Koulutuksen hinta on suurin yksittäinen syy reseptihoitajien hitaaseen yleistymiseen. Niin kutsutut reseptihoitajat ovat sairaanhoitajia, jotka ovat saaneet ammattikorkeakoulutasoisen lisäkoulutuksen, joka mahdollistaa reseptilääkkeiden määräämisen. Lisäkoulutus kestää runsaan vuoden.

Koulutus maksaa noin viisi tuhatta euroa. Sen päälle työnantajalle voi tulla myös muita kuluja esimerkiksi sijaisjärjestelyistä. Jos koulutus ei järjesty hoitajan kotipaikkakunnalla, kustannuksia tulee myös majoituksesta ja matkoista. Useissa tapauksissa työnantaja vastaa kaikista koulutuskustannuksista.

Opiskelu ei ole mikään läpihuutojuttu. Hannele Tyrväinen

– Se on hirveän kallis koulutus. Kulut voivat olla kymmenen tuhatta euroa sairaanhoitajaa kohden, sanoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuoltopiirin Eksoten hallituksen puheenjohtaja Marja-Leena Vesterinen (sd.)

Vesterinen kuitenkin korostaa koulutuksen tärkeyttä.

– Meille tämä on ollut investointi henkilöstön osaamiseen ja asiakkaiden palvelun parantamiseen.

Vesterinen on perehtynyt reseptihoitajien työhön ja koulutukseen paitsi työnantajan edustajana, myös tutkijana. Hän selvitti reseptihoitajien tilannetta vuonna 2014 Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta.

Ei sovi kaikille

Jos kaikki olisi mennyt kuten koulutuksen alussa kaavailtiin, Suomessa voisi toimia tällä hetkellä noin viisisataa rajoitettuun lääkkeenmääräämiseen oikeutettua sairaanhoitajaa.

Heitä on kuitenkin vain noin kolmesataa.

Reseptihoitajien määrässä ollaan pitkällä muun muassa Keski-Suomessa ja Etelä-Karjalassa, joissa lääkkeitä määrääviä sairaanhoitajia on yhteensä noin kolmannes kaikista Suomen reseptihoitajista.

Toisessa ääripäässä on esimerkiksi Kymenlaakso, jossa lisäkoulutettuja on vasta neljä. Muutama hoitaja valmistuu vielä syksyn ja talven aikana. Samaan aikaan halukkuutta koulutukseen kuitenkin on.

– Olemme myötämielisiä. Meillä on tarve kouluttaa lääkkeenmääräämisoikeuden omaavia sairaanhoitajia, kertoo Kotkan terveysjohtaja Kati Homanen.

Rahan lisäksi yksi jarruttavista tekijöistä saattaa olla koulutuksen vaativuus.

– Se ei ole mikään läpihuutojuttu. Kyseessä ovat yli vuoden mittaiset työn ohessa hoidettavat opiskelut, luonnehtii lehtori Hannele Tyrväinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Valmistuneista reseptihoitajista Jyväskylässä on koulutettu 122 eli useampi kuin joka kolmas. Opintoja voi suorittaa kahdeksassa eri ammattikorkeakoulussa.

Koulutuksen vaativuudesta kertoo myös se, että esimerkiksi lääketietouden osio on pääsykokeet läpäisseille ja koulutukseen hyväksytyille sairaanhoitajille täsmälleen sama kuin lääketieteen opiskelijoille eli tuleville lääkäreille.

Opiskellaan vapaa-ajalla ja tehdään potilastyötä. Se vaatii sitoutumista. Viivi Pihlajaniemi

Kolme vuotta sitten reseptihoitajaksi valmistunut Viivi Pihlajaniemi allekirjoittaa koulutuksen vaativuuden. Kotkansaaren terveysasemalla Kotkassa työskentelevä Pihlajaniemi hankki lisäkoulutuksensa pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla toimivasta Laurea-ammattikorkeakoulusta vuonna 2014.

– Opiskellaan vapaa-ajalla ja tehdään potilastyötä. Se vaatii sitoutumista.

Pihlajaniemen mielestä reseptihoitajan koulutus ei välttämättä edes sovi kaikkiin elämäntilanteisiin.

– Esimerkiksi pienten lasten vanhemmilta koulutus voi vaatia opiskelua öisin kun perhe ja työt vaativat aikaa päivällä.

Ennen reseptihoitajan koulutusta Viivi Pihlajaniemelle oli ehtinyt kertyä uraa yli kaksikymmentä vuotta hoitoalalla, ensin perushoitajana ja vuodesta 1993 lähtien sairaanhoitajana. Hänellä on myös astmahoitajan pätevyys.

Koulutuksen jälkeen työhön on sitouduttava

Reseptihoitajakoulutukseen päätyvältä sairaanhoitajalta vaaditaan myös sitoutumista työpaikkaan kahden vuoden ajaksi koulutuksen jälkeen. Toisaalta reseptihoitajan pätevyys näkyy myös palkassa; korotusta tulee 400-500 euroa kuukaudessa.

– Näistä asioista on sovittu työpaikoilla käsityksemme mukaan hyvin. Olemme tyytyväisiä, sanoo kehittämispäällikkö Kirsi Markkanen sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestöstä Tehystä.

Markkanen sanoo Tehyn olevan tyytyväinen myös siihen, että sairaanhoitajilla on mahdollisus kouluttautua määräämään lääkkeitä.

– Lisäkoulutus tarkoittaa lisää osaamista. Se nopeuttaa asiakkaan hoitoon pääsyä, kiteyttää Markkanen monen muunkin alalla toimivan käsityksen reseptihoitajakoulutuksen hyödyistä.

Uusia tuulia ilmassa

Reseptihoitajien oikeudet saattavat laajentua lähitulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan rajatusta lääkkeenmääräämisestä muutosehdotuksia, jotka on tarkoitus saada lausunnoille tämän vuoden aikana.

Yksi muutos, jota muun muassa Tehyssä ja esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa toivotaan liittyy lääkelistan laajentamiseen. Toisin sanoen määrättävien lääkkeiden lukumäärä voisi olla jatkossa nykyistä suurempi.

Toiveeseen yhtyy omien kokemustensa perusteella myös Viivi Pihlajaniemi. Hänen mukaansa lääketeollisuus kehittää uusia lääkkeitä, mutta lääkkeenmäärämisoikeudet eivät ole pysyneet kehityksen perässä.

– Lääkelista on jälkijunassa. Kolmen vuoden aikana esimerkiksi ihan normaaleja kortisonipohjaisia astmalääkkeitä on tullut monta uutta. Näitä reseptejä en saa uusia, mutta vanhoja saan.

Ainakin Oulun, Uudenkaupungin ja Imatran teattereissa sekä valtakunnan päänäyttämöllä Kansallisteatterissa luotetaan Tuomas Kyrön luoman äkäisen vanhuksen vetovoimaan.

Alkuvuonna Mielensäpahoittaja seikkaili myös Tampereella. Niille paikkakunnille, joilla mielensäpahoittajaa ei ole omasta takaa, vanha jyyrä rantautuu Esko Roineen esittämänä kiertueteatterin mukana.

Mikä ammattimaisen vastarannankiiskin ja valittajan edesottamuksissa sitten viehättää?

– Tämä tarinahan on kaikille tuttu, tarina on valtavan syvä ja myös hauska. Että sillä tavalla erinomaisen hyvin perusteltu valinta, sanoo Mielensäpahoittajan Imatralle ohjannut Kimmo Virtanen.

Yllätykset kuuluvat kaikkiin esityksiin

Tuttu näytelmä saa myös yleisön liikkeelle. Virtasen mielestä on vain hyvä, kun katsojilla on ennakkoon käsitys siitä, mitä he tulevat näkemään.

Silti teatterin pitää tarjota yleisölle myös haastetta ja yllätyksiä.

– Esityksen pitää olla omanlainen, siinä pitää näkyä meidän käsialamme. Mielensäpahoittajan pitää lunastaa itsensä teatterina, ettei se ole vaan se romaani, joka on tuotu lavalle, vaan itsenäinen teatteriesitys, sanoo Virtanen.

– Tyhjille katsomoille ei teatteria kannata tehdä, hän kiteyttää.

Lappeenrannan kaupunginteatterissakin luotetaan ikämiesten vetovoimaan.

Vastikään ensi-iltansa saanut Villit Vuodet on iskelmämusiikin tahdissa etenevä tarina 75-vuotiaan sanoittajamestari Vexi Salmen elämästä. Toisena päähenkilönä seikkailee Salmen paras ystävä, jo edesmennyt Irwin Goodman. Esityksessä kuullaan parikymmentä kansan rakastamaa ja Vexin sanoittamaa laulua eri vuosikymmeniltä.

Villit vuodet jatkaa Lappeenrannassa esitettyjen kotimaisten näytelmien sarjaa. Aiheeltaan ja toteutustavaltaan se on viihteellisempi kuin kevätkaudella nähdyt Terijoella ja Niskavuoren nuori emäntä.

Rillumarei ei ole kirosana

Teatterinjohtaja Timo Sokura ei pidä viihteellisyyttä pahana. Rillumarei ei kuulosta hänen korvissaan lainkaan kirosanalta.

Yksi Sokuran tärkeimmistä tehtävistä on saada teatterin katsojaluvut nousemaan muutaman vuoden takaisista pohjamudista.

– Katsojia vartenhan me teatteria teemme, hän muistuttaa.

Musiikkinäytelmää Sokura pitää yhtenä vaikeimmista taidemuodoista.

– Se on rytmillisesti äärettömän tarkkaa. Ja kun pitää samanaikaisesti laulaa, tanssia ja näytellä, niin se ei ole helpoimmasta päästä näyttelijän työtä missään nimessä, sanoo Sokura.

Hallituksen erikoissairaanhoitoa keskittävä asetus on tulossa voimaan ensi vuodesta lähtien. Asetusta kritisoitiin sen ollessa lausuntokierroksella, mutta arvostelu ei juuri näytä vaikuttaneen sen sisältöön.

Kritiikin kärki osuu siihen, että asetukseen on kirjattu minimirajat erilaisille vaativille leikkauksille. Rajat käytännössä määrittelevät, mihin erikoissairaanhoitoa keskitetään.

– Asetuksessa on menty liikaa yksityiskohtiin. Se tulee aiheuttamaan monenlaisia ongelmia, sanoo Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju.

Esimerkiksi rintasyöpäleikkauksia tehdäkseen sairaalan on jatkossa leikattava vuosittain noin 150 potilasta. Muussa tapauksessa hoito siirtyy muualle.

Lääkäriliitto ja useat sairaanhoitopiirit ovat huolissaan siitä, että toiminnan keskittäminen saattaa hankaloittaa päivystysten järjestämistä keskussairaaloissa.

Lisäksi asetuksen arvellaan vaikeuttavan erikoislääkäreiden rekrytointia muualla kuin yliopistosairaaloissa ja pidentävän hoitomatkoja osassa Suomea.

Päivystyskyky heikkenee, jos päivällä ei leikata

Yksi suurista kysymyksistä on se, miten minimileikkausmäärät ja laaja ympärivuorokautinen päivystysvastuu sopivat yhteen.

Lääkäriliitto sekä Ylen haastattelemat johtajaylilääkärit ovat yhtä mieltä siitä, että keskittäminen on jossain määrin järkevää, jotta hoidon laatua voidaan parantaa.

Ongelmia syntyy, jos asetukseen kirjattuja leikkausmääriä aletaan noudattaa orjallisesti.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Vesa Kataja vääntää rautalangasta. Hän ottaa esimerkiksi sairaalan, jonka on järjestettävä laaja päivystys, mutta jossa ei vuodenvaihteen jälkeen enää ole päivittäistä keuhkokirurgiaa.

– Päivällä ei saa leikata, mutta kun päivystykseen tulee keuhkoon puukotettu, on pakko leikata. Entä jos ei ole osaajaa? Siitä syntyy hitonmoinen ongelma.

– Päiväleikkausten lopettaminen heijastuu heti päivystystoimintaan, Kataja sanoo.

"Asetus asettaa meidät vastakkain"

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä asetus aiheuttaa hankaluuksia monta muuta aluetta enemmän. Syynä on se, että alue on osa Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualuetta.

Saman alueen sisällä ovat Suomen suurimpiin lukeutuva keskussairaala Jyväskylässä ja maan pienin yliopistosairaala Kuopiossa.

Johtajaylilääkäri Vesa Katajan mukaan Jyväskylässä tehdään esimerkiksi enemmän keuhko- ja ruokatorvisyöpäleikkauksia kuin Kuopiossa. Asetuksen mukaan nämä leikkaukset tulee ensisijaisesti sijoittaa yliopistolliseen sairaalaan.

– Asetus asettaa meidät vastakkain. Tästä tulee meille selvää skismaa. Keskittäminen kyllä kannattaa, mutta kumpi hoitaa, Kataja kysyy.

Kataja kuitenkin korostaa, että asioista neuvotellaan hyvässä hengessä. Hän on itse syöpätautien erikoislääkäri.

– Useimmissa keskussairaaloissa on hyvä syövän hoidon tiimi. Tässä hajotetaan moniammatilliset hoitoketjut, kun yksi osa (leikkaushoito) otetaan pois, hän pelkää.

Säästöjä haetaan, mutta saadaanko niitä?

Katajaa kismittää myös se, miten erikoissairaanhoidon keskittämistä on perusteltu. Asetuksen perustelumuistion mukaan

...Tavoitteena on löytää keinot parantaa hoidon laatua ja potilasturvallisuutta, taata kaikille yhtäläinen oikeus parhaaseen mahdolliseen hoitoon sekä käyttää terveydenhuoltoon tarkoitetut resurssit mahdollisimman nopeasti. Sosiaali- ja terveysministeriö

Johtajaylilääkärin mielestä on selvää, että uudistusta ohjaavat ensisijaisesti säästöt.

– Tarkoituksen olisi voinut sanoa meille suoraankin. Tietty määrä keskittämistä on paikallaan, mutta olisin toivonut, että se olisi lähtenyt osaamisen keskittämisestä eikä säästöistä, Kataja sanoo.

Syntyykö säästöjä sitten ylipäänsä? Keskussairaaloiden johdossa asiasta on epäilyksiä.

– Ei tämä ainakaan meidän sairaalan näkökulmasta kustannussäästöjä tuo. Joudumme varautumaan päivystykseen. Meillä täytyy olla aika laaja toiminta täällä. Jos meillä ei ole päiväaikaista toimintaa, se tulee suhteessa kalliimmaksi, kertoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) johtajaylilääkäri Tarja Nylund.

– Meillä ei ole hirvittävän vakuuttavaa näyttöä siitä, että kustannukset yhteiskunnassa vähenisivät sillä, että hoitoa keskitetään, toteaa Lapin sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jukka Mattila.

Mattila uskoo keskittämisen kuitenkin parantavan hoidon laatua.

– Siitä meillä on näyttöä, että mitä enemmän vaikkapa tekoniveliä asennetaan yhdessä sairaalassa, sitä parempaa laatu on. Voidaan tulkita myös niin, että kustannuksia säästyy, kun komplikaatiot vähenevät.

Lapin rintasyöpäleikkaukset Ouluun?

Lääkäriliitto käytti lausunnossaan Lapin sairaanhoitopiiriä esimerkkinä siitä, mitä minimileikkausmäärien kirjaimellinen noudattaminen saattaa pahimmillaan aiheuttaa.

Rovaniemellä rintasyöpäleikkauksia tehdään noin 130 vuosittain. Asetuksessa raja asetetaan "vähintään noin 150 kappaleeseen".

Jos asetusta noudatetaan ilman poikkeuksia, se tarkoittaisi kaikkien rintasyöpäleikkausten siirtymistä Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Esimerkiksi Sodankylässä asuvalle syöpäpotilaalle se tarkoittaisi ajomatkan venymistä puolestatoista reiluun neljään tuntiin.

Jukka Mattilan mukaan rintasyöpäleikkauksien siirtämisestä koituisi "hankaluuksia kaikille". Hän kuitenkin ymmärtää ministeriön logiikan.

– Sosiaali- ja terveysministeriölle on lainsäädännössä annettu varsin vähän mahdollisuutta puuttua konkreettisesti Suomen palvelujärjestelmän toimintaan. Tämän tyyppiset toiminnan minimistandardit ovat ainoita keinoja, joilla ministeriö voi palvelurakenteeseen vaikuttaa, Mattila sanoo.

Asetuksesta huolimatta rintasyöpää tullaan jatkossakin leikkaamaan Rovaniemellä, Mattila uskoo.

Tulkintaohje tilauksessa

Lääkäriliitossa ei tällä hetkellä ole tarkkaa tietoa siitä, miten tarkasti asetuksen minimileikkausrajoja tullaan tulkitsemaan.

– Ei tästä ole ainakaan minun tietojeni mukaan mitään ”sääntöjä luotu”, Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen kirjoittaa sähköpostitse.

Pärnänen toivoo, että asetusta ei tulkittaisi kategorisesti.

– Esimerkiksi synnytysten keskittäminen määräkriteerien mukaan arviolta 12 sairaalaan olisi täysin epärealistista. Sopivampi määrä olisi luokkaa 15 keskussairaalapaikkakuntaa, Pärnänen sanoo.

Asetuksen esittelijänä oli sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Anne Koskela. Yle ei tavoittanut häntä kommentoimaan asiaa.

Lappeenrantalainen erämies Veijo Immonen oli tiistaina retkellä Pohjois-Karjalassa Lieksan Kitsissä. 30 kilometrin taivalluksen aikana erämaassa oli hiljaista, mutta luonto näytti mielenkiintoisella tavalla ajankohtaisimman puolensa.

Maassa oli karhun uloste, joka näytti aivan löysähköltä puolukkapuurolta. Väriltään uloste oli tummanpunaista. Punaviinin kaltaisen värin uloste oli saanut aikaan karhun syömä valtava puolukkamäärä.

Uloste oli kooltaan isompi kuin 44 numeron kumisaapas. Ulostepuuron seassa näkyy runsaasti myös sulamattomia puolukoita sekä jokunen mustikka.

Kuvasta näkyy, miten hyvin karhulle on puolukka maistunut. Eikä ihme, sillä karhut varustautuvat talviunilleen ja metsien marjat ovat nyt niiden tärkeä ravinto.

Puolukoita, mustikoita, kauraa

Parhaillaan karhu tankkaa tulevaa talviuntaan varten. Erikoissuunnittelija Harri Nordberg Suomen Riistakeskuksesta Rovaniemeltä kertoo, että marjat ja kasvikset ovat karhulle tärkeitä juuri nyt.

– Marjojen sisältämät hiilihydraatit muuttuvat rasvaksi, jonka turvin karhu pärjää pitkän talven yli syömättä.

Nordbergin mukaan marjoja voi mennä vuorokaudessa kilokaupalla.

– Ensin karhu syö mustikoita. Kun ne loppuvat, karhu alkaa syödä puolukoita.

Marjojen lisäksi karhu saattaa syksyllä vierailla ruokailemassa kaurapellolla. Myös pelloilla olevat rehupaalit kelpaavat.

– Varsinkin jos rehupaaliin on käytetty säilöntäaineena makeaa melassia, niin ne vasta ovatkin karhun herkkua, sanoo Nordberg.

Marjojen lisäksi kaikkiruokainen karhu saattaa talven kynnyksellä kaataa hirven tai kauriin.

Erikoissuunnittelija Harri Nordbergin mukaan karhu tankkaa nyt koko ajan. Ennen talviunta karhu ulostaa vatsansa tyhjäksi, mutta ei karhun talvellakaan tarvitse herätä pissa- tai kakkahätään.

– Karhu kierrättää virtsan taitavasti elimistössään, kertoo Nordberg.

Kehossaan olevaa rasvaa karhu puolestaan käyttää talvella elämiseen, minkä takia ulostettakaan ei tule. Talviunensa aikana karhu vuorokaudessa kuluttaa jopa puoli kiloa rasvaa.

– Mutta herää keväällä siitä huolimatta täysissä voimissaan.

Talviunille marjoista kylläinen karhu käy yleensä lokakuussa.

Lappeenrantalaisen Teboil-huoltamon terassilla kolmen miehen ryhmässä röyhyää tupakka. Yhden miehen sormissa on pikkusikaria muistuttava savuke.

– Olen siirtynyt kokonaan näihin uusiin sikareihin. Eihän tämä aidon sikarin veroista ole, mutta paljon halvempaa, mies kertoo. Hän ei halua sanoa nimeään.

– Perinteinen pikkusikari maksaa noin 13 euroa aski, kun tämä maksaa vain 3 euroa, mies huomauttaa.

Kovaa kasvua

Uudentyyppisten halpojen pikkusikarien myynti kasvaa kovaa vauhtia.

– Myynti on kasvanut hirveästi. En osaa ihan suoraa määrää sanoa, mutta on se lisääntynyt huomattavasti, Lappeenrannan Suonionkadun R-Kioskin yrittäjä Elina Jaala kertoo.

Toisen R-kioskin yrittäjä Lappeenrannassa vahvistaa, että sikareista on ajoittain jopa pula.

Samaa kerrotaan myös kioskiketjun pääkonttorilta.

– Myynti kasvaa kovaa vauhtia. Toisella valmistajista on ollut ajoittain jopa toimitusvaikeuksia, R-kioski oy:n tupakkatuotteista vastaava tuotepäällikkö Ari Pellilä kertoo.

Hinta alhaisempi

Syy pikkusikarien suosioon on hinta, joka on huomattavasti alhaisempi kuin normaalin tupakan tai muiden sikarien. Tavallinen tupakka-aski maksaa nykyään reilut kuusi euroa. Uuden tyyppisen tupakkasikariaskin saa noin kolmella eurolla.

Hinta onkin monelle syy ainakin kokeilla uutta tuotetta.

– Olen pari askia kokeeksi ostanut. Syynä oli uteliaisuus ja hinta, lappeenrantalaisen Kourulan Nesteen tupakkapaikalla istuva Raimo Kantola kertoo.

Nyt miehellä on kuitenkin tavallinen tupakka kädessä.

– En mieltynyt niiden uusien sikarien makuun.

Muistuttaa savukkeita

Kovan suosion saavuttaneet halvemmat pikkusikarit muistuttavat tavallisia savukkeita. Niissä on filtteri ja sisällä on savuketupakkaa. Savukkeen paperipäällys on kuitenkin korvattu sikarin lehdillä.

Tuotteita myös myydään tupakka-askia muistuttavissa rasioissa. Tosin pikkusikarirasiassa on 17 sikaria, kun tupakka-askeissa on yleensä 20 savuketta.

Sikareita valmistaa kaksi tuottajaa. Yhden valmistajan tuoteet tulivat markkinoille viime vuoden marraskuussa. Toisen valmistajan tuotteet tulivat markkinoille vasta viime kesäkuussa. Juuri tällä valmistajalla on ollut toimitusvaikeusia.

Muutos jo tulossa

Halpojen tupakkasikarien voittokulku tuskin kuitenkaan jää pitkäaikaiseksi. Hallitus on jo jättänyt budjettiesityksen, jossa sikarien verotusta muutettaisiin niin, että nykyinen hintaetu häviäisi.

Nykyään sikareita verotetaan vähemmän kuin savukkeita. Savukkeiden vero on 52 prosenttia vähittäismyyntihinnasta, kun sikarien veroprosentti on 34. Hallitus haluaa tasata eron.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että sikareiden verorakennetta muutetaan muiden tupakkatuotteiden verorakennetta vastaavaksi. Sikareista kannettaisiin arvoveron lisäksi yksikköveroa. Lisäksi säädettäisiin sikareiden vähimmäisverosta.

Halvimpien sikareiden hinnat yli kaksinkertaistuisivat, kun taas kalliimpien sikareiden osalta hintamuutos olisi vain muutaman prosentti. Lisäksi laissa erotettaisiin erikseen sikari ja pikkusikari.

Tämän vuoksi tupakkasikarien hinta mitä todennäköisimmin nousee ensi vuoden alusta.

Nuijamies–ryhmäksi itseään kutsuvat kulttuuritoimijat suunnittelevat entisestä elokuvateatteri Nuijamiehestä tilaa, jossa harrastajateatterit ja paikalliset bändit voisivat esiintyä. Tiloissa näytettäisiin valtavirrasta poikkeavia elokuvia ja kuvataitelijoilla olisi mahdollisuus järjestää näyttelyitä.

– Alkukipinä tälle toiminnalle syntyi siinä vaiheessa, kun Finnkino osti kilpailevien elokuvateatterien liiketoiminnan Luotolan perheyritykseltä. Emme uskoneet, että Finnkino jatkaa toimintaa kauaa, sanoo Nuijamies–ryhmän perustaja Aapo Stavén.

Finnkino osti maaliskuussa 2017 Lappeenrannasta elokuvateatterit Nuijamiehen ja Kino-Aulan ja lakkautti niiden toiminnan kolmea kuukautta myöhemmin.

Nuijamies–ryhmässä on mukana toistakymmentä lappeenrantalaista kulttuurivaikuttajaa, tunnetuimpana metalliyhtye Stam1nan perustajajäsen Antti Hyyrynen.

– Lappeenrannassa ei ole tarpeeksi tiloja alle 18-vuotiaille nuorille, jossa he voisivat esiintyä ja harrastaa kulttuuria. Nuijamies olisi siihen ratkaisu, sanoo Aapo Stavén.

Kaupunki aloittaa neuvottelut Nuijamies–ryhmän kanssa

Lappeenrannan kaupunki valmistelee parhaillaan asemakaavamuutosta, jossa määritellään vanhojen elokuvateatterirakennusten mahdollinen suojelu. Alueella on jo voimassa osayleiskaava, jossa elokuvateatterit Nuijamies ja Kino-Aula on merkitty suojelukohteiksi.

Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiän mukaan valmisteilla on kaksi asemakaavaluonnosta, jossa toisessa suojellaan elokuvateatterit ja toisessa sallittaisiin uudisrakentaminen.

– Rakennusten parasta suojelua on se, että niillä on järkevää käyttöä, sanoo kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä.

Pimiän mukaan kaupunki tulee keskustelemaan Nuijamies–ryhmän ja elokuvateattereiden kiinteistöt omistavan Etelä-Karjalan Osuuspankin kanssa mahdollisesta Nuijamiehen suojelusta jo ennen, kuin kaavaluonnos tulee nähtäville lokakuussa.

Toiminnasta vastaisi vielä perustamaton yhdistys, ja päivittäistä toimintaa pyörittäisi kulttuuriyrittäjä. Toimintabudjetti on laskettu kolmelle vuodelle.

– Varainhankinnasta merkittävä osa koottaisiin lippu- ja myyntituotoilla, mutta alkuvaiheessa tarvittaisiin myös avustuksia, sanoo perustajajäsen Aapo Stavén.

Ryhmä neuvottelee avustuksesta muun muassa yksityisen kulttuuria ja taidetta tukevan säätiön kanssa.

Liiketoiminta myytiin – Nuijamies jäi

Nuijamies–ryhmä esitteli suunnitelmiaan torstai-iltana Lappeenrannan Killan järjestämässä tilaisuudessa. Ryhmä oli huolissaan, voiko Nuijamies–nimen ottaa käyttöön myös kulttuuritilan nimenä.

– Myin elokuvateattereiden liiketoiminnan Finnkinolle, mutta en nimeä. Minun puoleltani ei ole estettä, jos elokuvateatteri säilyy Nuijamiehenä, sanoo liiketoiminnan myynyt Merja Luotola-Maarnela.

Kiertävä elokuvateatteri Etelä-Karjalaan

Finnkinon lopettaessa Kino-Aulan ja Nuijamiehen toiminnan se vei kiinteistöistä esitystekniikan valkokankaineen. Nuijamies–ryhmä on jo aloittanut korvaavien laitteiden ja kaluston etsinnän.

– Minulla on lainassa vuosia sitten lakkautetussa Adam 3:ssa ollut valkokangas. Sopiiko jos palautan sen Nuijamieheen, kysyi Lappeenrannan Killan tilaisuudessa kaupunginvaltuutettu Juha Härkönen Luotola-Maarnelalta.

Ryhmä toivoo, että Finnkino palauttaisi teatterin vanhat valaisimet, aulan penkit sekä vanhan valomainoksen, jos toiminta Nuijamiehessä käynnistyy uudelleen.

– Remontti on tarkoitus tehdä tilojen historiaa kunnioittaen niin, että kaupunkilaisille saataisiin avoin kulttuuritila, jatkaa Nuijamies–ryhmän perustaja Aapo Stavén.

Myös elokuvat kuuluisivat kulttuuritilan ohjelmatarjontaan.

– Elokuvia näytettäisiin yhtenä päivänä viikossa, ja käyttöömme soveltuisi parhaiten liikkuvan elokuvateatterin kalusto, sanoo elokuvatoiminnan käynnistämistä valmisteleva Ilkka Kuukka.

Muina päivinä elokuvia esitettäisiin sellaisissa Etelä-Karjalan kunnissa, joissa ei ole omaa elokuvateatteria.

Kulttuurikeskusta Lappeenrantaan

Lappeenrannan keskustan Marian aukion rakennustyöt valmistuvat syksyn aikana.

– Samalla käytännössä muuttuu Lappeenrannan keskustan paikka, sanoo Lappeenrannan tapahtumatoiminnan koordinaattori Jorma Kallio.

Suunnitteilla oleva kulttuurikeskus Nuijamies sijaitsisi vain kymmeniä metrejä Marian aukiolta ja kaupunginteatteri sekä elokuvateatteri muutamien satoja metrejä kauempana. Kulttuurikeskuksen perustaminen elävöittäisi keskustaa.

– Marian aukiosta alkavasta Valtakadusta voisi muodostua musiikin katu, jossa olisi tarjolla monenlaista kulttuurielämää, kuvailee tapahtumatoiminnan koordinaattori Jorma Kallio.

Kallion mielestä asuntoja täynnä oleva keskusta ei voi olla elävä. Jos elokuvateattereiden suojelu ei toteudu, niiden paikalle suunnitellaan muun muassa uusia asuntoja.

Vanhat teatteri

Elokuvateatterit Nuijamies ja sen vieressä ollut Kino-Aula olivat kaupunkilaisten viihdyttäjiä vuosikymmeniä.

Kino-Aula aloitti toimintansa vuonna 1938 ja Nuijamies vuonna 1954. Ne olivat aiemmin perheyhtiö Elokuva Luotola Oy omistuksessa. Molemmissa elokuvateatereissa oli yksi sali.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston nimi vaihtuu. Uudeksi nimeksi on tulossa Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT.

Nimenmuutos vaatii eduskunnan hyväksynnän, sillä yliopistojen nimet on kirjattu yliopistolakiin.

Yliopiston niin sanottu kutsumanimi olisi jatkossa LUT-yliopisto, englanniksi LUT University.

Uudistukset johtavat nimenvaihdokseen

Yliopisto muuttaa nimeään, sillä se vahvistaa toimintaansa Lahdessa ja on muodostamassa Saimaan ja Lahden ammattikorkeakoulujen kanssa yhteistä korkeakoulukonsernia. Konsernikokonaisuudesta käytetään tästä lähtien nimitystä LUT-korkeakoulut (LUT Group).

Ammattikorkeakoulut siirtyvät yliopiston omistukseen, mutta kaikki korkeakoulut toimivat itsenäisesti ja säilyttävät omat nimensä.

Nimeä jumpattu ministeriön ja Kotuksen kanssa

Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtorin Juha-Matti Saksan mukaan yliopisto sai erilaisia ehdotuksia uudeksi nimeksi.

– Veteen ja järveen liittyviä ehdotuksia. Taisi siellä joku norppakin olla, Saksa kertoo.

Yliopisto kuitenkin päätyi Saksan sanoin perinteiseen ratkaisuun. Nimi löytyi yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen kanssa.

Vertailuna voi mainita, että pääkaupunkiseudulla toimivat Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu yhdistyivät vajaat kymmenen vuotta sitten Aalto-yliopistoksi.

Miksi vastaavaa nimeä ei otettu Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle?

– Aallolla on nimi eli arkkitehti Alvar Aalto. Meiltä ei vastaavaa löytynyt, Saksa selvittää.

Alvar Aalto suunnitteli aikoinaan Aalto-yliopiston kampuksen ytimen asemakaavan Espoon Otaniemeen. Lisäksi siellä on Aallon suunnittelemia rakennuksia.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston uuden nimen on määrä tulla käyttöön ensi elokuun alussa. Nimi otetaan käyttöön vasta ensi syksynä, jotta se ei aiheuta sekaannusta yliopiston hakijoissa kevään yhteishaussa.

Museovirasto on kuvannut Saimaan pohjassa olevia hylkyjä Etelä-Karjalan alueella. Tällä viikolla he kuvasivat neljässä kohteessa. Lappeenrannassa oli kaksi kohdetta, Karhunsaaren pohjoispuolella ja Mikonsaaren lähellä. Taipalsaarella hylkyjä kuvattiin Umianlahdessa ja Imatralla Paasinsalmessa. Etenkin Paasinsalmen hylyt herättivät suurta mielenkiintoa tutkijoissa.

– Vaikuttaisi, että siellä on ollut laivojen hautausmaa. Emme ole vielä kuitenkaan varmoja, että onko sillä ollut joku tarkoitus. Ne on voineet olla aallonmurtaja, koska nykyinen aallonmurtaja on niiden vieressä, sanoo meriarkeologian tohtori Minna Koivikko.

Paasinsalmen hylyistä suurin osa on Koivikon mukaan proomuja. Tämä voisi viitata metsäteollisuuteen, mutta vielä Museovirastolla ei ole tarkempaa tietoa hylkyjen historiasta.

Tutkijat arvelevat Paasinsalmessa olevan 10–13 hylkyä. Niiden ikää ei vielä osata sanoa

– Osa voi olla yli satavuotiaita, mutta ne voivat olla myös alle sata vuotta vanhoja, arvelee Koivikko.

Syvällä hylky säilyy hyvin

Hylkyjen kunto vaihtelee paljon. Uponneet veneet ovat voineet olla jo huonossa kunnossa upotessaan. Myös vedensyvyys vaikuttaa paljon hylkyyn ja sen säilymiseen. Matalissa vesissä jäät kohtelevat kovasti hylkyjä.

– Esimerkiksi Umianlahden kohteessa on vain pohja säilynyt. Jäät ovat vieneet yläosan mennessään, Koivikko sanoo.

Museovirasto on sukeltanut Saimaalla, koska se haluaa tukea paikallishistoriaa. Kuvauksilla saadaan tietoa, millaista vedenalainen toiminta Saimaalla on ollut.

– Nyt mallinnamme kuvat ja keräämme taustatietoa. Sen jälkeen yritämme sitoa ne omaan historialliseen asiayhteyteen. Ne tuovat oman palasensa historian suureen tarinaan, sanoo Koivikko.

Meriarkeologiassa on siirrytty fotogrammetriaan eli luodaan kolmiulotteisia malleja kerätystä kuvamateriaalista.

– Tämä tarkoittaa, että voimme aivan uudella tavalla esittää vedenalaista maisemaa. Tämä (fotogrammetria) on meriarkeologiassa maailmanlaajuisesti todella uusi ja mullistava juttu. Olemme tästä hyvin innoissamme, Koivikko toteaa.

Mallintamisella saadaan tärkeää tietoa sukeltajille

Mallintamisella hylystä tehdään kolmiulotteinen kuva. Sen avulla, esimerkiksi hylkyyn sukeltava ihminen saa jo hyvä kuvan, mitä veden alla odottaa.

– On turvallisempaa lähteä sukeltamaan, jos tietää, millainen alus on. Lisäksi Saimaan paatit ovat biologisia riuttoja ja niissä on paljon verkkoja kiinni. Nyt saamme ne verkotkin näkyviin, ja se lisää sukeltamisen turvallisuutta.

Kaikkiaan nyt tehtyjen kuvauksien perusteella veden alla olevien hylkyjen kirjo on laaja.

– Siellä on 20-metrisiä hylkyjä ja tavallisia soutuveneitä.

Meriarkeologi Minna Koivikon mukaan Saimaan pohjaan jäi vielä paljon kuvattavia hylkyjä. Museovirasto ei aio kuitenkaan tehdä kuvauksia enää tämän vuoden aikana.

Kymmenen kiinalaista matkailualan ammattilaista purkautuu linja-autosta Lappeenrannan laitamilla sijaitsevan omakotitalon pihaan. Ryhmä on tulossa kyläilemään talossa asuvan perheen luokse.

– Ainutlaatuinen kokemus päästä suomalaisen kotiin, hongkongilainen Davi Lai kiittelee.

Ei haittaa vaikka sataa kaatamalla. Kiinalaiset availevat sateenvarjojaan ja hymyilevät leveästi.

– Saasteisessa suurkaupungissa asuvalle suomalaisen luonnon puhtaus on todella suuri nautinto. Jopa taivaalta putoilevat sadepisarat voivat tuntua puhtailta, vakuuttaa vierailua emännöivä lappeenrantalainen Mirka Rahman.

Rahmanin suomalais-bangladeshilaisessa perheessä on vuosien varrella kestitty vieraita monista maailmankolkista. Kiinalaisia matkanjärjestäjiäkin on tänä vuonna käynyt testaamassa kotivierailua jo useamman ryhmän verran.

– Ehtiiköhän tämä mustikkapiirakka nyt yhtään jäähtyä ennen kuin he tulevat kahvipöytään? Rahman nostaa paistamansa piiraan pöydälle ja vilkaisee, että keittiössä näyttäisi olevan kaikki valmiina.

Tervetuloa meille!

Tämänkertainen koevierailu lappeenrantalaisten Rahmanien kotona on suunniteltu noin tunnin mittaiseksi. Kiinalaiset vieraat tuntuvat olevan kiinnostuneita ihan kaikesta. Kännykkäkamerat ovat ahkerassa käytössä.

Hongkongilaisille olisi suuri elämys saada kokea tällaista kodikasta perhe-elämää. David Lai

Heti vierailun alkuun Mirka Rahman kertoo pikaisesti noin kymmenen vuotta vanhan omakotitalon rakentamisesta.

– Tuon nurmikentän alle on kaivettu 300 metriä maalämpöputkea, siitä tulee talomme peruslämpö.

Kiinalaisten ryhmä suuntaa kännykkäkameransa nurmikkoon.

– Meidän perheessä kutsutaan tuota taloa ympäröivää nurmikkoa preeriaksi, kun se on noin tasainen. Vieraita sanavalinta naurattaa.

– Nyt kun käännytte ja katsotte autotallin perälle, niin näette tuon halkopinon. Suomessa on aika tavallista, että kodeissa poltetaan puuta takassa tai saunassa.

Kännykkäkamerat ikuistavat näyn. Porukka käy hypistelemässä halkopinoa. Puhutaan halkojen kuivumisesta ja kuivan puun varastoinnista.

Sitten vierailun emäntä siirtää huomion pihan laidan roskapönttöihin. Kamerat kuvaavat niitäkin, samalla kun emäntä antaa pikaluennon suomalaisperheen roskien kierrätyksestä.

Ympäristönsuojelu kiinnostaa

Vierailu etenee samalla eloisalla meiningillä. Lyhyessä ajassa seurue ehtii keskustella vaikka mistä. Siitä, millainen urakka on preerian ruohonleikkuu ja pihan lumityöt talvella. Mitä muuta puuvarastossa säilytetään? No, polkupyöriä ja suksia. Talvella hiihtämään pääsee melkeinpä kotiovelta.

– Uskomatonta! Joku kiinalaisryhmästä huudahtaa ja ryhmäläiset katselevat talon takana avautuvalle pellolle.

Koska nurmikko on märkää ja vieraat pikkukengissä, jäävät pihan marjapensaat esittelemättä. Hillon keittäminen kuitenkin käsitellään, samoin metsän marjat ja kalastusmahdollisuus läheisellä järvellä. Taas vieraiden joukko huokailee ihastuneesti suureen ääneen.

Sekä Etelä-Karjalan matkailun edistämiseen keskittyvän goSaimaan edustaja Suvi Ahola että tämänkertaisen matkanjärjestäjien ryhmän vastaanottanut Mirka Rahman kertovat, että suomalainen ympäristönsuojelu kiinnostaa kiinalaisia matkailijoita. Sen vuoksi kotien energiankulutukseen ja esimerkiksi ruuan terveellisyyteen liittyvät puheenaiheet ovat varmoja suosikkeja.

Kotivierailuja matkanjärjestäjien toiveesta

Kotivierailu suomalaisen perheen luona olisi kiinalaisten matkanjärjestäjien mukaan jotain sellaista, jota kiinalainen matkailija lomareissunsa oheen toivoo. Koska kiinalaisten matkailuun liittyy valtavia kasvuodotuksia, kuunnellaan tämän matkailijaryhmän toiveita tarkalla korvalla.

Niin tehtiin kesällä 2016 myös Imatran ja Lappeenrannan seudun matkailumarkkinointiin keskittyvässä goSaimaa-yhtiössä. Kotivierailuista haluttiin kehittää kiinalaismatkailijoita varten sellainen valttikortti, jolla turistiryhmät saataisiin valitsemaan juuri Etelä-Karjalan maakunta yhdeksi matkansa pysähdyspaikaksi.

Hinta riippuu siitä, millaisen vierailun suomalaisisännät järjestävät. Suvi Ahola

Ihan ensimmäiseksi tarvittiin kiinalaisryhmistä kiinnostuneita koteja. Heidän löytymiseksi goSaimaa kyseli lehdissä ja sosiaalisessa mediassa alueen asukkailta halukkuutta ryhtyä isännöimään tunnin tai kahden kahvivierailua kiinalaisille ryhmille.

Viitisenkymmentä perhettä ilmoittautui. Eniten kiinalaisia matkanjärjestäjiä kiinnostavat luonnonhelmassa sijaitsevat omakotitalot.

– Nyt meillä on rekisterissä noin 20 perhettä, joiden tiedot olemme toimittaneet eteenpäin kiinalaisille matkanjärjestäjille, kertoo goSaimaan markkinoinnista vastaava Suvi Ahola.

– Maakunnassa on käynyt useita matkanjärjestäjäryhmiä testaamassa tätä palvelua ja testaamisen jälkeen he tekevät päätöksen, voisiko palvelua myydä heidän omille asiakkailleen, Ahola jatkaa.

Kotivierailun ajatukseen kuuluu, että isäntäperhe sopii itse matkanjärjestäjän kanssa, mikä yhden turistin kestittämisen hinta on.

– Hinta riippuu siitä, millaisen vierailun suomalaisisännät järjestävät. Olemme arvioineet, että hinta voisi olla suunnilleen 10–40 euroa per vierailija. Jos tarjoaa korvapuustit, hinta on varmaan alhaisempi kuin jos ryhmälle on kokattu lounas, Ahola sanoo.

Turistiryhmän käynnistä kertyvän tulon ilmoittamisesta verottajalle vastaa jokainen vierailuja järjestävä itse.

Haussa myös yökyläilyä tarjoavia koteja

Kotivierailuista ovat kiinnostuneet monenlaiset matkanjärjestäjät. Pääperiaatteena on, että ryhmät majoittuvat virallisissa hotelleissa ja ryhmän mukana on aina kiinalainen opas tai tulkki. Muitakin vaihtoehtoja maalaillaan.

Hongkongilaisille olisi suuri elämys saada kokea tällaista kodikasta perhe-elämää. David Lai

– Edellisen kotivierailu-tutustumismatkan yhteydessä kartoitettiin sellaisia koteja, jotka olisivat valmiit ottamaan kansainvälisiä vieraita yövierailulle yhdeksi yöksi. Lasten kanssa matkustaville kiinalaisille olisi mielenkiintoista päästä tutustumaan suomalaiseen lapsiperheeseen ja keskustella heidän kanssaan lapsiperheitä koskevista asioista kuten neuvola, päivähoito, koulu jne.

– Me hongkongilaiset olemme työhön keskittyvää tyyppiä. Vanhemmat viettävät lastensa kanssa vain lyhyen hetken iltaisin. Hongkongilaisille olisi suuri elämys saada kokea tällaista kodikasta perhe-elämää kuin, minkä keskellä nyt olemme, sanoo hongkongilaista Sincerity Travel -yhtiötä edustava David Lai.

– Meille on täysin uudenlainen kokemus, että voisimme ottaa metsästä mustikan ja syödä sen, Lai jatkaa.

Leirikoululaisia olisi tulossa jo ensi kesänä

Ei ihme, että eri puolilla Suomea pohditaan keinoja kiinalaisten matkailijaryhmien tavoittamiseksi. Tilastokeskuksen mukaan tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista juuri kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät tämän vuoden tammi–heinäkuussa edellisvuoteen verrattuna eniten.

Kiinalaisten yöpymisten määrä kohosi lähes 179 000 vuorokauteen. Tämä on 46,3 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona 2016. Etelä-Karjalan maakunnassa kiinalaisten matkailijoiden kasvu on huomattavasti koko maan lukuja hitaampaa.

Kuinka houkuttelevaksi osaksi kiinalaismatkailijoiden ohjelmapakettia kotivierailut oikeasti muodostuvat, on goSaimaan Suvi Aholan mukaan vielä mahdoton ennustaa. Yksi suurimmista mahdollisista matkailijaryhmistä löytyy leirikoululaisista, joita varakkaat kiinalaisperheet lähettävät matkaan lastensa kesäloman aikana.

– Lapsilla on Hongkogissa kahden kuukauden kesäloma. Vanhemmat haluavat järjestää lapsilleen loman ajaksi mielekästä tekemistä. He ovat yksi edustamani yhtiön tärkeimmistä kohderyhmistä, David Lai kertoo.

Ensimmäiset koululaisryhmänsä David Lailla on aikomus tuoda Suomeen ensi kesänä. Tarkemmista suunnitelmista hän ei vielä kerro.

Kotivierailu on isännillekin antoisa kokemus

Lappeenranta on tälle Suomea kiertävälle kymmenen kiinalaisen matkanjärjestäjän ryhmälle vain yksi kohde. Rahmanien kotoa matka jatkuu yöksi Imatralle ja seuraavana päivänä eri kohteisiin tutustumista jatketaan Savonlinnan suunnalla. Edellisenä päivänä he tutustuivat leirikoulutoimintaan Lohjalla.

– Toivon, että tällä Suomen-vierailullani löytäisin riittävän ison vierailun järjestäjän, joka voisi ottaa vastaan isoja koululaisryhmiämme, kertoo pekingiläisen lasten ja nuorten matkailuun keskittyvän Chinese Kids -toimiston edustaja.

Lappeenrantalaisessa Rahmanin perheessä kiinalaisryhmän vierailu päättyy. Äiti Mirka ja pojat Sulo ja Darius kertaavat tapahtumia. Kaikki ovat käyneet kiinalaisvieraiden kanssa mielenkiintoisia keskusteluja.

– Vierailun järjestäjä saa tästä varmasti vähintään yhtä paljon kuin itse vieraat, Mirka Rahman toteaa.

Keijo Hänninen istuu Lauritsalan asemalaiturilla ja nostaa farkkujen lahjetta. Esiin paljastuu hohtavan kultainen proteesi.

– Näin käy, kun yrittää hypätä junan kyytiin ja jää pyörän alle.

Juuri tänne Keijo kavereidensa kanssa usein matkusti junan kyljessä roikkuen. 7-vuotiaat pikkupojat olivat oppineet tempun isommilta pojilta ja tekivät perässä. Kyytiin hypättiin aina pari kilometriä aiemmin Keltun metsästä. Tuo metsä oli Keijon ja muiden poikien toinen koti 60 vuotta sitten.

Höyryveturin vihellys oli kutsu radalle

Keltun metsä sijaitsee Lappeenrannan Harapaisissa. Metsikön jakaa junarata. 1950-luvulla radan toisella puolen olivat Harapaisten pojat, toisella puolella majaa pitivät Keijo ja muut Keltun pojat. Välillä sodittiin ja heitettiin kiviä radan yli. Nahistelun lisäksi lapset hyppivät vanhoissa pommikuopissa ja rakensivat niihin pyöräilyratoja.

Keltun metsä sijaitsee noin puolen kilometrin päässä Lappeenrannan rautatieasemalta. Tuonne metsikköön lapset menivät usein suoraan koulusta.

– Kun tuossa asemalla höyryveturin pilli soi, niin se oli merkki meille, nyt radan varteen!

Kyytiin hypättiin niin, että juostiin junan vierellä ja napattiin vaunun kyljessä olevasta kädensijasta kiinni, samalla ponnistettiin seisomaan astinlaudoille. Matka taittui junan kyljessä.

Haaveena siirtyä sivuun työelämästä

Keijo Hännisestä voi sanoa, että hän on menestynyt elämässään. 35 ihmistä työllistävä kuljetusyritys on siirretty pojalle, tosin on Keijo itsekin vielä työelämässä.

– Yhdessä betoniautossa olen vielä mukana. Odotan, että saan senkin pois, niin voin keskittyä täysipäiväisesti lakaisemaan hallin lattioita, naurahtaa Hänninen.

Lapsenlapsia Hännisellä on useita. Jokainen niistä on aina vuorollaan ihmetellyt proteesia.

Lensin nenälleni, kun ei ollutkaan enää jalkaa millä astua.

Hänninen on aktiivinen paikallisessa invalidiyhdistyksessä ja on kilpaillut istumalentopallossa olympiatasolla. Vuoden 1996 Atlantan paralympialaisista on muistona hopeamitali.

Jalan puuttumista ei Hänninen itse ajattele, ainoastaan se muistuu mieleen jyrkkää alamäkeä kävellessä, se on miehen mukaan töksähtelevää menoa.

Viimeinen kyyti jäi saamatta

7-vuotiaat pojat kutsuivat vaarallista junaleikkiään kyydin ottamiseksi. Yleensä kuljettiin parin kilometrin matka Lauritsalan kauppalaan. Hurjimmat matkasivat Joutsenoon saakka. Sieltä oli pitkä matka kävellä takaisin kotiin. Matkaa on noin kaksikymmentä kilometriä.

Eräänä syyspäivänä veturin pilli soi Lappeenrannan asemalla merkiksi lähtevästä junasta. Keijo ja muutama muu päättivät ottaa kyydin Lauritsalaan. Tällä kertaa se ei onnistunut.

– Ilmeisesti vauhti oli niin kova, että kun sain käsillä kahvoista kiinni, niin vauhti tempaisi minut liian kovaa mukaansa. Jalka lipesi astinlaudalta ja vauhti viskasi toisen jalan suoraan junan pyörän alle.

Keijo havahtui radan pientareelta ja kertoo harmitelleensa, että temppu ei tällä kertaa onnistunut. Hän nousi ylös ja yritti lähteä kävelemään.

– Lensin nenälleni, kun ei ollutkaan enää jalkaa millä astua.

Mummojen voivottelu sai sisuuntumaan

Kirkkaana syyskuun päivänä Hänninen seisoo hyvillä mielin tapahtumapaikalla Keltun metsässä. Miehestä ei välity katkeruutta lainkaan.

– En usko, että mitään on jäänyt tekemättä vaikka yksi oma jalka puuttuukin.

Onnettomuuden jälkeisestä ajasta Keijo muistaa kylän mummojen surkuttelun. Se sai pienen pojan sisuuntumaan.

– Ne kävivät vuorollaan siinä meidän tuvassa surkuttelemassa, että nyt et voi poika enää uida, et voi ajaa pyörällä, et voi luistella. Tein sen kaiken.

Hänninen on saanut elämässään todistella pystyvänsä proteesin kanssa samoihin asioihin kuin muutkin. Ennen kuorma-autokortin ajamista hänen täytyi todistaa pystyvänsä ajamaan proteesilla suurta autoa.

– Katsastusmies ajatti minut heti kuorma-autolla Tirilän pienille kujille. Suoriuduin siitä ongelmitta. Lopuksi katsastusmies sanoi, että hyvin ajat, käy se autokoulu kuitenkin, kertoo mies nauraen.

Myöhemmin autoista tulikin Hännisen ura.

Setä toi jalan sairaalaan – turhaan

– Tuohon se jalka jäi, Hänninen näyttää kiskojen kohtaa Lappeenrannan Harapaisissa.

Onnettomuudessa Keijon jalka jäi junan pyörän ja alle ja katkesi kokonaan polven alapuolelta. Pieni poika kinkkasi lähimpään taloon parinsadan metrin matkan.

– Joku nivelpussi tai vastaava siinä roikkui, katsoin että tuota ei parane jättää tuohon. Kinkkasin tuonne talon kulmalle ja näin naisia pihalla, huusin että älkää katsoko tänne. Sitten pyörryin.

Hännisen setä kävi etsimässä irronneen jalan ja toi sen sairaalaan. Sillä ei tehnyt enää mitään. Jalka oli katkennut polven alapuolelta murskaten polvea. Se amputoitiin polven yläpuolelta.

"Juna ei väistä"

Hänninen on seurannut vakavana nykyajan vaarallisia juniin liittyviä villityksiä. Hän kehottaa kokemuksen painavalla äänellä nuoria keksimään muita harrastuksia.

– Juna ei väistä. Se korkeintaan viheltää.

Ne kävivät vuorollaan siinä meidän tuvassa surkuttelemassa.

Viime vuosien aikana on uutisoitu nuorten ottamista selfie-kuvista kiskoilla sekä kilpailusta siitä, kuka rohkenee olla pisimpään raiteilla junan lähestyessä. Asia saa miehen vakavaksi.

– Juna ei ehdi edes jarruttaa jos siellä on joku kännykän kanssa kiskoilla leikkimässä.

Ensihoitaja toteutti jalattoman pojan toiveen

Onnettomuuspäivänä 7-vuotiaan Keijo Hännisen junakyyti vaihtui ambulanssikyydiksi. Keijo kertoo muistavansa kuinka hän Ratakadun kohdalla kuiskasi mukana olevalle isälleen, että miksei auton pillit ole päällä.

Pian hän korotti ääntään ja kysyi samaa auton kuljettajalta.

– Se sanoi, että totta kai voidaan laittaa, ja niin mentiin sireenit päällä keskussairaalaan. Se oli ihan hyvä kyyti.

Käsityöyrittäjä Soja Murto elää omien sanojensa mukaan kansallispukukuplassa. Sieltä kurkistellessa hän näkee kaiken, mikä liittyy kansallispukuun. Soja huomaa aina, jos joku on tuunannut pukua.

Tuunauksella Soja Murto tarkoittaa sitä, että kansallispuvun osia voi käyttää arkivaaatteiden kanssa.

– Minulle kansallispuvun eli perinteen tuunaaminen on enemmän pynttäytymistä, teen sitä kun lähden jonnekin tilaisuuteen. Arkiseen tilaisuuteen voin laittaa esimerkiksi farkut ja kansallispuvun liivin. Juhlassa puen todennäköisesti röijyn eli päällysvaatteen.

Perinteen tuunauksessa voi olla kyse eri kuosien, tekniikoiden tai kaavojen käyttämisestä. Kankaan kuvioinnin voi skannata ja digiprintata sellaiselle kankaalle, jota ei käytetä kansallispuvun valmistamiseen. Kangasvaihtoehtoina ovat joustava ja joustamaton materiaali.

– Joustavasta tehdään enemmän vaatteita, joustamattomasta esimerkiksi reppuja.

Kaikki eivät tykkää

Soja itse pukeutuu usein johonkin kansallispuvun osaan siksi, että hänen vaatekaapissaan ei ole paljon muuta. Esimerkillään hän haluaa viestittää, että tuunaaminen on täysin sallittua ja mahdollista.

– Olen saanut negatiivisia kommentteja juuri siitä, että tuunaus on pyhäinhäväistystä ja pitäisi pukea koko puku päälle. Enkä pelkästään vanhoilta ihmisiltä. Itse en näe asiaa ollenkaan niin, Soja huomauttaa.

Ellei ole hameihminen, niin ei kannata laittaa hametta. Käsityöyrittäjä Seja Murto.

Negatiivisia kommentteja tulee kuitenkin korkeintaan yksi kymmenestä. Enemmän tulee ihastuneita kysymyksiä ja ihmettelyä siitä, että ai näinkin voi tehä.

Soja suosittelee pukeutumaan omasta mielestä kivasti ja itselle luontevalla tyylillä. Kaikkien juttu tuunaus ei ole.

– Jos haluat pukeutua lempivaatteisiisi, niin tee niin. Farkkujen kanssa voi kokeilla pukea vaikka pelkän kansallispuvun taskun. Ellei ole hameihminen, niin ei kannata laittaa hametta. Jos jonkun mielestä tuunaus on pyhäinhäväistys, niin hänen ei pidä sitä tehdä, sanoo Soja Murto.

Pukeutumisella on merkitys

Kansallispukukeskuksella vietetään kansallispuvun juhlapäivää lokakuussa. Silloin tapahtuu Jyväskylässä. Tänä vuonna siellä esitellään Johanneksen naisen tarkistettu puku, jonka kutojana Soja on toiminut. Puvun tekeminen yhteistyössä muiden kanssa on kestänyt pari vuotta.

Kansallispuku kokonaisuutena tuo monen mieleen useita sääntöjä. Soja tarkentaa, että ne ovat suosituksia, eivät sääntöjä.

– Suosittelen kuitenkin noudattamaan suosituksia, sillä niillä on syynsä. Kansallispukuun kuuluu laittaa kaikki osat, eikä mitään ylimääräistä. Ei koruja, ei moderneja asusteita, ei käsilaukkua.

Järkeä saa kuitenkin käyttää. Kihla- ja vihkisormukset ovat sallittuja. Jos korvakorujen pois ottaminen vaatii liikaa, niin siitten jättää ne korviin.

Kengät harkiten

Kansallispukuun kuuluvat naisella paita, hame, esiliina, päällysvaate, sukat, kengät ja päähine sekä niiden lisäksi joko liivi, viitta tai röijy.

– Yli 20-vuotiaalla päähine tarkoittaa aikuisen päähinettä, joka ei koskaan ole nauha tai nauhamainen, Soja muistuttaa.

Kannattaa muistaa, että jos perä näyttää leveältä, niin vyötärö sen yläpuolella näyttää kapealta. Käsityöyrittäjä Soja Murto

Miehen asuun kuuluvat paita, sarkaviitta, sukat ja kengät. Päässä on neulottu myssy, patalakki, huopalääppä tai huopasilinteri. Asussa ovat myös liivi tai takki tai molemmat sekä housut, jotka ovat joko pitkät tai polvihousut,

– Supikkaat ovat kansantanssijoilla ahkerassa käytössä, koska niissä tanssitaan, mutta ne ovat arkijalkineet. Kaikkien pukujen kanssa voi käyttää mustia, eleettömiä nahkakenkiä tai avokkaita. Joihinkin pukuihin kuuluvat nauhakengät.

Aikuisella hiusten ei kuulu olla auki kansallispuvun kanssa. Hiuksia käytetään avuksi päähineen pukemisessa.

– Lyhyen tukan voi tietenkin jättää auki.

Ammattilaiselta apua

Suomessa kansallispukujen tekijöitä on vähän. Sojan mukaan saisi olla enemmän, mutta onneksi tällä hetkellä koulutus on käynnissä.

– Itse en ole käynyt koulutusta, sillä edellinen koulutus pidettiin 1980-luvulla, jolloin olin lapsi, sanoo Soja.

Facebookissa on Kansallispuku-ryhmä, johon Soja kehottaa liittymään, jos tarvitsee vinkkejä esimerkiksi pukeutumiseen. Ryhmässä yrittäjät sekä harrastajat käyvät keskustelua ja jakavat vinkkejä.

– Suosittelen kysymään ammattilaiselta esimerkiksi puvun kokoon liittyviä asioita. Vaatteiden pitää olla oikean kokoiset.

Soja Murron mukaan moni epäröi pukea kansallispukua päällensä, koska siinä on liikaa kangasta ja se saa näyttämään isolta.

– Kannattaa muistaa, että jos perä näyttää leveältä, niin vyötärö sen yläpuolella näyttää kapealta. Entisaikaan on haluttu hameisiin paljon kangasta ja useampia hameita, jotta näyttäisi rehevältä ja hyvältä synnyttäjältä. Sitä parempi, mitä enemmän on kangasta.

Kansallispuku kannattaa suojata pölyltä, kosteudelta ja valolta. Soja itse ei pidä pukujaan henkareissa, vaan vaakatasossa koreissa, jolloin niihin kohdistuu mahdollisimman vähän rasitusta.

– Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta, joten sitten henkareissa. Silkkiä ei kannata pitää taiteltuna.

Sojan perheessä on 11- ja 16-vuotiaat lapset. He eivät vaadi tuunauksia vaatteisiinsa, mutta suostuvat valokuvamalleiksi. Pienempi haluaa myös vapaa-ajallaan tuunata vaatteitaan.

– Hän saa siitä positiivista huomiota ja tykkää tuunauksesta. Molemmat lapset pukeutuvat myös mielellään kansallispukuun. Miehelläni ei sen sijaan ole kansallispukua lainkaan, Soja nauraa.

Murrolla itsellään on kolme pukua: Sysmä-Luhangan, Kymenlaakson eli Anjalan sekä Kymen kansallispuvut. Hän pukee kokonaisen kansallispuvun päällensä yleensä juhlaan tai työasioissa edustamista varten. Pukeutuminen ja puvun valmistelu täytyy aloittaa hyvissä ajoin.

– Paidan valmisteluun kuluu normaalisti kaksi päivää, kun kostutan ja silitän sen.

Huhut paperille painettujen sanomalehtien kuolemasta ovat ennenaikaisia. Tuoreimpien mittausten mukaan joidenkin paperilehtien lukijamäärät ovat jopa nousussa.

Suomen lehdistön mukaan yhdeksän sanomalehteä on pystynyt kasvattamaan printtilehtensä lukijamäärää. Luvut perustuvat lukijamäärämittauksia tekevän kansallisen mediatutkimuksen eli KMT:n tilastoihin.

Maakuntalehdet vetävät eri suuntiin

Kokonaiskuva lehtikentällä on kuitenkin ristiriitainen. Esimerkiksi naapurimaakunnissa Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Karjalassa päälehtien printtijulkaisujen lukijamäärät näyttävät menevän eri suuntiin.

Pohjois-Karjalan päälehden Karjalaisen lukijamäärä näyttäisi olevan kasvussa. Etelä-Karjalan päälehden Etelä-Saimaan lukijamäärä näyttäisi sen sijaan olevan laskussa. Uusimpien kuukausitilastojen valossa jopa selkeässä laskussa.

Näin ainakin lukijamäärämittauksia tekevän KMT:n lukujen mukaan.

Etelä-Saimaan paperilehden lukijamäärä oli KMT:n viimeisimmässä mittauksessa, jossa mitattiin viime vuoden heinäkuun ja tämän vuoden kesäkuun välistä aikaa, 52 000 ihmistä. Koko viime vuoden mittauksessa Etelä-Saimaan lukijamäärä oli vielä 56 000 ihmistä. Laskua on siis 4 000 ihmistä.

Karjalaisen paperilehden lukijamäärä sen sijaan olisi hienoisessa nousussa. Vuoden 2016 heinäkuun ja vuoden 2017 kesäkuun välillä lehden lukijamäärä oli KMT:n mukaan 83 000. Vuoden 2016 koko luku on 82 000. Nousua siis vain 1 000 lukijaa, mutta nousua kuitenkin.

Tuoreet luvut on kerätty viime vuoden heinäkuun ja tämän vuoden kesäkuun välillä. Niitä vertaillaan koko viime vuoden lukuihin. Näin luvuissa on päällekkäisyyttä puoli vuotta eli viime vuoden syksy.

Etelä-Saimaan lukijamäärä kovassa laskussa kesällä

KMT:n lukujen valossa Etelä-Saimaan lukijamäärän pudotus näyttäisi kiihtyneen kesällä. KMT:n elokuun mittauksen mukaan Etelä-Saimaan lukijamäärä olisi vain 37 000 lukijaa. Tässä luvussa ovat mukana myös heinäkuun ja kesäkuun tulokset.

Viime vuoden elokuussa Etelä-Saimaan lukijamäärä oli KMT:n mittauksen mukaan vielä 59 000 lukijaa. Laskua on siis 22 000 lukijaa eli 37 prosenttia.

Karjalaiseen verrattuna lasku tuntuu vieläkin hurjemmalta. Karjalaisen printtilehden lukijamäärä oli elokuun mittauksessa tänä vuonna 79 000 lukijaa. Viime vuoden samaan aikaan mittaustulos oli 78 000 lukijaa. Karjalainen olisi siis nostanut lukijamääräänsä tuhannella.

Suomalaisen kesän tunnusmerkki nokkosperhonen on merkillisesti harvinaistunut Suomessa. Pitkään se oli yksi yleisimmistä päiväperhosistamme.

Kun vielä kymmenen vuotta sitten Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutin tutkijat tapasivat tutkimuspalstoillaan 200–300 nokkosperhosta, niin tänä kesänä niitä oli viisi.

– Paikoin nokkosperhonen on huvennut lähes olemattomiin, sanoo allergia- ja ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen.

Varmaa selitystä nokkosperhosten kadolle ei ole löytynyt.

Syynä karttaperhonen?

Kimmo Saarisen mukaan nokkosperhosen vähenemistä ei pysty selittämään elinympäristön muutoksella.

– Nokkosperhosen toukat elävät nokkosissa ja nokkosiahan Suomessa riittää, kertoo Kimmo Saarinen.

Saarinen kertoo, että nokkosperhonen on pystynyt elämään oikein hyvin rinnakkain neitoperhosen kanssa. Neitoperhonen munii samalla tavalla nokkosten lehdille kuten nokkosperhonenkin.

Mutta kun Suomessa alkoi 2000-luvun alussa yleistyä karttaperhonen, niin sitten yhteiselo ei enää sujunutkaan.

– Voi olla, että karttaperhonen levittää loista tai tautia, joka heikentää nokkosperhoskantoja.

Kimmo Saarinen on vielä varovainen pohtiessaan syytä nokkosperhosten katoamiseen. Lopullisen syyn selvittäminen on vaikeaa ja hankalaa. Joka tapauksessa vaikuttaa selvältä, että karttaperhosella on vaikutus nokkosperhoskatoon.

– Karttaperhonen ei ole levinnyt Ahvenanmaalle, länsirannikolle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pohjois-Suomeen. Siellä ei ole romahtanut myöskään nokkosperhoskanta, sanoo Saarinen.

Karttaperhonen on 1980-luvulla levinnyt Suomeen Venäjältä, jossa sillä on vahva kanta. Ensimmäiset havainnot karttaperhosesta tehtiin Lappeenrannassa ja Ilomantsissa. Nykyään karttaperhosesta on esimerkiksi Etelä-Karjalassa tullut niin yleinen, että sitä ei voi olla huomaamatta.

Kannat vaihtelevat

Nokkosperhosillakin vuosittaiset kannanvaihtelut ovat suuria. Hyvän kesän jälkeen voi yllättäen tulla huono vuosi.

– Kun tällainen sairaus tai loinen iskee huonona kesänä, niin silloinhan kanta romahtaa entisestään.

Karttaperhonen sen sijaan tuntuu jatkavan voittokulkuaan. Levittäytyessään se voi entisestään viedä tilaa nokkosperhoselta.

– Kun laji levittäytyy uusille alueille, niin sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia, kertoo Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutista.

Suomessa karttaperhonen pystyy tekemään kaksi sukupolvea kesässä. Alkukesän ja loppukesän karttaperhoset ovat hivenen erinäköisiä.

Vaikka karttaperhonen tuntuu leviävän ja vievän alaa nokkosperhoselta, ei Kimmo Saarisen mielestä kannata ruveta karttaperhosia lahtaamaan.

– Nämä ovat vielä spekulaatioita. Voihan olla, että ensi kesänä meillä on taas valtavasti nokkosperhosia.

Kun Suomessa viime keväänä valittiin kansallisperhosta, tuli nokkosperhonen äänestyksessä viidenneksi. Nokkosperhonen on Tanskan kansallisperhonen. Suomen kansallisperhoseksi tuli paatsamasinisiipi.

Hyvä perhoskesä

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti on tehnyt perhoslaskentoja Lappeenrannan Joutsenossa vuodesta 1991 lähtien. Vaikka kulunut kesä oli kolea, niin perhoskantoja se ei tutkimuksien mukaan verottanut.

– Perhosia oli lennossa lähes saman verran mitä on ollut kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin. Olosuhteisiin nähden oli yllätys, että perhosia havaittiin eniten kuuteen vuoteen, mutta lajimääränsä puolesta kesä jäi 2000-luvun heikompien joukkoon, kertoo Kimmo Saarinen.

Nokkosperhosen tapaan myös sitruunaperhosta tavattiin laskennoissa huolestuttavan vähän. Samoin hiipuneita perhoslajeja ovat lanttuperhonen, ketokultasiipi, piippopaksupää, angervo- ja niittyhopeatäplä.

Kesän myöhästymisestä kertoo myös se, että esimerkiksi osa neitoperhosista on vasta nyt nousemassa siivilleen.

Lappeenrannassa viime päivien puheenaihe ovat olleet erikoiset kaukolämpökaivojen kannet. Perinteisistä kansista vajaa parikymmentä on ihmisten iloksi vaihtunut Suomi 100 -aiheisiin leijona-kuvioisiin kansiin.

– Päätimme hankkia juhlavuoden kunniaksi uusia kansia, sanoo Lappeenrannan Energiaverkkojen verkostopäällikkö Ami Kylliäinen.

Juhlavuoden kaivonkannet eivät tulleet energialitokselle normaalia kalliimmaksi. Hintaa oli alle sata euroa kappale, kun ne Kylliäisen mukaan normaalisti maksavat noin 150 euroa.

– Tämä oli vähän tällainen sulovilénmäinen ratkaisu, että kun halvalla sai, niin hankittiin, nauraa Kylliäinen.

Energialaitoselle halvasta oivalluksesta tuli yllättävä menestys, kun ihmiset alkoivat kuvata kansia ja levittää niiden sijainnista tietoa sosiaalisessa mediassa.

Kannet säilyvät paremmin jalkakäytävillä

Juhlalliset kaivonkannet on asennettu Lappeenrannan keskustan alueella kävelykaduille ja pyöräteille. Näin ne eivät kulu niin nopeasti, kuin ajotiellä olevat kannet.

Ajoradalla oleva kansi kestää kulutusta kymmenisen vuotta. Ajoradan ulkopuolella niiden ikä voi olla kymmienäkin vuosia. Lappeenrantalaiset saavat siis nauttia Suomi 100 -kansista jopa Suomen 150-vuotisjuhlaan asti.

– Ihmisten on siis aivan turha lähteä ajoteille kansia bongailemaan, koska sinne niitä emme asenna. Viimeisetkin juhlavuoden kaivonkansista ovat paikoillaan marraskuun aikana, arvelee Kylliäinen.

Kaikkiaan lappeenrantalaisille tulee parikymmentä etsittävää juhlakantta.

Jos haluaisi bongata kaikki Lappeenrannan energian kannet, niin etsittävää riittää.

– Kaukolämmön kansia noin 1 000 ja viemäriverkon kansia hieman vajaat 10 000, kertoo Lappeenrannan Energiaverkkojen verkostopäällikkö Ami Kylliäinen.

Voimakas radiokeli on aiheuttanut häiriöitä tv-vastaanotossa eri puolilla Suomea. Digita kertoo tiedotteessa, että häiriöitä oli antenni-tv:n vastaanotossa viikonloppuna muun muassa Porvoossa, Parikkalassa, Kolissa ja Alajärvellä.

Häiriön aikana tietyt kanavat eivät välttämättä näy lainkaan tai lähetys katkeilee.

Radiokelihäiriössä on kyse radiosignaalien ylipitkästä etenemisestä. Tuolloin yhden lähetysaseman signaali häiritsee toisen lähestysaseman näkyvyysalueen vastaanottoa. Ilmiötä havaitaan yleensä korkeapaineen vallitessa.

Häiriöitä ei voi korjata lähetysteknisesti vaan ne häviävät sään muututtua.

Tykkimäen vapaa-aikakeskus suunnittelee avaavansa useita uusia sisäleikkipuistoja.

Huvipuistoyhtiön ensimmäinen Actionpark-puisto avattiin vuosi sitten Kouvolassa, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Sisäleikkipuistossa on esimerkiksi trampoliineja, volttimonttuja ja temppupotkulautarata.

– Kokemukset Kouvolasta ovat olleet kovin positiivisia, joten teimme päätöksen Actionparkien perustamisesta myös Kouvolan ulkopuolelle, sanoo Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen.

Seuraava puisto avataan Lahteen ensi talvena. Puisto tulee Launeen Prisman kanssa samoihin tiloihin.

Kaakon kaupungit jonossa seuraavina

Kymen Seudun Osuuskauppa on yksi Tykkimäen suurimmista omistajista. Sekä kaupan että sisäleikkipuiston on ajateltu hyötyvän toisistaan asiakasvirtojen houkuttelijana, kun Actionpark-vierailut onnistuvat kauppareissun yhteydessä.

Lahden sisäleikkipuiston rakentaminen maksaa noin miljoona euroa.

Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen kertoo suunnitelmissa siintävän vastaavanlaiset huvittelupaikat myös Kotkaan ja Lappeenrantaan.

Säästä valittaminen loppui

Kouvolan Tykkimäellä säästä nuriseminen on lopetettu sen jälkeen, kun Actionpark avattiin viime lokakuussa. Sisäleikkipuisto on paikannut huvipuistoyhtiön taloutta etenkin sateisinä ja kylminä kesinä, jolloin huvipuistossa ja vesipuistossa väkeä on käynyt vähemmän.

– Nyt täältä löytyy puisto joka säätyypille eli vanha tuttu Tykkimäen huvipuisto ja Aquapark, joka toimii parhaiten helteillä sekä uusimpana Actionpark, joka tuntuu toimivan parhaiten silloin, kun on kaikkein kurjimmat kelit. Kun sää on ollut kylmä ja sateinen, Aquaparkiin ei mene kukaan tai vain muutama asiakas. Sen sijaan Actionpark on silloin ihan tupaten täynnä, Tykkimäen vapaa-aikakeskuksen toimitusjohtaja Sakari Pasanen kommentoi kesällä.

Sisäaktiviteettipuistot eri puolilla Suomea kilpailevat perheiden vapaa-ajasta ja yrittävät innostaa ihmisiä liikkumaan.

Lahdessa kilpailu kävijöistä on kovaa. Tänä vuonna kaupunkiin on auennut trampoliinipuisto Trampolin Park ja rakenteilla on pohjoismaisen ketjun Leo's Leikkimaa. Myös Hoplop-ketjun puisto on hiljan muuttanut uuteen paikkaan ja uusiutunut.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut Joutsenon vastaanottokeskuksen asukkaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen huonekaverinsa pahoinpitelystä.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen pituus on seitsemän kuukautta.

Tuomittu oli riidan seuraksena pelotellut huonekaveriaan veitsellä ja asettanut sen huonekaverin kaulalle. Huonekaveri oli väistänyt veistä ja hänelle tuli tilanteesta haavat kaulaan ja käteen. Välikohtaus tapahtui kesällä.

Syyttäjä vaati syytetylle ensisijaisesti tuomiota tapon yrityksestä. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, sillä saadut selvitykset eivät tue syytettä tapon yrityksestä.

Käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa, joten tuomio ei ole lainvoimainen.

Kaupunginteattereiden johtajien paikat voivat olla tuulisia. Tämän sai todeta Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Timo Sokura, jonka työsopimus on katkolla ensi vuonna.

Lappeenrannan kulttuuri- ja liikuntalautakunta käsittelee keskiviikkona toimialajohtaja Tuija Willbergin esitystä, jonka mukaan Sokuran kanssa ei neuvoteltaisi kahden vuoden jatkoajasta ja uuden johtajan haku aloitettaisiin mahdollisimman pian.

Sokuran määräaikainen sopimus päättyy 31. heinäkuuta 2018. Sopimukseen sisältyy optio neuvotella kahdesta jatkovuodesta.

– Timo Sokura on tehnyt erittäin hyvää työtä teatterin markkinoinnissa ja kuntalaisten lähelle tuomisessa, mutta valitettavasti se ei vielä näy riittävästi katsomoissa, toimialajohtaja Tuija Willberg perustelee esitystään.

Katsojaluvut eivät siis ole olleet tavoitteiden mukaisia ja sitä myötä teatterin taloudellinen tilanne ei ole kohentunut kaupungin odottamalla tavalla.

Kovaa vuokraa ei saa katettua

Timo Sokura tiedostaa, että tulosta ei ole tullut riittävästi. Hän kuitenkin huomauttaa, että teatterin vuokra on kohonnut radikaalisti Isoon-Kristiinaan siirtymisen myötä.

– Noussutta vuokraa on mahdotonta kuroa kiinni. Voi olla, että joku ihmemies pystyisikin saamaan näillä resursseilla sellaisen tuloksen niin kuin virkamiehet olettavat. En tiedä kuka se on, ilmeisesti se en ole minä, Sokura sanoo.

Teatterin vuokrakulut ovat tänä vuonna 1,3 miljoonaa euroa. Se on 800 000 euroa enemmän kuin vanhassa teatteritalossa. Viime syksynä uutisoitiin, että teatteri tuskin saa vuokrakulujaan katettua näytöksillä.

Teatteri pyrkii saamaan lisätuloja tilojen vuokraamisesta ulkopuolisille, mutta siitäkään saatavat tulot eivät riitä vuokramenojen kattamiseen.

Edeltäjältä surkea perintö

Sokura astui Lappeenrannan kaupunginteatterin johtoon syksyllä 2015 Jari Juutisen jälkeen, kun katsojamäärät kyntivät ja teatteri teki yli 100 000 euron tappiota.

Vuonna 2015 kaupunginteatterin yleisömäärä painui alle 20 000 katsojan. Syitä Juutisen viimeisen kauden katsojakatoon oli useita: sisäilmaongelmia, liian taiteellinen ja suppea ohjelmisto sekä esitysten peruutuksia.

Vuonna 2016 yleisömäärä kipusi Sokuran johdolla uudessa teatterissa jälleen yli 30 000 katsojaan. Se ei kuitenkaan saavuttanut kaupungin asettamaa tavoitetta, mikä oli 45 000 katsojaa.

Luvuissa ovat mukana teatterin omat tuotannot sekä vierailuesitykset.

Tämän vuoden luvut tavoittesta jäljessä

Tämän vuoden keväällä teatterissa kävi yhteensä liki 19 000 katsojaa. Teatterin omia tuotantoja kävi katsomassa vajaat 16 000 katsojaa. Lipputulot olivat keväällä vajaat 270 000 euroa, kun tavoite oli 321 000 euroa.

Tämän vuoden tavoitteeksi kaupunki on asettanut 40 000 katsojaa. Lipputuloja pitäisi tulla 630 000 euroa.

Sokura haluaa jatkaa

Sokura sai tietää alkukesällä, että kaupunki ei aio neuvotella hänen kanssaan jatkosopimuksesta. Hänellä itsellään jatkohaluja olisi.

Sokura on työskennellyt kaupunginteatterin johtajana kaksi vuotta. Hänen mielestään aika on liian lyhyt tulosten arviointiin. Samoja perusteluja löytyy muun muassa nettiin perustetusta adressista, jossa vaaditaan Sokuran sopimukselle jatkoa.

– Tämähän on ollut muutenkin murrosaikaa teatterille. Silloin kun tulin vuoden 2015 syksyllä niin teatteri oli väistötiloissa. Ja sitten kun uusi talo avattiin niin siinä on oma hässäkkänsä. Nythän me vasta pääsemme rakentamaan teatteria siihen kuntoon, missä se mahdollisesti voisi muutaman vuoden kuluttua olla, Sokura sanoo.

Toimialajohtaja Tuija Willberg tunnustaa, että haasteita on varmasti ollut.

– Kolmen vuoden määräaikainen työsopimus sopimus on hyvin yleinen käytäntö teatterialalla. On syytä, että sitä arvioidaan vuosi ennen määräajan päättymistä. Katsojaluvut kertovat, että tavoitteet eivät ole täyttyneet, Willberg sanoo.

Itärajan tuntumassa Lappeenrannassa on tänään keskiviikkoaamuna koettu erikoinen venäläisten radiokanavien voimakas kuuluminen suomalaisten radiovastaanottimissa.

Autoradioissa venäläisiä kanavia kuului parhaimmillaan kuusi. Paikoitellen venäläiset kanavat ovat jopa häirinneet suomalaisia kanavia. Esimerkiksi Lappeenrannassa taajuudella 88,0 megahertsiä kuuluva radiokanava Yle Radio 1 sai sekaansa venäjänkielistä puhetta.

Normaalisti Lappeenrannassa autoradiosta kuuluu yksi tai kaksi venäläistä kanavaa. Parhaiten kuuluu Dorozhnoe, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa tieradiota.

Tänään Dorozhnoe kuului Pietarista saakka taajuudella 87,5 megahertsiä. Sen lisäksi Lappeenrannassa kuuluivat hyvin ainakin Radiorus, Carlo, pietarilainen Radio Baltika, venäjänkielinen Energy sekä tuntemattomaksi jäänyt radiokanava taajuudella 103,40 megahertsiä.

Syynä erikoinen sääilmiö

Viime päivinä erityisesti TV-vastaanottimia on häirinnyt erikoinen säätila, jota kutsutaan nimellä radiokeli. Se on aiheuttanut häiriötä erityisesti antenni-tv-lähetyksissä eri puolilla Suomea. Sama ilmiö on häirinnyt myös radiolähetyksiä.

– Vaikuttaa siltä, että tämä radiokeli vaikuttaa voimakkaasti radiosignaalien etenemiseen, kertoo TV-liiketoimintajohtaja Teppo Ahonen Digita Oy:stä.

Normaalioloissa radiosignaali kulkee alle sata kilometriä. Teppo Ahosen mukaan radiokeli saattaa lisätä radioaaltojen kantavuutta jopa 500 kilometriin.

Tänä aamuna autoradiosta päästiin hyvin kuuntelemaan noin 200 kilometrin päästä Pietarista tullutta ohjelmaa.

– 200 kilometriä on tyypillinen ylipitkä eteneminen, kertoo Teppo Ahonen.

Jos kahdella radioasemalla on sama taajuus, niin ne sekoittuvat lähetyksessä keskenään. Tämä selittää sen, että jokin venäjänkielinen radiokanava kuului Yle Radio 1:n lähetyksen seassa.

– Jos TV-lähetyksessä kaksi kanavaa olisi samalla taajuudella, niin silloin kuva olisi pikselimäistä. Radiot sen sijaan kuuluvat päällekkäin.

Teppo Ahonen ei usko, että venäläiset radioasemat olisivat juuri nyt nostaneet lähetystehojaan.

Osa Lappeenrannan kaupunginteatterin työntekijöistä haluaa teatterin johtajan Timo Sokuran ulos talosta.

Ylen saamien tietojen mukaan neljä kaupunginteatterin näyttelijää on alkukesällä kirjelmöinyt kaupungin virkamiesjohdolle kertoakseen, että he haluavat Sokuran pois teatterin johdosta.

Näyttelijät väittävät, että Sokuralla ei ole johtajantaitoja. Lisäksi vahvan tanssitaustan omaavan Sokuran osaamista pidetään teatteriin sopimattomana.

Toimialajohtaja Tuija Willberg myöntää saaneensa kirjeen. Hänen mukaansa sen oli allekirjoittanut neljä näyttelijää. Kaupunginteatterissa on 11 näyttelijää.

Sokuraa myös puolustetaan

Willberg on saanut teatterin henkilöstöltä toisenkin kirjeen, jossa kerrotaan Sokuran onnistuneen tehtävässään. Sen on Willbergin mukaan allekirjoittanut kaksi suoraan Sokuran alaisuudessa olevaa taiteellisen puolen työntekijää sekä useat teatterin tekniikasta vastaavat henkilöt.

Toisesta kirjeestä kertoi ensin Etelä-Saimaa.

Kaikki teatterin työntekijät eivät ole kirjeitä allekirjoittaneet.

Sokuralla on kolmen vuoden pituinen määräaikainen sopimus, joka päättyy 31. heinäkuuta 2018. Sokura on itse kertonut saaneensa tietää juuri alkukesällä, että kaupunki ei aio neuvotella hänen kanssaan kahdesta optiovuodesta.

Puolustajat haluavat Sokuralle jatkoa

Lappeenrannan kulttuuri- ja liikuntalautakunta käsittelee keskiviikkona esitystä, jonka mukaan kaupunginteatterille aletaan etsiä uutta johtajaa. Uusi johtaja aloittaisi työssä 1. elokuuta 2018.

Esitys sai aikaan pienen joukkoliikkeen Sokuran puolesta. Nettiin perustetulla adressilla vaaditaan, että Sokura saisi jatkaa työssään vielä kaksi vuotta.

Puolustajat haluavat, että Sokura saisi vielä lisäaikaa jatkaa teatterissa aloittamaansa kehitystyötä. Myös kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen Leena Lipiäinen-Medjeral (vihr.) sanoo Etelä-Saimaassa, että uuden teatterin käyttöönotosta on kulunut vähän aikaa ja Sokuralle pitäisi antaa työrauha.

Tavoitteita ei ole saavutettu

Toimialajohtaja Tuija Willberg perustelee lautakunnalle tekemäänsä esitystään sillä, että syksyllä 2015 työssään aloittanut Sokura ei ole onnistunut saamaan katsomoihin tavoiteltua määrää yleisöä.

Myöskään teatterin taloudellinen tilanne ei ole kohentunut kaupungin odottamalla tavalla.

Tuija Willberg, minkä verran kirjeet antoivat painoarvoa esitystä laatiessasi?

– Ne ovat osa kokonaisuutta. Olen ollut toimialasta vastuussa vasta kesäkuun alusta alkaen. Aiemmin vastuussa olleet esimiehet ovat kuvanneet mennyttä ja arvioineet tulevaa, Willberg kertoo.

– Johtajuus kiteytyy katsojaluvuissa, hän jatkaa.

Täsmennetty sanamuotoa 27.9.2017 kello 14:39: Willberg on saanut myös kirjeen, jossa kerrotaan Sokuran onnistuneen tehtävässään. Työsuhteen jatkon puolesta kirjeessä ei Willbergin mukaan otettu kantaa.

Juttua täydennetty 27.9.2017 kello 14.17: Etelä-Saimaan mukaan teatterista on mennyt kaupungille myös Sokuraa puoltava kirje.