, Naukkarinen sanoo.

Naukkarisen mukaan Eksote voisi esimerkiksi ottaa lainaa, jonka vastuut menisivät tulevalle maakuntahallinnolle.

"Palvelusopimusta ei voi yksipuolisesti irtisanoa"

Eksotessa ollaan sitä mieltä, että koko sotku olisi voitu välttää, jos kaupunki olisi tutkinut palvelusopimuksen sisällön tarkemmin ennen sopimuksen lopettamista.

– Sitä päätöstä ei periaatteessa olisi voinut tehdä, sillä palvelusopimusta ei voi yksipuolisesti irtisanoa. Siellä ei tohinassa varmaan ole luettu sopimustekstiä, Marja-Liisa Vesterinen sanoo.

Tarkalleen ottaen Eksoten ja Lappeenrannan välisessä palvelusopimuksessa sanotaan näin:

Palvelusopimus on vuoden 2017 osalta sitova. Jos sopimusvuoden aikana sopijaosapuolten toiminnassa ilmenee olennaisia...muutoksia...on toisen sopijaosapuolen kutsusta järjestettävä viipymättä sopijaosapuolten neuvottelu, jossa sovitaan muutosten aiheuttamista vaikutuksista. Lappeenrannan ja Eksoten välinen palvelusopimus

Vesterisen mukaan on joka tapauksessa selvää, että kaupungin toivomia sopimusmuutoksia on turha odottaa tänä vuonna.

– Tämän vuoden sopimus menee sellaisenaan. Ei sitä nyt enää muuteta.

Kun lapset saavat itse koota ateriansa, se myös maistuu heille paremmin. Näin uskottiin Lappeenrannassa ja Imatralla viime syksynä.

Ruokalistalla oli joka kuudes viikko päivä, jolloin koululaiset kokosivat valmiista aineksista itselleen juuri sellaisen hampurilaisen tai aasialaisen keiton kuin itse halusivat.

Tarkoitus oli, että oppilaat saavat toivomaansa herkkua ja kun he itse sen kokoavat, saavat juuri sellaisen hampurilaisen tai keiton, mikä varmasti maistuu.

– Muutos tehtiin, jotta lapset näkevät, mistä ruoka muodostuu. Toiveemme oli, että kouluissa opitaan syömään enemmän kasviksia, kertoi Lappeenrannan ja Imatran koulu- ja päiväkotiruokailuista vastaavan Saimaan tukipalveluiden ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä Ylen haastattelussa vuosi sitten.

Keiton lapset saivat tehdä liemestä, nuudeleista, kasviksista ja broilerisuikaleista. Hampurilaisen sisään sai laittaa oman mieltymyksensä mukaan jauheliha- tai kasvispihviä, cheddar-juustoa, salaattia, tomaattia, hampurilaiskastiketta ja mausteita.

Vuoden kokeilu riitti

Kokoa itse hampurilaisesi ja kokoa itse keittosi -ruokien tarjoilu oli pakko kuitenkin lopettaa viime keväänä. Tänä syksynä niitä ei koululaisille enää tarjota, vaikka koululaisilta saatiin ruoista pääasiassa hyvää palautetta.

– Kun sitä hampurilaista on joka kuudes viikko, niin kyllä siitä se wau-efekti hävisi, sanoo Elina Särmälä nyt.

Särmälän mukaan kouluissa myös havaittiin nopeasti, että hampurilaisen ja keiton kokoaminen ei käykään käden käänteessä.

– Kouluissa ruokajonot kasvoivat niin pitkiksi, että ruokailuun varattu aika ei meinannut riittää millään, kertoo ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä.

Oppilaat olisivat myös halunneet paljon enemmän täytevaihtoehtoja, mitä oli tarjolla. Hampurilaisen väliin olisi pitänyt saada laittaa myös muun muassa ananasrenkaita tai erilaisia kastikkeita.

– Välillä tuntuu, että mikään ei riitä, huokaa Särmälä.

Omalta osaltaan päivien lopettamiseen johti myös koululaisten tasa-arvoisuus. Sekä Lappeenrannassa että Imatralla on kouluja väistötiloissa, joissa itse koottavan aterioiden tarjoilu oli hankalaa.

– Kaikissa kouluissa niitä ei tilojen takia pystytä järjestämään, joten oppilaat olisivat joutuneet eriarvoiseen asemaan, kertoo ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä.

Koululaiset toivovat hampurilaista takaisin

Lappeenrannassa Kaukaan alakoulussa syödään tänään maanantaina lempeää kanakeittoa. Sen lisäksi tarjolla on leipää ja juotavaa.

4.-luokkalaiset Neea Kärri, Eevi Arpiainen ja Maiju Pullinen eivät viime vuonna ollutta aasialaista kanakeittoa tunnu kaipaavan. Hampurilainen saa hieman ristiriitaiset kommentit.

– Minusta se oli kiva, kun sai tehdä oman ruoan. Ne hampurilaiset olivat aika hyviä, sanoo Neea.

– Hampurilainen oli tosi hyvää, ja sitä saisi olla vieläkin. Vähän harmittaa kun sitä ei enää ole, kertoo Eevi.

Maiju ei ollut oikein tyytyväinen hampurilaisen koostumukseen.

– Harmitti kun ne sämpylät olivat vain sellaisia leipäsämpylöitä. Ainekset olivat vähän omituisia. Ei jäänyt hampurilaista ikävä, sanoo Maiju.

6.-luokkalainen Aatu Lähde tunnustaa, että hänellä on vähän ikävä itse tehtyjä hampurilaisia.

– Olisi ihan kiva, jos hampurilaisia oli vielä.

Kokoa itse keittosi -päivää Aatu ei kaipaa.

– Se oli aika pahaa. Nuudelit eivät sopineet liemen kanssa ja kana ei ollut kovin hyvää.

Milla Myöhänen on myös kuudennella luokalla. Tämän päivän kanakeitto ei ole ihan lempiruokaa, mutta on kuitenkin ihan hyvää.

– Viime vuonna se aasialainen kanakeitto oli muuten ihan hyvää, mutta se oli liian tulista.

Sekä aasialaiselle keitolle että hampurilaiselle hän antaisi vielä uuden mahdollisuuden.

– Olisi mukava, jos hampurilaisia olisi vieläkin. Keittokin oli hyvää, mutta liian tulista, sanoo Milla.

Runsaasti jätettä

Itse koottava hampurilainen oli Kaukaan koulun emännän Helena Haakanan mielestä hyvä ajatus, mutta se ei sitten oikein toiminutkaan. Biojätettä tuli ennätysmäärä.

– Hampurilaisen sämpylä oli iso ja pihvi paksu. Lapset eivät jaksaneet syödä sitä, sanoo Haakana.

Lapset eivät myöskään osanneet tehdä keittoaan niin kuin oli oletettu.

– Kanaa ja nuudelia meni. Liemi jäi syömättä, sanoo Haakana.

Kaukaan alakoulun rehtori Hanna-Maria Toivanen oli viime talvena vielä lappeenrantalaisessa yläkoulussa töissä. Hän kertoo, että erityisesti yläkoululaiset karsastivat hampurilaisia.

– Yläkoululaisten mielestä ne eivät muistuttaneet tarpeeksi McDonald'sin hampurilaisia.

Toivasen mukaan sekä hampurilaisen että keiton kokoaminen ei ollut niin helppoa, mitä ehkä kuviteltiin.

– Edes yläkoululaiset eivät osanneet päättää, mitä keittoon pitäisi laittaa.

Ainekset erikseen

Ruokapalvelujohtaja Elina Särmälän mukaan osa oppilaista jättää ruoan syömättä, koska he eivät jostain sen aineksesta tykkää. Siksi hän toivoo, että esimerkiksi itse koottavaa keittoa saataisiin tarjolle jatkossakin.

Toki erikseen tarjottavia ruokia on edelleen, kuten vaikka perunamuusia ja lihapullat.

Sekä Lappeenrannassa ja Imatralla on jo luovuttu salaateista, jotka on valmiiksi sekoitettu. Nyt kaikki ainekset ovat erikseen, ja lapset saavat ottaa sitä mistä tykkäävät.

– Jos valmiiksi sekoitetussa salaatissa on tomaattia, josta lapsi ei tykkää, niin sitten jää koko salaatti syömättä. Nyt lapsi voi ottaa sitä mikä miellyttää, kertoo Särmälä.

Ainakin Lappeenrannan Kaukaan koulussa tämä toive on toteutunut.

– Salaattia menee nyt paljon enemmän kuin ennen, sanoo emäntä Helena Haakana.

Säännöllisiä hampurilaispäiviä ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä ei lupaa takaisin.

– Säilytettään siinä sellainen juhlavuuden tai erikoisuuden tunne. Hampurilainen voi olla juhla-aikojen, vaikkapa vapun ajan ruokaa.

Mikkelissä on viikonvaiheen ympärillä ihmetelty tilannetta, jossa perinteisen autokaupan piha on tyhjentynyt uusista autoista. Yrityksen myydyimmän merkin Fordin uudet autot on siirretty muutaman sadan metrin päähän Auto-Killan takapihalle, aidatulle alueelle.

Vauhti-Vaunu on ilmeisesti Mikkelin vanhin toimiva autokauppa. Savonlinjan taustalla oleva Honkasen perhe on tehnyt autokauppaa eri merkeillä yli 70 vuotta.

Vauhti-Vaunun nykyinen omistaja ja toimitusjohtaja Petri Honkanen sanoi Ylelle maanantaina, että tietoa yrityksen toiminnasta on luvassa tiistaina iltapäivällä.

Ford: Uusi jälleenmyyjä mahdollisimman pian

Ford Suomen toimitusjohtaja Hannu Pärssinen vahvistaa, että Fordin yhteistyö Vauhti-Vaunun kanssa on päättynyt viime viikon torstaina.

– Etsimme uutta jälleenmyyjää, käymme parhaillaan neuvotteluja ja toivomme, että voimme julkistaa uuden sopimuksen vielä tällä viikolla, Pärssinen sanoo.

Maahantuoja vakuuttaa, että asiakkaiden tekemät autokaupat ovat voimassa ja saatetaan loppuun.

– Autojen toimitukset voivat viivästyä viikon tai kaksi, mutta uusi jälleenmyyjä hoitaa kaupat loppuun.

Opelia maahan tuovan Opel Finland Oy:n toimitusjohtaja Rami Kittilä ei halua kommentoida asiaa millään tavalla.

– Meillä on Vauhti-Vaunun kanssa voimassa oleva jälleenmyyntisopimus. Muuta emme voi kommentoida, Rami Kittilä sanoo.

Vauhti-Vaunulla on toimipisteet Mikkelin lisäksi Lappeenrannassa, Savonlinnassa ja Kotkassa. Yritys on edustanut talousalueesta hieman riippuen Fordia, Opelia ja Subarua.

Vauhti-Vaunun taustalla oleva Saimaa Invest Oy on ilmoittanut vuoden 2016 liikevaihdokseen 35 miljoonaa euroa, voitokseen reilut kolme miljoonaa euroa ja työntekijämääräkseen 83.

Kolme yhdysvaltalaismiestä on saanut sakkoja luvattomasta oleskelusta rajavyöhykkeellä Suomessa.

Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan miehet kävelivät rajapolkua pitkin ja ottivat itsestään sekä rajamerkeistä kuvia Imatran Räikkölässä viime perjantaina.

Rajavyöhykkeellä kulkemiseen ja oleskelemiseen vaaditaan rajavyöhykelupa, jota yhdysvaltalaisilla ei ollut. Tutkinnanjohtaja, kapteeni Aki Järvisen mukaan tämän ei olisi pitänyt olla miehille epäselvää.

– Alueella on kieltotaulut ja rajavyöhykkeen kulku on merkattu, Järvinen kertoo.

Miehet havaittiin rajavartioston teknisessä valvonnassa. Rajavartijat ottivat miehet kiinni pian hälytyksen jälkeen.

Alueelle helppo mennä

Imatran Räikkölässä otettiin syyskuun alussa kiinni Venäjältä tullut luvaton rajanylittäjä. Viime viikolla puolestaan yksi henkilö loikkasi Suomesta Venäjälle Räikkölässä.

Räikkölä on lähellä kaupunkia, josta rajalle on Järvisen mukaan helppo ajautua. Yhdysvaltalaismiehiä rajalle veti mitä todennäköisemmin kiinnostus Suomen ja Venäjän välistä rajaa kohtaan.

– Se aiheuttaa tällaisia lieveilmiöitä, Järvinen kertoo.

Kesäkuussa brittiläiset suunnistajat pysähtyivät kotimatkallaan Parikkalassa ja piipahtivat luvatta Venäjällä. Sitä ennen saksalaisturistit saivat syytteet valtionrajarikoksesta, kun he ylittivät itärajan kävellen Parikkalassa.