Kun kaksi lasta riitaantuu hiekkalaatikolla, saavat ämpärit ja lapiot kyytiä. Vihainen pieni nyrkki kaapaisee sisuksiinsa hiekkaa ja se singotaan kaverin päälle. Hetki mökötetään ja tovin kuluttua leikki jatkuu. Riita on unohdettu ja parhaassa tapauksessa yhteenotto on jopa parantanut leikkien laatua. Samalla laatikolla jatketaan.
Me aikuiset emme toimi näin. Emme ainakaan silloin, kun hiekkalaatikkona on sosiaalinen media.
Sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta toivoi pari päivää sitten Helsingin Sanomissa, että me alkaisimme käyttäytyä paremmin verkossa. Ranta ennusti ihmisten kyllästyvän toistensa tahalliseen väärinymmärtämiseen. Hän esitti myös toiveen siitä, että verkkokeskustelijat alkavat jälleen huomioida eri mieltä olevia.
Tavoite on hyvä. Pelkään sen vain olevan jo mahdotonta tavoittaa.
Kun sosiaalinen media lanseerattiin löysivät monet kaivatun tavan keskustella ja olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Äkkiä tavoitimme ihmisiä, joihin emme olisi muuten yhteyttä ottaneetkaan. Tähän kyllästyimme nopeasti. Sen jälkeen olemme paljastaneet itsestämme jotain hyvin rumaa.
Sosiaalisessa mediassa oman kaveriverkoston voi rakentaa tarkasti laskelmoiden. Tarvittaessa saat ympärillesi oikeamielisiä seuraajia ja "oikeiden" mielipiteiden esittäjiä. Ja mukaan eksyneet vääräuskoiset voikin sitten porukalla huutoäänestää ulos. Harkitseville, ujoille ja kasvokkaisessa konfrontaatiossa toistaiseksi huonosti pärjänneille Facebook on tarjonnut väylän, jossa voi sanoa sen, mikä tuli aina mieleen 10 minuuttia keskustelun jälkeen. Ikävämpää on, jos kirjoitetut kommentit ovat sitä tasoa, jota ei koskaan olisi ääneen sanottu.
Monet Facebook-keskustelut ovat muuttuneet myös teeseillä huitomiseksi, eikä toisia näkökulmia edes haluta ymmärtää. Erävoitto ja viimeisen sanan sanominen ovat muodostuneet tavoiteltaviksi päänahoiksi. Pahinta tässä kehityksessä on ollut se, että olemme tulleet ällistyttävän suvaitsemattomiksi eriäviä mielipiteitä kohtaan.
Olemmekin siirtyneet sosiaalisesta mediasta asosiaaliseen mediaan. Mikäli Facebook-kaverin mielipiteet ovat omista poikkeavia saattaa koko Facebook-kaveruus olla katkolla. Entistä helpommin solvaamme toisiamme tavoilla, jotka eivät kasvokkain tulisi kyseeseenkään. Siinä missä lapset sopivat erimielisyytensä heitetään Facebook-hiekkalaatikolta oppositio pois porttikiellon kera. Tämä johtaa meidät nopeasti kierteeseen, jossa me emme enää tunnista toisiamme. Olemme karistaneet harteiltamme häveliäisyyttä ja suoraan sanottuna olemme alkaneet käyttäytyä hyvin huonosti.
Myös lähestyvät vaalit huomaa jo nyt somen ylikuumenemisena. Epäpoliittiset aiheet käännetään poliittisiksi lyömäaseiksi. Politiikan kiinnostavuutta se ei juurikaan äänestäjien keskuudessa kasvata, saatika ole hyödyksi demokratialle.
Huolestuttavinta tässä keskustelukulttuurissa on se, että pian ympäröimme itsemme vain samaa mieltä olevilla ihmisillä. Suljemme silmämme väärinajattelijoilta ja poistamme kaverilistaltamme mielipiteidemme haastajat. Lopputuloksena on someen rakennettu illuusio maailmasta, joka on ristiriidattomuuteen pyrkiville aivoillemme mukavan helppo. Oikeassa maailmassa ei voi sulkea silmiään kaikilta epämukavuuksilta.
Ennemmin tai myöhemmin lapset jättävät hiekkalaatikon taakseen ja hyödyntävät lapsena oppimiaan sosiaalisia taitoja myöhemmässä elämässään. Mitä taitoja asosiaalisen median hiekkalaatikolla riitaantuneet aikuiset ottavat käyttöön, kun tietokone on suljettu?
Kirjoittaja työskentelee tuottajana Yle Etelä-Karjalan toimituksessa.